All pictures copyright by Frisian Gem unless mentioned otherwise

14.4.2017

Informaatiota E-pentueen virallisten terveystutkimusten suorittamiseksi!

Musken ja Hittin pennut 2 vuotta 15.4.2017!

Kaksi vuotta sitten pennut näyttvät tällaisilta palleroilta ja nyt pennut ovat jo "virallisesti" aikuisia - aika rientää nopeasti! Paljon onnea Amare, Tyyne, Mette, Sani, Capo, Olli, Väpä, Rico ja Torsti!




Osa pennuista onkin jo käynyt virallisissa terveystutkimuksissa, sillä koirien kauppasopimukseen merkitsin "noin" ajankohdaksi +/- 2 vuotta. Ensinnäkin sen vuoksi, että stabyhoun on sekä henkisesti että fyysisesti ns. hitaasti kehittyvä rotu (yksilölliset erot tai tarve toki huomioiden). Toiseksi, muistissani on jo ensimmäisen stabyni ajoilta Kennelliiton virallisten kuvien lausujan näkemys siitä, että isokokoisempia koiria ei ole syytä tutkia kovin aikaisin (mikäli siihen ei ole erityistä tarvetta, esim. koiran sairastuminen), koska kehitys saattaa olla vielä kesken. Kolmanneksi koen että, mahdolliseen jalostuskäyttöön ei ole mielekästä käyttää koiraa ylipäätään kovin nuorena (staby-nartuilla hyvänä ikänä on yleisesti pidetty n. 3 vuotta), sillä esim. monet perinnölliset sairaudet (esim. epilepsia, jotkut sisäelinsairaudet, vaikea allergia jne.) puhkeavat koiralle yleisimmin alle 3-vuotiaana. Tähän näkemykseeni sain lisävahvistusta viime kesänä ollessani Vonnen kanssa Ruotsissa näyttelyssä. Paikalla olleen eläinlääkärin kanssa jutellessani hän totesi, että hänen mielestään olisi viisasta malttaa käyttää koiraa jalostukseen aikaisintaan n. 3-vuotiaana - nimenomaan edellä mainitusta syystä. Keskustelu lähti käyntiin siitä, kun EL kysyi "Aiotko teettää tälle kauniille ja mukavaluonteiselle kooikerille jossain vaiheessa pentueen?" :)

Viralliset terveystutkimukset kaikille Musken jälkeläisille

Kaikilta stabeilta tulee tutkia lonkat (lonkkaniveldysplasia, HD) ja kyynärnivelet ( kyynärniveldysplasia) lonkka- ja kyynärnivelten mahdollisen kasvuhäiriön vuoksi. Tämä käytänne on yleinen kaikissa maissa, joissa stabyhouneja kasvatetaan. Kennelliiton sivuilta löytyy lisätietoa em. tutkimuksista.

Myös silmät tulisi tutkia samassa yhteydessä tai suunnilleen samoihin aikoihin; tutkimus on nopea ja helppo suorittaa. Ongelmallista on kuitenkin se, että virallisia koiran silmien tutkimukseen erikoistuneita eläinlääkäreitä on suhteellisen harvakseltaan. Tästä linkistä lista niistä eläinlääkäreistä paikkakunnittain, joilla on oikeus tehdä virallisia silmätutkimuksia.

Tämä unohtui ensimmäisestä päivityksestä: monilla paikkakunnilla järjestetään kuitenkin koiran silmätutkimuksia edullisesti joukkotarkastuksina, jolloin silmätutkimuksiin erikoistunut eläinlääkäri saapuu paikkakunnalle sovittuna ajankohtana. Kannattaa seurata esim. eläinlääkäriasemien ja SuKoKan tiedotteita tai Facebookin joukkotarkastuspalstoja, joissa tarkastuksista ilmoitellaan.

Miksi koko pentue pitää tutkia?

Koiran jalostus- ja kasvatusmielessä esimerkiksi yksittäisen koiran lonkkaniveltuloksella ei ole yksinään merkitystä kuin ainoastaan tämän kyseisen koiran kannalta. Sen sijaan ns. BLUP-indeksi (Best Linear Unbiased Prediction) antaa jo huomattavasti enemmän tietoa koiran jalostusarvosta. Indeksi lasketaan tilastollisesti, ja esim. koirien lonkkanivelten kasvuhäriön BLUP-indeksit ovat  jo saatavissa Kennelliiton jalostustietojärjestelmässä usealle kymmenelle rodulle. BLUP-indeksiä laskettaessa koiran jalostusarvoon vaikuttavat koiran oman tuloksen lisäksi kaikkien sen sukulaisten tulokset kuten myös ympäristötekijät (mm. kuvan ottaja, koiran ikä, sukupuoli ymv. muuttujat). Näin saadaan koiran perinnöllinen taso kyseisessä ominaisuudessa esille. Eli yksittäisen koiran tulos (ns. fenotyyppitulos) ei aina kerro totuutta sen jalostusarvosta. Näin ollen esim. koko pentueen tutkiminen antaa enemmän tietoa tietyistä ominaisuuksista kuin yksittäisen koiran tulos, ja se on siten varmempi ja enemmän suuntaa antava - vaikka ei indeksiä vielä laskettaisikaan. Kennelliiton sivuilta voi lukea aiheesta listää.

Puhuttaessa koiran jalostusarvosta laajemmassa mittakaavassa, se ei kuitenkaan tarkoita pelkkiä "lonkkia tai kyynärpäitä" (vrt. BLUP-indeksi jossain tietyssä ominaisuudessa), vaan jalostusvalinnoissa huomiodaan luonnollisesti myös koiran luonne (joka myös periytyvänä ominaisuutena jää usein aivan liian vähälle huomiolle?!), muut mahdolliset sairaudet suvuissa, käyttöominaisuudet (koe- ja näyttelytulokset), rodunomaisuus ymv. ominaisuudet koirassa, sen vanhemmissa ja sukulaisissa.


Onko sillä väliä kuka koiran tutkii?

Lonkka- ja kyynärniveltutkimukset tulisi mielestäni ehdottomasti tehdä tähän erikoistunut eläinlääkäri (vaikka kaikki laillistetut eläinlääkärit voivat kuvia toki ottaa), eli ortopedi ja/tai kuvantamiseen erikoistunut eläinlääkäri. Tuttu, mukava ja muutoin pätevä yleiseläinlääkäri osaa varmasti myös tutkimukset tehdä, mutta tutkimuksen onnistumisen ja luotettavuuden vuoksi koira tulee omien kokemusteni mukaan tutkituttaa kokeneella koiran luusto- ja nivelsairauksiin erikoistuneella eläinlääkärillä! Yleiseläinlääkäri on saattanut tehdä tutkimuksia silloin tällöin/muutaman kerran kuukaudessa tai vuodessa, mutta kokenut ortopedi saattaa tehdä jopa 100 tutkimusta kuukaudessa, jolloin osaaminen ja ammattitaito on luonnollisesti kehittynyt työtä tehtäessä. Lopputulokseen vaikuttaa ensisijaisesti koiran luuston senhetkinen tilanne,  mutta myös muita muuttujia, kuten kuvaaja, koiran ikä, ja koiran oikeaoppinen asento kuvaushetkellä. Koira rauhoitetaan kuvausta varten, joten sen tulee olla syömättä tietyn ajan ennen kuvausta. Tarkemmat ohjeet saat eläinlääkäriltä varatessasi kuvausajan. Kuvausaikaa varatessasi mainitse, että kysymyksessä on viralliset tutkimukset. Lopullisen lausunnon kuvista antaa Kennelliiton eläinlääkäri.

Viralliset tutkimukset mahdollisesti jalostuskäyttöön suunnitelluille jälkeläisille, käyttö- tai harrastuskoirille, tai koirille, jotka ovat mahdollisesti oirehtineet aiemmin

Valitettavasti kaikilla koiraroduilla on enemmän tai vähemmän perinnöllisiä sairauksia, joita kasvattajat luonnollisesti pyrkivät välttämään.  Valitettavasti myös uusia sairauksia koirista löydetään jatkuvasti lisää. Stabyhoun on kuitenkin vielä suhteellisen perusterve rotu, mutta esim. joitakin yksittäisiä selkä (esim. spondyloosi, välimuotoinen lanne-ristinikama) - tai silmälöydöksiä on tullut esille aiempien terveystulosten (lonkat, kyynärpäät) lisäksi. FSCF:n sivuille on koottu hyvin tietoa rodun terveydestä ja rodulla esiintyvistä sairauksista.

Edellä kirjoitetun perusteella koen tarpeelliseksi, että jalostukäyttöön suunnitelluille stabyille tehtäisiin seuraavat tutkimukset:


  • lonkka- ja kyynärnivelkuvaus sekä samassa yhteydessä selän kuvaus
  • silmätutkimus
  • CDS (Cerebral Dysfunction Disorder)-testi
Vm. tapauksessa (CDS) kyseessä on uusi DNA-tutkimus, joka kehitettiin Hollannissa sen jälkeen, kun muutamassa stabyhoun- pentueessa esiintyi poikkeavia, neurologisia häiriöitä.  Suomessa tai muissa maissa ei vastaavia tapauksia ole toistaiseksi tiedossa. Oireet näkyvät jo aivan pikkupennuilla ennen luovutusikää, ja pentu/pentue mitä todennäköisesti menehtyy, joten sen suhteen huolta ei tämän pentueen osalta ole (eli sairaus ilmenee näkyvästi jo pikkupennulla ja pentu menehtyy). Jalostukseen käytettäville koirille testi on kuitenkin hyvä tehdä, jotta ikäviä yllätyksiä ei pääse jatkossakaan tulemaan. DNA-testiä varten eläinlääkäri ottaa koirasta verinäytteen (yleensä 4 ml verta EDTA-putkeen). Sekä eläinlääkärin että omistajan allekirjoittama lähetelomake koiran tietoineen + verinäyte lähetetään yhdessä analysoitavaksi Hollantiin (Utrecht), paikalliseen tutkimuslaboratorioon. Kun tai jos asia tulee jonkun Musken jälkeläisen kohdalla ajankohtaiseksi, selvitän käytänteen tarkemmin ja autan tarvittaessa (hallussani on lähetelomake, joka on ainakin toistaiseksi vain hollanninkielinen). DNA-näytteiden ottaminen ja niiden lähettäminen edelleen tutkittaviksi on kaikilla eläinlääkäriasemilla nykyisin jo arkirutiinia. Näytteen voi ottaa myös ns, poskisolunäytteenä, mutta se ei ole lainkaan yhtä luotettava kuin verinäyte.

Monesti selkäongelmat eivät välttämättä näy "päälle päin" tai ne saaattavat näkyä esim. siten, että koira aristaa jalkaa tai ontuu. Niin jalostuskoirille kuin myös harrastus-/työkoirille (esim. agility) selän tutkiminen on aiheellista joko jalostus- tai ennaltaehkäisevässä mielessä.

Luonnollisesti mikäli koira on kipuillut, syy tulee selvittää, joka syy voi olla myös selässä. Kyynärnivelten terveys on varsinkin kookkaammalle rodulle merkittävää, koska koiran painosta n. 65% asettuu nimenomaan etujalkojen varaan. Sen sijaan mikäli koiralla on esim. C:n lonkat (ilman nivelrikkoa!) se ei ole yksinään este jalostuskäytöllä eikä esim. metsästysharrastukselle. Kyynärnivelten ja selkäsairauksien osalta jalostuskäyttöön hyväksytään stabyt myös tietyin kriteerein (esim. kyynärät max 1), mutta tuolloin on tietenkin selvitettävä, ettei sama ongelma kertaannu vahvasti nartun ja/tai uroksen vanhemmissa ja niiden suvuissa, etenkään molempien vanhempien suvuissa.

Kiitos kaikille koiran terveystutkimuksista, josta saamme arvokasta tietoa rodun, pentueen ja mahdollisesti tulevien jalostuskoirien terveydestä! Kuvantamistulokset ja silmätutkimustulokset tulevat näkyville Kennelliiton jalotustietojärjestelmään, mutta mielelläni kuulen niistä (ja kaikista tuloksista) jo aiemminkin! Mikäli on kysyttävää, otathan yhteyttä! 

Toivon, että kaikki (jotka eivät ole vielä koiraansa tutkituttaneet) teettäisivät tutkimukset lähiviikkojen sisällä, jotta koirat olisivat tutkimushetkellä suunnilleen saman ikäisiä (ikä on myös eräs "muuttuja")!







29.3.2017

Finja 27.4.2004 - 24.3.2017

Viikonloppuna sain kuulla jälleen suru-uutisen, rakas Finja (Delfs Finja v.d. Zwarte Bellen Hoeve) on siirtynyt Sateenkaarisillalle 13-vuotisen maallisen taipaleen jälkeen.

Finja 27.4.2004 - 24.3.2017

Viime viikon maanantaina Finja vietiin eläinlääkärille alapään/peräaukon epätavallisen verenvuodon vuoksi.  Finjalla oli myös yskää/hengenahdistusta. Tätä ennen Finja ei ollut sairastellut tai oirehtinut mitenkään.  Eläinlääkärin tarkemmissa tutkimuksissa Finjalla todettiin useimpia kasvaimia, mm. halkaisijaltaan n. 2 cm:n nisäkasvain sekä hännän tyvessä/peräaukon reunalla pinnaltaan rikkonainen, vuotava kasvain, jonka ympärillä myös iho oli tulehtunut. Tutkittaessa Finja yski herkästi ja hengitysäänet olivat selvästi korostuneet, joten eläinlääkärin mukaan aggressiivisesti edennyt syöpä oli levinnyt hyvin todennäköisesti keuhkoihin ja muihin sisäelimiin. Koiran ikä huomioiden ei useimpia leikkauksia voitu edes harkita, joten eläinlääkäri suositteli eutanasiaa, joka sovittiin perjantaiksi 24.3.17. Eläinlääkäri antoi Finjalle kipulääkettä ja antibiootin, jotta koko perhe saisi hyvästellä Finjan rauhassa kotona parin päivän ajan ennen lopullisia hyvästejä.




Lämmin osanottoni Finjan koko perheelle! Finja sai viettää perheensä kanssa pitkän, terveen ja onnellisen elämän ennenkuin se päättyi nopeasti edenneeseen vakavaan sairauteen ja kuolemaan. Finjan tuhkauurna haudataan kotipihalle perheen ensimmäisen koiran Oonan  ja Finjan kaverin, Ines-kissan viereen, pihlajapuun alle.

Finja lähdössä Suomeen kesällä 2004.
Photo: Margo Kleinjan

Vaikka suru jälleen koskettaa syvästi, on lohdullista ajatella, että koira sai elää hyvän koiran elämän perheessä, jossa sitä rakastettiin ja siitä huolehdittiin hyvin. Finja saapui Hollannista kesällä 2004 Suomeen ja se muutti silloisen työtoverini ja ystävän perheeseen, koska meillä oli tuolloin kotona pelkästään uroksia. Sitä ennen olimme sopineet yhteisomistuksesta/sijoituksesta yhden pentueen syntymään asti. Kasvatustyöni kooikereiden osalta alkoi Finjasta, joten Finja tulee olemaan aina minulle merkittävä ja tärkeä koira, joka elää ikuisisesti meidän kaikkien sydämmissä ja muistoissa.


Finja 6 viikkoa. Photo: Margo Kleinjan

Finja 7 viikkoa. Kuva Margo Kleinjan

Nuori Finja

Finja Espoon Oittaalla

Finja Espoon Gumbölessä vierailulla

Vierailulla Hollannissa Mariskan ja
Margon luona. Kuvassa Jelle ja Finja

Kasvattajaa tapaamassa Hollannissa.
Photo: Margo Kleinjan

4.8.2016

Muske eläinlääkärillä

Muske eläinlääkärillä ja kotimatkalla. Yhdessä kuvassa Muskella on kieli
täynnä mahakarvoja(!!!), joita se ehti saada suuhunsa nuollessaan vatsaansa
toimenpiteen jälkeen ennen vatsan puhdistamista geelistä :)

Koiran ummetus

Viime viikonlopun tienoilla kiinnitimme huomiota, että Muske ei ollut tehnyt isompia tarpeitaan (eli kakannut) pariin päivään. Toisena päivänä huolestuin, koska Muske pyysi tavoistaan poiketen yöllä kaksi kertaa ulos, yritti pinnistellä moneen kertaan, mutta mitään ei tullut nytkään ulos. Yritin tarjota vettä useammin, ja mies lähti kahdestaan Musken kanssa hieman liikunnallisemmalle lenkille, mutta tilanne ei lauennut. Muske ei kuitenkaan vaikuttanut mistään kohdin kipeältä eikä kuumetta ollut. Ainoastaan hieman tavallista vaisumpi se oli, mitä se on muutoinkin ollut sen jälkeen, kun paras ystävä poistui laumasta.

Koska tällaista tilannetta ei minulle ole koskaan tullut koko koirahistorian aikana vastaan, tämä "pikkulääkäri" haki tietysti tietoa koiran ummetuksesta. Ja tähänkin ongelmaan löytyi monta syytä. Luettuani Eläinlääkäriin.fi - sivustolta alla olevan lauseen ym. informaatiota, koin tietenkin tarpeelliseksi ryhtyä heti toimeen, vaikka koira ei vaikuttanut erikoisen sairaalta, ei ollut kuumeinen, peräaukko näytti normaalilta eikä mitään vuotoa näkynyt myöskään emättimessä: "Koiran ummetus pitkittyessään voi johtaa sekä vakaviin vaurioihin ruuansulatuskanavassa että paksusuolen laajentumiseen, jonka seurauksena koira ei pysty enää ulostamaan normaalisti".

Tieto tuo tuskaa

Sattuneesta syystä (vrt. edell. postaus), mutta kuitenkin tiedostaen, että mukana oli tällä kertaa todennäköisesti "hätävarjelun liioittelua" kävin läpi myös mahdollisia sairauksia, jotka voivat olla joskus ummetuksen syynä. Mahdollisesti vierasesine ohutsuolessa? Anaalirauhasten tulehdus? Paksuluolen tukkeuma, syöpäkin vilahti mielessä....? Kohtutulehdus? Virtsatietulehdus..., ja tämäkin teksti sattui vielä eteen: "Hoitamattomana koiran virtsatietulehdus voi levitä virtsarakosta virtsanjohtimia pitkin munuaisiin ja aiheuttaa koiran henkeä uhkaavan märkäisen munuaistulehduksen eli pyelonefriitin". Eläinlääkäriin.fi.

Tietenkin oli jälleen myöhäinen ilta, kun lopulta soitin Evidensia/Hattulan eläinsairaalaan kysyäkseni neuvoa. He eivät pitäneet tilannetta kovin vakavana, koska koira voi päällisin puolin hyvin, mutta sanoivat kuitenkin, että kaksi vuorokautta ulostamatta on maksimi ja antaa ehdottomasti aihetta lisätutkimuksiin. Heille oli tulossa kaksi vaikeaa tapausta sisään, joten he pyysivät varautumaan pitkään odotusaikaan tai tulemaan sitten heti aamulla vastaanotolle Hattulaan klo 8.

Pienenä huvittavana sivuhuomautuksena; mies kuunteli em. puhelinkeskusteluani päivystykseen ja minun huolestuneita arvioitani tilanteesta, ja sen sijaan, että olisi lohduttanut pikku vaimoaan, muotoili sanansa näin; "Tämäkin vielä! Ja sen hän nyt tässä sanoo, että yhtään uutta koiraa ei meille sitten enää hankita". En tosin ymmärtänyt miten tämä liittyi yhtään mihinkään :) Ilmeisesti hänkin oli hieman huolestunut - omalla persoonallisella tavallaan. Nähtäväksi kuitenkin jää se, että... :)

Onneksi on Mevet

Mevet on minulle tuttu eläinlääkäriasema jo 80-luvun lopusta asti, ja se on edelleen kaikkialla tunnettu laajasta ja hyvästä osaamisestaan (perustettu 1974). Nyt heillä on uudet, isot toimitilat, ja mikä parasta, myös päivystys vuoden jokaisena päivänä klo 7.30 - 14 normaalivastaanottojen lisäksi! Viikonloppuisin ja juhlapyhinä Mevet päivystää klo 10-14. Lähdin ajamaan Musken kanssa viime tiistaina aamulla klo 6 jälkeen Helsinkiin. Olimme Mevetin ovella jo ennen klinikan avautumista ensimmäisinä, mutta pian ovella oli jo pitkä jono meidän jälkeemme.

Pääsimme melko pian vastaanotolle, ja eläinlääkäri teki ensin yleistutkimuksen ja mittasi kuumeen todeten Musken hyväkuntoiseksi ja pirteäksi 7-vuotiaaksi, kaksi isoa pentuetta synnyttäneeksi nartuksi (myös hampaat olivat OK). Paksusuoli oli myös "sisältöineen" normaali. Seuraavaksi hän tarkasti ja tyhjensi anaalirauhaset - niissä oli ja niistä tuli runsaasti eritettä, mutta tulehdusta ei ollut havaittavissa!!! Hieman nolotti..., mutta EL sanoi ystävällisesti, että ellei osaa toimenpidettä tehdä oikeaoppisesti, voi saada aikaan pahan tulehduksen. Eli parempi jättää toimenpide eläinlääkärin tehtäväksi, jos ei ole aivan varma asiasta. Tämänkin "seudun" tarkastin jo kotona, mutta en päälle päin mitään erikoista havainnut. Tässä vaiheessa jo melkein tiesin, että ongelma oli tässä. Muskekin hyppeli iloisesti eläinlääkäriä kohti toimenpiteen jälkeen, kun kipu tai paine oli poissa.

Musken vatsaontelo tarkastettiin kuitenkin ultraäänellä pissanäytteen takia (virtsatieinfektion pois sulkemiseksi); näyte otettiin vatsanpeitteen läpi ns. kystosenteesillä. Kohdussa ei ollut sisältöä/oli siisti, ohutsuolessa ei tukoksen merkkejä, paksusuolessa jonkun verran sisältöä, mutta ei ainakaan vielä selvää ummetusta tai muitakaan muutoksia havaittavissa.

Mikä tästä käynnistä teki miellyttävän

Se oli Muske itse ja miellyttävä eläinlääkärikäynti kokonaisuutena. Muske on aina jostain kumman syystä tykännyt vierailla eläinlääkäriasemilla, vaikka aiemmin Musken käynnit ovat liittyneet vain rokotuksiin tai esim. tiineyskontrolleihin. Tämä(kin) eläinlääkäri oli erittäin asiantunteva, miellyttävä ja rauhallinen - sekä hyväntuulinen :)

Eläinlääkäri ja eläintenhoitaja sanoivat, että nostetaan Muske tutkimuspöydälle ns. kaukaloon selälleen ultraanitutkimusta ja virtsanäytteen ottamista varten. Siinä Muske sitten rötkötti tyytyväisenä, ja eläinlääkäri sai kaikessa rauhassa tehdä ultraäänitutkimuksen huolellisesti, häiriintymättä. Muskea ei myöskään lainkaan haitannut, kun alavatsan alueelta leikattiin trimmerillä karvat pois ja vatsaan levitettiin viileää geeliä. Kun eläinlääkäri otti esille pitkäneulaisen ruiskun ottaakseen pissanäytteen Musken vatsanpeitteen läpi ilman mitään puudutusta mietin, mitenköhän tässä käy...? Muske ei edes hätkähtänyt, kun neula upposi sisään, vaan makasi tyytyväisenä paikoillaan, kuin mitään ei olisi tapahtunut.  Lääkäri sai ruiskuun hyvän näytteen helposti. Eläinlääkäri ihmetteli toimenpidettä tehdessään, että onpa todella ihmeellistä, että koira ei mitenkään reagoinut edes siihen, että neula lävisti ihon! Muskella on varmaan korkea kipukynnys. Sen olen huomannut molemmissa synnytyksissäkin - rauhallinen kuin viilipytty koko ajan, vaikka supistukset ovat varmasti koirallakin kivuliaat.

Virtsanäyte lähetettiin viljeltäväksi mahdollisen bakteeritulehduksen vuoksi. Eläinlääkäri antoi Muskelle antibioottikuurin mukaan varmuudeksi, ja lupasi soittaa tuloksista ja mahdollisesta jatkohoidosta torstaina. Mukaan saimme myös pullon parafiiniöljyä, mikäli Muske ei vielä seuraavanakaan päivänä ulostaisi. Tänään torstaina eläinlääkäri soitti virtsanäytteen tuloksista kysyen myös Musken vointia; minkäänlaisia bakteereja tai kasvustoa ei ollut havaittavissa, ja kaikki oli Muskella kunnossa. Antibioottikuuri suositeltiin myös lopetettavaksi - nehän eivät ole nykytiedon mukaan kenellekään hyväksi turhaan tai ylenmäärin syötynä, ainoastaan todelliseen tarpeeseen/sairauden hoitoon.

Puhelimessa kerroin eläinlääkärille, että Musken suoli oli toiminut normaalisti heti pysähdyttyämme kotimatkalla Helsingistä erään metsän reunalle. Eli ulostamattomuuden syynä ei ollut niinkään vielä ummetus, vaan täydet anaalirauhaset, jotka tuottivat koiralle niin paljon kipua, että koira jätti koko toimituksen mielummin kesken (tässä suhteessa Muske kuitenkin vieroksui kivuliasta tai outoa tilannetta - ennenhän kaikki oli käynyt helposti). Tilanteen pitkittyessä olisi ongelmiakin ollut odotettavissa.

Kerrottuani eläinlääkärille, että olin joitakin päiviä/noin viikkoa aiemmin aloittanut säännöllisesti ns. 50/50 (nappuloita/itse tehtyä ruokaa) ruokinnan koirille (jota tosin olen harrastunut aiemminkin, mutta vain silloin tällöin), piti hän myös mahdollisena sitä, että tällöin kaikki "laadukas" ruoka (esim. puuro, kana/kala/kananmuna, soseutettu kaali, porkkana ymv.) on imeytynyt niin hyvin, ettei mitään ylimääräistä tulekaan ulos siinä määrin, kuin ennen, pelkällä nappularuualla. Myös nappuloiden laadun tai sopivuuden voi arvioida siitä, miten se imeytyy elimistöön/elimistön hyödyksi eikä tule suoraan ulos. Ravinnon muutos voi olla myös joskus syynä äkilliseen ummetukseen.

Eläinlääkäri piti myös mahdollisena sitä, että koirat voivat reagoida kehollaan hyvin monella tapaa siihen, että laumasta poistuu pitkäaikainen kaveri - mikä selittää myös sen, että Muske ja Vonne ovat olleet hyvin hiljaisia kavereita kuluneen viikon ajan. Muskekin vaikutti sen vuoksi minun silmiini sairaammalta kuin se olikaan. Kun tätä asiaa vielä ajattelen, niin Antje on ollut Musken elämässä koko sen eliniän, yli 7 vuotta, eli siitä asti, kun Muske saapui Hollannista syksyllä 2009. Samoin tietenkin Antje on ollut tyttärensä elämässä, 3-vuotiaan Vonnen syntymästä asti. Muske on alusta asti suorastaan rakastanut Antjea ja päinvastoin eikä tällä kolmikolla ole ollut ikinä minkäänlaisia erimielisyyksiä keskenään - vaikka kaikki ovat narttuja.


Antje ja Vonne


Antje ja nuori Muske

Omistajakin viihtyi

Odotustilassa juttelin ennen vastaanottojen avautumista ja myös Musken tutkimusten jälkeen erään erittäin mukavan koiranomistajan kanssa. Hän odotti vielä vastaanotolle pääsyä koiransa kanssa, ja me emme malttaneet Musken kanssa sieltä lopulta poistua :) Keskusteluissa kävi ilmi, että hän oli ihmispuolen lääkäri, nykyisin tutkija ja patologi. Jokainen voi kuvitella, että mielenkiintoni heräsi heti monessakin mielessä, ja juttua meillä riitti niin koirista kuin muustakin. Koirilla on hyvin monia samanlaisia sairauksia kuin ihmisilläkin, mutta erojakin on. Koska koiria on kuitenkin vähemmän kuin ihmisiä (eikä eläin tietenkään ole ihmiseen verrattavissa), etenkin koiran omistajan, kasvattajan ja koiranjalostuksen näkökulmasta koirien sairastumiset ja sairaudet nousevat eri tavoin tarkastelun kohteiksi ja keskiöön, kuin esim. jonkun tietyn henkilön, perheen tai suvun jäsenen diabetes, syöpä tai muu sairaus - vaikka esim. diabetes ihmisillä on kansanterveydellisesti ja maailmanlaajuisesti yksi nopeimmin levinneistä sairauksista, ja meneillään on monia laajoja, kansainvälisiä tutkimuksia mm. 1-tyypin diabetekseen liittyen. Ja koirillakin diebetesta esiintyy... (en tullut kysyneeksi, onko koiran diabetes ns. "elintapasairaus", tyyppiä II vai tyyppiä I vai molempia).

Musken iloinen ja yllättävän reipas asenne eläinlääkäriasemalla ja tutkimuksissa oli myös mukavaa seurattavaa. Jälleen kerran;  rauhallisella, iloisella ja samalla kuitenkin asiantuntevalla asenteella työskennellessä niin koira kuin omistajakin viihtyy paremmin eläinlääkärin vastaanotolla ja kokee hoitosuhteen onnistuneeksi. Tästä on nyt kaksi peräkkäistä, erittäin hyvää kokemusta. Tätä varmasti arvostavat kaikki koiranomistajat. Sen saattoi hyvin aistia Mevetissä, jossa on jo yli 35 vuoden kokemus. Hauskaa oli myös tehdä vastaanoton jälkeen Musken kanssa pitkähkö lenkki Pitäjämäessä, kotoisassa Helsingissä (vaikka sitä "tulosta" pitikin vielä odottaa, kunnes päästin Musken vapaana juoksemaan metsään kotimatkan varrella).



Näitä on hyvä pitää kotona varmuuden vuoksi. Purkkiparsa toimii ainakin ensiapuna, mikäli epäilee tai on nähnyt koiran nielleen terävän kiven, tikun, lelun- tai luunpalasen ymv., ja koira alkaa oirehtia. Parsa kiinnittyy partikkelin ympärille, jolloin se saattaa tulla/tai tulee helpommin elimistöä vahingoittamatta ulosteen mukana ulos. Ummetusta voi yrittää helpottaa aluksi kotikonstein (max 2 päivää, jos ei toivottua tulosta, on epävarma tai koira oirehtii selvästi > lääkäriin!), antamalla koiralle parafiiniöljyä suoraan suuhun. Ruiskulla se onnistuu parhaiten. Musken kokoiselle koiralle (n. 21 kg) annostus olisi ollut 10 ml 2-3 kertaa päivässä (jota ei tarvinnut tällä kertaa kuitenkaan antaa). Kylkiäisenä parafiiniöljystä voi seurata ripuli.

SuKoKan Kasvattaja-Akatemia loppusuoralla

Tähän saa nyt ehdottomasti loppua tämä sairausten kanssa piehtaroiminen, ja katse kääntyy tulevaisuuteen! Kirjoittaminen on nyt vaan jäänyt jotenkin päälle, koska parhaillaan kirjoittelen puhtaaksi myös Kasvattaja-Akatemian viimeisiä kirjallisia töitä. Samalla tuli kirjoitettua Muskenkin tapauksesta, josta selvittiin säikähdyksellä. Noin viikon kuluttua, viikonloppuna meillä on Naantalissa tiedossa viimeiset luennot, lopputöiden palautus ja myös mukava, yhteinen illanvietto hyvässä seurassa hotellissa - ennen juhlavaa päätösgaalaa marraskuussa :)



30.7.2016

Antje on poissa

Ei voi olla totta?!

Viime maanantaina koin yhden elämäni raskaimmista tapahtumista. Se oli kuin toisinto viiden vuoden takaa, jolloin menetin kooikerini Kissmon. Edellisenä päivänä ja kaikkina sitä edeltävinä päivinä Kissmo oli oma iloinen, riehakas itsensä. Yöllä alkoi raju oksentelu, lyhyitä tajuttomuuskohtauksia, koira oli kuumeinen ja erittäin kivulias. Päivystyksessä todettiin ikenien olevan valkoiset/värittömät, koira nesteytettiin, se sai kipulääkkeitä sekä kortisonia ja seuraavana aamuna oli tarkoitus tehdä lisätutkimuksia ja verikokeita erikoislääkäreiden toimesta. Mitään ei ollut kuitenkaan tehtävissä, koira hiipui hiljaa pois, ja aamulla ehdin sanoa hyvästit rakkaalle Kissmolleni, jonka kaikki elintoiminnot olivat jo loppuneet tai loppumassa. Diagnoosi oli IMHA (immuunivasteinen hemolyyttinen anemia), koska eläinlääkärin (ja laboratoriotulosten) mukaan koiran elimistö ei enää tuottanut lainkaan punasoluja. Myöhemmin keskustelin Kissmon oman eläinlääkärin kanssa, joka epäili vahvasti haimasyöpää oireiden perusteella. Hänen mukaansa salakavalaa haimasyöpää on vaikea havaita, ennen kuin on liian myöhäistä, ja rajut oireet vastasivat hänen mukaansa myös tätä diagnoosia.





Antjen äkilliset oireet

Viime sunnuntaina kävimme koirien kanssa uimassa ja perinteisellä metsälenkillä. Myös Antje halusi pulikoida vedessä innokkaasti kuten tavallisesti; pyydysteli hyönteisiä ja pikkukaloja vedestä, ja tassutteli sitten mahaan asti ulottuvaan veteen seisomaan kertoen katseellaan, että "otapa valjaistani kiinni, niin uidaan taas yhdessä vähän". Kotimatkalla se leikki ja riehui etenkin Vonnen kanssa poikkeuksellisen innokkaasti. Kaikki koirat popsivat mustikoita metsässä välipalaksi veden kera, ja kotona uni maistui Antjelle, Muskelle ja Vonnelle uintiretken jälkeen.



Myöhään samana päivänä eli sunnuntaina illalla/yöllä kiinnitin huomiota siihen, että Antje ei ollutkaan omalla paikallaan nukkumassa, vaan oli hakeutunut saunan perimmäiseen nurkkaan, jossa se kyyhötti ja tärisi oudosti, Ensin pelästyin, että olisiko järvessä ollut sinilevää, mutta Kiljavan rannoilla sitä ei pitäisi olla enkä sitä huomannut (hiljattain viimeksi käytännössä testattu ja levärekisteristä tarkistettu ollessamme uimassa Musken, Vonnen ja miehen kanssa).




Koska edellisenä päivänä uintireissulla oli ollut todella kuuma sää, annoin Antjelle hieman Orelade nestetys/elektrolyyttijuomaa, jota se joikin halukkaasti.  Yöllä Antje vaihtoi jatkuvasti paikkaa, hakeutui yksinäisyyteen ja vaikutti todella kivuliaalta täristen voimakkaasti. Olisiko Antje satuttanut edellisenä päivänä riehuessaan jonkin jäsenensä tai selkänsä? Pahaenteisesti kuitenkin huomasin, että Antjen ikenet eivät olleet normaalin vaaleanpunaiset..., myös silmien valkuaiset näyttivät ainakin yön hämärässä jotenkin kellertäviltä? Antjella oli myös korkea kuume.  Antjen kivut kovenivat, ja huomasin sen aristelevan ylävatsaa, jossa kipukohtaukset näkyivät ulospäinkin aaltomaisina, voimakkaina kouristuksina. Olin jo lähdössä Hattulan eläinsairaalan päivystykseen klo 3 aikaan yöllä, mutta päätin kuitenkin odottaa aamuun annettuani Antjelle Rimadyl-kipulääkettä, jota oli muutama tabletti jäänyt joskus lääkekaappiin, sekä laitettuani sille B&T-verkkoloimen päälle. Tiesin päivystyksessä olevan useimmiten öisin ruuhkaa, ja vain yksi eläinlääkäri paikalla (jolla mahdollisesti myös leikkauksia). Pitkä odotusaika päivystyksessä kovasti kipuilevana ei olisi Antjen kannaltakaan ollut mielekästä, joten valvoin Antjen vierellä melkein koko yön odottaen aamua.




Kipulääkkeen saatuaan Antje nukkuikin muutaman tunnin suhteellisen rauhallisesti, kunnes aamulla klo 6 heräsi jälleen niin kovaan kipuun, että oksensi rajusti ja horjahti lattialle saatuaan ohimenevän tajuttomuuskohtauksen. Tähän asti tilanne eteni aivan kuin edellä kertomani Kissmon tapauksessa viisi vuotta sitten, jolloin lähdimme tosin yöllä klo 2 viemään Kissmoa Vantaalle päivystykseen. Pääsimme Antjen kanssa heti aamulla ensimmäisten joukossa yksityisen eläinlääkärin vastaanotolle, johon meidät otettiin kiireellisenä tapauksena päivystysluonteoisesti ystävällisesti vastaan huolimatta siitä, että kaikki potilasajat oli jo varattu ja odotushuone oli täynnä asiakkaita.




Cushingin taudista

Antjen kohdalla on ollut vahva epäily Cushingin taudista, koska koiran oireet viittasivat monin osin tähän häiriötilaan, esim. juoksut jäivät kokonaan pois jo 2-3 vuotta sitten, alkoi ilmetä outoa lihasheikkoutta/lihasvärinää (etenkin jaloista lihakset katosivat - ei pystynyt hyppäämään esim. autoon, sohvalle), useita virtsatie- ym. outoja tulehduksia (silmät, korvat, iho, keuhkot...), sydän- ja hengitysoireita etenkin öisin jne. joita ei aikaisemmin ollut, ja etenkin silmitön/ suorastaan sairaalloinen syöminen/jatkuva nälkä/lihominen, iho-/turkki heikkeni (karvattomia alueita/turkin laatu muuttui himmeäksi ja elottomaksi) vatsanahka roikkui kuin imetyksen jälkeen, vaikka paino nousi ja koira oli pönäkkä jne.).

Cushingin tauti eli lisämunuaisen kuorikerroksen liikatoiminta on etenkin keski-ikäisten tai vanhempien, nimenomaan narttujen kohtalaisen yleinen häiriötila, joka johtuu korkean kolesterolituotannon vahingollisista vaikutuksista koko elimistölle, mikäli sairautta ei ajoissa hoideta.

Tähän tautiin liittyvien moninaisten oireiden perusteella Antjelle tehtiin kaksi erillistä koetta taudin diagnosimiseksi tai pois sulkemiseksi, ensin ns. ACTH-testi, joka tarkoittaa kahta paaastoverinäytettä 1,5 tunnin välein.  Antjen tapauksessa tulos oli ns. rajatapaus, eli aivan viiterajan yläpäässä. Testilomakkeessa todetaan, että ainoastaan 50-85 % koirista reagoi tähän testiin, jolloin suositellaan toista testiä häiriötilan varmistamiseksi, mikäli kyseessä on ns. rajatapaus. Seuraavaksi Antjelle tehtiin ns. Dexametason low dose-testi, jossa näytteet otetaan 4 ja 8 tunnin välein stimulaatiosta. Tämäkin testi oli Antjen kohdalla ns. rajatapapus, (ja testilomakkeessa suositeltiin tehtäväksi jo tehtyä ACTH-testiä). Eli toisenkin testin tulos oli aivan viiterajojen yläpäässä vieläpä niin, että arvo oli noussut 8 tunnin kuluttua, kun sen olisi pitänyt maanantaina Antjea hoitaneen EL:n ja testilomakkeen mukaan normaalitapauksessa laskea 8 tunnin kuluttua.





Testitulosten/rajatapausten perusteella tämän oireyhtymän hoitoa ei Antjelle kuitenkaan aloitettu noin vuosi sitten (ts. pitäydyttiin tiukasti raja-arvoissa) eikä testejä pidetty tarpeellisina uusia, vaikka koiran muut oireet siihen vahvasti viittasivatkin jo 1 - 1½ vuotta sitten...?

Antjen Cushingin tautiin selkeästi viittaavien oireiden ja testitulosten perusteella Antjea maanantaina hoitanut eläinlääkäri, Antjen tapaukseen perehdyttyään, ehdotti Antjelle uusia testejä. Hänen mukaansa ns. rajatapaus on nimensä mukaisesti aina rajatapaus, Antjen arvot olivat kuitenkin korkeita (joka pitäisi huomioida), ja tapaukset ovat aina yksilöllisiä/koirakohtaisia. Eli diagnoosissa täytyisi huomioida kokonaisuus ja koiran tautiin viittaava oireilu. Kaikki koirat eivät reagoi välttämättä testeihin samalla tavalla ja diagnoosi on syytä varmistaa myöhemmin etenkin, jos kyseessä on kahdesti ollut ns. rajatapaus ja näin selkeät oireet kuitenkin olemassa. Kysymyksiin mistä voi johtua esimerkiksi koiran poikkeuksellin kova ruokahalu/lihominen annosten pysyessä kuitenkin samoina tai lihasten surkastumineen (eräänlainen hermostollinen tärinä levossa ymv.) ei otettu kantaa. Aiemmin verenpainetta mitattiin useasti, ja se oli todella korkea - kunnes eräs fiksu eläintenhoitaja arveli Antjen jännittävän kovasti tutkimuksia vastaanotolla ja keksi mitata paineet minun autossani, jolloin verenpaine oli täysin normaali :) Antje oppi jännittämään tutkimuksia.

Tähän häiriötilaan on olemassa lääke, Vetoryl, joka toimii sekä aivolisäke- että lisämunuaisperäisessä Cushingin taudissa hyvin. Lääkehoidon avulla, ja jos lääkehoito aloitetaan ajoissa, koira voi elää aivan normaalia elämää vielä useita vuosia, vaikkakin kontrolliverikokeita tarvitaan säännöllisesti oikean lääkeainepitoisuuden varmistamiseksi.





Uusia testejä ei kuitenkaan Antjelle verikokeiden tulosten saavuttua tarvinnut tehdä.




Cushingin taudista ja sen oireista saa erinomaista tietoa täällä, johon asiatietoon olen myös tässä kirjoituksessa viitannut ja etsiessäni aikoinaan lisätietoa Antjen oireiluun liittyen.






Antjen 9½ vuotta kestänyt elämä päättyi rauhallisesti syliini

Viime maanantain verikoetulosten perusteella Antjen kaikki elintoiminnot olivat lopuillaan, aivan kuin edellä kertomani Kissmon tapauksessa. Myös punasolutuotanto oli loppunut, eli Antjella oli myös anemia (kuten Kissmolla). Akuuttina löydöksenä huomio kiinnittyi kuitenkin huikean korkeisiin, äkilliseen haimasairauteen viittaaviin amylaasiarvoihin (ym. muihin vakavaan sairauteen/tilaan viittaaviin poikkeaviin veriarvoihin). Lääkärin mukaan haima oli käytännössä tuhoutunut kokonaan, eli kyse oli erittäin vakavasta sairaudesta, mikä selitti osaltaan Antjen äkillisesti alkaneen oireilun ja valtavat ylämahaan liittyvät kivut, tajunnan menetyksen ja pahoinvoinnin. Tässä yhteydessä ei ollut täysin varmaa -ilman lisätutkimuksia- oliko kyse pelkästään akuutista, vakavasta, kuolemaan johtavasta pankreatiitista/haimatulehduksesta vai haimasyövästä, jota vm. eläinlääkäri piti myös mahdollisena. Syövän lopulliseksi varmistamiseksi olisi tarvittu leikkaus ja koepalan otto, mutta koiran iän ja erittäin huonon kunnon vuoksi se olisi ollut iso riski ja ylimääräinen kärsimys Antjen tapauksessa eikä siitä olisi ollut enää hyötyä, koska koko elimistön puolustusmekanismi oli jo romahtanut, Haimasyöpä on salakavala, nopeasti etenevä sairaus, jota on useimmiten vaikea todeta jopa Rtg- tai ultraäänitutkimuksin. Ja siinä vaiheessa, kun se todetaan, on usein enää myöhäistä tehdä mitään (näin totesi myös aikoinaan Kissmon oma eläinlääkäri aikoinaan). Leikkaus ei myöskään johda yleensä toivottuun lopputulokseen, vaan koira kuolee leikkauksesta huolimatta.



Haimakudosta tuhoavasta sairauksista/niiden muodoista koiralla voi lukea halutessaan esim. täältä, jossa todetaan mm., että akuutin haimatulehduksen voi koiralla laukaista esim. rasvainen ruoka/lihominen (Antjehan lihoi "kuin itsestään", ja sillä oli epänormaalin kova ruokahalu/jatkuva nälkä, kaikki kelpasi syötäväksi myös ulkona), tietyt lääkeaineet ja jopa shokki. Molemmat, sekä akuutti/vakava että lievempi haimatulehdus koiralla voi johtaa kuolemaan, sairauden vaikeusasteesta riippuen, Ihmisillä pankreatiittiin/haimatulehdukseen on pääasiassa vain kaksi syytä; runsas, pitkäaikainen alkoholinkäyttö ja haimasyöpä.




Vastaanotolla

Antje lepäsi vastaanotolla koko ajan sylissäni, ja jo ennen tutkimustulosten varmistumista huomasin, että sen pulssi oli hidastunut ja se oli hiipumassa tästä maailmasta hiljalleen Sateenkaarisillalle. Eläinlääkäri sanoi kuitenkin ystävällisesti, että jos haluan jättää Antjelle kotona rauhassa jäähyväiset, Antje voidaan nesteyttää ja sille voidaan antaa vahvaa kipulääkettä, mutta se ei auttaisi asiaa kuin korkeintaan vuorokauden, tuskin sitäkään, kun pitäisi jo lähteä takaisin.  Missään nimessä en halunnut enää lisätä Antjen kärsimyksiä, ja yhteisymmärräyksessä eläinlääkärin kanssa päädyttiin eutanasiaan kärsimysten lopettamiseksi.

Tässä yhteydessä on todettava, että koskaan vastaavassa tilanteessa en ole saanut näin empaattista, rauhallista, asiantuntevaa ja osaaottavaa kohtelua eläinlääkärin ja hoitajan taholta. Vaikka potilaita oli paljon ja elinlääkärillä oli leikkaus tulossa, heillä ei tuntunut olevan minkäälaista kiirettä ja he olisivat jaksaneet tukea asiakasta ja keskustella kanssani vaikka kuinka pitkään. Tämä rauhallinen ja empaattinen ilmapiiri valittyi varmasti myös Antjeen. Tämän perusteella olen entistäkin vakuuttuneempi ja varmempi siitä, että jatkossa käytän koiriani pelkästään yksityisillä eläinlääkäriasemilla (mahdollisia päivystystilanteita lukuun ottamatta), joissa ei näyttäydy kiire ja tuloshakuisuus, henkilökunta ei vaihdu jatkuvasti ja henkilökunnalla riittää aikaa ja kiinnostusta koira-asiakkaisiin omina yksilöinään. Siitä huolimatta en tietenkään voi enkä halua väittää, ettei henkilökunta kaikkialla olisi ammattilaisia tai etteivätkö testit olisi luotettavia, mutta tässä tapauksessa ne olisi voinut ainakin kyseenalaistaa.

Antjen saatua rauhoittavan lääkeaineen, se oli vielä jonkin aikaa hereillä ja katseli minua ystävällisesti hyvin tarkasti suoraan silmiin kuin tietäen mistä oli kysymys, tai aivan kuin se olisi halunnut lohduttaa päinvastoin minua! Henkilökunta jätti meidät kahdestaan jättämään jäähyväiset. Vähitellen kivutkin alkoivat varmasti helpottaa, Antje rauhoittui ja vaikutti suorastaan onnellisen ja tyytyväisen näköiseltä (jota jaksoin tässä tilanteessa jopa ihmetellä -  toisaalta se helpotti omaa oloani!). Silittelin Antjea, rapsutin sitä vatsan seudulta varovasti ja puhelin sille rauhallisesti, kuten niin monesti ennenkin näinä kaikkina vuosina. Antje läppäsi vielä yhden kerran tassullaan minua, mikä on aina tarkoittanut sitä, että "rapsuta vielä lisää". Sen jälkeen Antjen kauniit ja viisaat silmät painuivat hyvin levollisesti kiinni ja pulssi hidastui entisestään ennen kuin Antjen 9½ vuotta kestänyt matka päättyi rauhallisesti, arvokkaasti ja levollisesti sylissäni eläinlääkärin tuella, maanantaina iltapäivällä 25.7.2016.

Eläinlääkäri kertoi, että käytänne heidän kohdallaan oli muuttunut koiran avaukseen liittyen. He eivät enää toimita ruumiita Eviraan tai Yliopistollisen Eläinsairaalan patologian laitokselle, vaan omistajan on tehtävä se halutessaan itse heti eutanasian jälkeen, koska heillä ei ole kylmätiloja ruumiiden säilyttämistä varten. Antjen kuoltua olin niin järkyttynyt, väsynyt ja itkuinen, että en mitenkään voinut ajatella pystyväni ajamaan Helsinkiin kaiken kokemani ja valvotun yön jälkeen tietäen, että kuolleen koirani ruumis lepäsi auton takatilassa (olin yksin matkassa).  Eläinlääkäri myönsi, että tämä uusi käytänne on ollut joillekin asiakkaille hieman vaikea mieltää tilanteessa, joka on muutoinkin omistajille raskas, tapauskohtaisesti. Hän ei pitänyt avausta Antjen tapauksessa myöskään välttämättömänä, koska välitön, kuolemaan johtanut syy oli tiedossa. Toiseksi, koira oli jo saavuttanut iän, jolloin koirat keskimäärin sairastuvat vakavasti tai kuolevat johonkin sairauteen - elleivät sitten satu elämään hyvinkin pitkän elämän terveenä, kuten monien koirien tai kooikereidenkin kohdalla on tapahtunut.

Näin ollen, Antjen välitön kuolinsyy oli akuutti, vakava, kuolemaan johtava haimasairaus/haimatulehdus (mahdollisesti haimasyöpä), jossa haimakudos oli tuhoutunut - seurauksena koko immuunipuolustusjärjestelmän/elimistön toimintojen romahtaminen. Sitä, missä määrin akuutti tila oli yhteydessä aikaisemmin kirjoittamiini oireisiin (esim. Cushingin tauti) tai johonkin muuhun, jää spekulaation asteelle. Mitään ei ollut kuitenkaan enää tehtävissä, kuolema oli väistämätön.

Tätä kirjoittaessani Vonne kulkee huoneissa edestakaisin kuin etsien jotakin ja tulee välillä luokseni katsoen kysyvästi, hiljaa vinkuen. Näin se on tehnyt nyt pari päivää iltaisin, kun talo hiljenee. Muske on ehkä jo ikänsäkin puolesta tottunut siihen, että "koiria ja pentujakin tulee ja menee", mutta Vonne selvästi ikävöi vielä äitiään. Molemmat koirat ovat kuitenkin olleet hieman vaisuja ja hämillään, ulkonakin vain tassutellaan hiljakseen? Koira on laumasielu, ja nyt on jokin muuttunut niiden elämässä, Tänäänkin olimme koirien kanssa pitkään ulkoilemassa ja uimassa, jotta koirat saisivat tuttua, mukavaa toimintaa ja huomaisivat, että elämä jatkuu entisenlaisena, vaikka yksi on laumasta poissa.

Antjen elämän kulmakivet

Syntymä

Antje syntyi v. 2007 ainoana pentuna sektiolla Hollannista tuomalleni Finjalle Mäntsälän eläinlääkäriasemalla. Luultavasti joko ammattini puolesta tai eläinkääkäriaseman käytänteiden vuoksi sain olla itse steriileissä leikkaussalivarusteissa synnytyksessä mukana koko ajan, mikä oli todella hieno kokemus. Synnytyksen jälkeen kuljetin emän lämpimään peittoon käärittynä kotiin, ja vastasyntynyt Antje matkusti pienessä, lemmitetyssä korissa etupenkillä (eläinlääkäri täytti muutaman tutkimuskäsineen kuumalla/lämpimällä vedellä, jotka pitivät vastasyntyneen pennun matkan ajan hyvin lämpimänä korissa, anoppini kutoman villasukan sisällä).




Elämän alkutaipale

Leikkauksen jälkeen vastasynnyttänyt emä Finja oli hieman tokkurainen, rauhataton, kuumeinen ja kivulias, vaikka saikin hyvää hoitoa ja kipulääkettä. Maidontuotanto ei lähtenyt tästä syystä heti käyntiin monista yrityksistä huolimatta etenkin, kun pentuja oli vain yksi. Syötimme ja hoidimme pentua kahden tunnin välein miehen kanssa 1-2 vuorokauden ajan, ja pidimme sekä emän että pennun lämpiminä. Kun toinen meistä nukkui, toinen valvoi. Pennun paino ei laskenut, mutta ei juuri noussutkaan. Seuraavana päivänä huolestuin, sillä imemisestä tai sen yrityksistä ja lisäruokinnasta huolimatta totesin, että pentu vaikutti veltolta (vastasyntynyt pentu kuivuu todella nopeasti) eikä paino ollut vieläkään noussut odotusten mukaisesti.







Laitoin pennun jälleen villasukan sisään ja pieneen koriin, ja ajoin nopeasti Nurmijärvelle eläinlääkäriin. Eläinlääkäri kiitteli nopeaa reagointiani, sillä pentu oli jo jossain määrin kuiva (iho ryppyinen) ja parin tunnin kuluttua se olisi ehkä ollut jo myöhäistä. Eläinlääkäri pisti eloktrolyytti-injektion pennun ihon alle, jonka jälkeen se piristyi hetkessä niin terhakkaaksi, että oli ryömiä tutkimuspöydältä alas! Tämän toimenpiteen jälkeen pikku Antje muuttui silmin nähden, ja kotiin tullessamme se alkoi heti pontevasti imeä. Maitoa tuli yhden pennnun tarpeisiin nähden todella paljon koko imetysajan. Finjan emänvaistot heräsivät kukoistukseen samanaikaisesti maidontuotannon kanssa, ja se hoiti ja hoivasi pentua hyvin. Meidän tehtäväksi jäi enää pitää hyvää huolta Finjasta. Antje kasvoi nopeasti, ja siitä kehittyi hyvin vahvaluustoinen ja terhakka pentu.




Erittäin traumaattinen tapahtuma

Antjen ollessa noin 2½-vuotias se joutui aivan yllättäen, ilman mitään tilanteeseen liittyvää syytä tai dominanssiongelmia pahoin tutun koiran hyökkäyksen, suorastaan raivoisan raatelun kohteeksi. Antje meni sokkiin, ja mieheni kiidätti tajuttoman, paljon verta menettäneen koiran suoraan lähimpään eläinlääkärin Nurmijärvelle, edes aikaa ei ehditty varaamaan. Itse olin tuolloin töissä enkä ehtinyt niin nopeasti paikalle. Eläinlääkäriin päästyään mies oli vain huutanut ovelta "hätätapaus", jonka jälkeen mentiin suoraan leikkaussaliin. Hakiessani Antjen illalla heräämöstä, eläinlääkäri totesi tuskin koskaan nähneenä näin pahaa jälkeä. Etenkin toinen jalka oli "kaluttu" aivan paljaaksi, pahoja ryhjeita oli myös muualla kehossa. Hänen mukaansa hyökännyt koira ei voinut olla terve (kuten ei ollutkaan), ja Antjelle jäisi kokemuksesta ja sokista ikuinen henkinen ja fyysinen vamma, vaikka fyysiset vammat paranisivatkin. Jotta koiran pareneminen lähtisi käyntiin tai se ylpäätään paranisi, se ei saisi kokea minkäänlaista stressiä eikä ainakaan tavata enää koskaan päälle hyökännyttä koiraa. Vielä leikkauksen jälkeen ei oltu varmoja, vahingoittuiko mm. jalkahermo pysyvästi ja pystyykö koira enää koskaan kävelemään normaalisti. Näin ei onneksi käynyt, mutta n. 6 viikon toipumisjakson jälkeen kävelemäänkin piti opetella uudelleen. Eläinlääkäri oli valitettavasti oikeassa, sillä aiemmin iloiselle, sosiaaliselle ja rohkealle Antjelle kehittyi pelko vieraita koiria kohtaan, jolloin sen stressinsietokyky (etenkin kohdatessa suoraan kohti tulevia, haukkuvia tai juoksevia vieraita koiria) joutui koetukselle koko loppuelämän ajaksi.



Kuntoutumassa pehmeillä mättäillä kotimetsässä monen viikon sairausloman jälkeen. Oikea etujalka on vielä kipeä, mutta tästä lähti Antje-rassukan toipuminen:



Aika parantaa haavat, ja yleisesti ottaen Antje parani hyvin ja siitä tuli mm. Suomen Muotovalio n. puoli vuotta onnottomuuden jälkeen. Perusluonteeltaan Antje oli sosiaalinen, erittäin ystävällinen, kiltti, iloinen (suorastaan nöyrä) koira, jolla ei ikinä ole ollut mitään ongelmia omien koirien kanssa tai "ystävällismielisten" kaverikoirien kanssa, joihin se sai omassa rauhassa tutustua. Antje tykkäsi käydä näyttelyissä, matkustamisesta ja uusista kokemuksista/paikoista ja kaikesta tekemisestä (perus)sosiaalisen luonteensa vuoksi, mutta vieraiden, etenkin tietynlaisten/isojen koirien kohtaaminen mm. näyttelypaikoilla ahdisti sitä onnettomuuden jälkeen -  ja vielä taas hitusen enemmän sen jälkeen, kun viimeiseksi jääneessä näyttelyssä eräs koira pääsi väentungoksessa nappaisemaan sitä kuonosta. Tämän jälkeen emme enää käyneet näyttelyissä.



Kaksi kaunista pentuetta

Ajan mittaan Antje osoittautui -kokemastaan huolimatta- kuitenkin fyysisen ja psyykkisen terveytensä puolesta jalostuskelpoiseksi koiraksi. Keskustelin asiasta vielä Antjen aikoinaan maailmaan saattaneen eläinlääkärin kanssa ennen astutusta, liittyen aikaisempaan onnettomuuteen/traumaan ja siihen, että Antje itse oli kasvanut ilman pentuesisaruksia. Pohdin mm. sitä, että mahtaako Antje osoittautua hyväksi ja pentuja hoivaavaksi äidiksi, koska oli itse ainoana pentuna syntynyt? Tai synnyttäisikö Antjekin vain yhden pennun? Tosin Antjen äiti Finja hoivasi pikku Antjea hyvin toivuttuaan sektiosta, ja Antjella oli hoivaajina myös silloiset omat koirat (ja myöhemmin muita koirakavereita pihallamme leikkimässä).  Eläinlääkäri ei pitänyt tätä Antjen kohdalla ongelmana, koiran tuntien. Käydessämme progu-testeissä ennen astutusta sekä kahdesti UÄ:ssa Mäntsälässä ennen synnytyksiä, Antje oli henkilökunnan suosikki yhteistyökykyisyytensä ja iloisuutensa vuoksi :)




Huoleni osoittautui turhaksi. Antjen molemmat astutukset sujuivat luonnollisesti ja hyvin, ja se synnytti kaksi kaunista pentuetta, ensimmäisen vuoden 2010 lopulla ja toisen kesällä 2013, yhteensä 9 pentua, (joista yksi pentu viimeisestä pentueesta menehtyi huonosti kiinnittyneen/osittain irronneen istukan vuoksi). Tämä oli havaittavissa/odotettavissa jo viimeisen UÄ-tutkimukseen jälkeen ennen synnytystä. Molempien pentueiden synnytykset Antje hoiti ilman apua itsenäisesti ja pentujaan se hoiti suorastaan esimerkillisen hyvin ja äidillisesti. Antje halusi imettää pentujaan pitkään, leikki niiden kanssa, opetti niille käyttäytymistä ja huolehti niistä luovutukseen asti tunnontarkasti ja hellästi. Vaikka pennut kasvaessaan purivat ja repivät sitä joskus ärsyttävänkin paljon, se ei koskaan hermostunut pennuille. Rakas, kärsivällinen Antje.




Viimeinen sokki

Joillekin ystävävilleni olen jo muutama viikko sitten kertonutkin Antjen kokemasta toisesta sokista, joka tapahtui siis muutamaa viikkoa ennen Antjen kuolemaa. Tosin tämä ei ollut niin totaalisen traaginen tapahtuma kuin ensimmäinen sokki. Olimme koirien kanssa myöhään illalla metsälenkillä, ja oli jo hieman hämärää. Aivan yllättäen puskista juoksi meitä kohti vapaana oleva suurikokoinen, musta koira kovaa vauhtia suoraa meitä kohti (ensin luulin sitä joksikin villieläimeksi...). Itsekin pelästyin..., koiran omistajaa ei näkynyt missään. Antje alkoi huutaa/kirkua suoraa huutoa henkensä kaupalla ja lähti paniikissa juoksemaan karkuun häviten metsään. Onneksi vieras koira ei osoittautunut lopulta aggressiiviseksi ja taisi itsekin pelästyä Antjen huutoa eikä siksi lähtenyt perään, vaan keskittyi tutustumaan Vonneen ja Muskeen. Jonkin ajan kuluttua omistaja saapui paikalle ja pahoitteli Antjen karkaamista, koska alkoi olla jo melkein pimeääkin. Jonkin aikaa huutelin, vihelsin pilliin ja etsin Antjea, mutta sitä ei näkynyt. Hirveä tilanne! Olin jo varma, että se katosi ikiajoiksi, jäisi auton alle ymv. :(



Lopulta päätin viedä Vonnen ja Musken autoon, ja lähteä sen jälkeen etsimään Antjea, mutta Antje olikin juossut autolle, jossa se puoliksi auton alle piiloutuneena tärisi paniikissa. Autoon päästyään Antjen pulssi tasaantui vähitellen ja koko asia unohtui pikku hiljaa - vaikka olin pitkään vihainen ja harmittelin tapahtunutta. Nyt jälkeenpäin olen miettinyt, olisiko tämä tapahtuma voinut laukaista akuutin haimasairauden (kuten yllä olevan linkin takaa voi todeta myös sokin voivan toimia ko. akuutin sairauden laukaisevana tekijänä)?  Maalaisjärjellä ajateltuna ja Antjen aiksempi kokemus ja sen jättämä mahdollinen ikuinen trauma taustalla, en pitäisi sitä aivan mahdottomanakaan...

Tämä kaikki on tietenkin enää vain pelkkää spekulointia, mutta mielenkiintoista tuon sokki-teorian ohella on kuitenkin esim. se, että Cushingin tauti  (ja siihen liittyvä kortikotropiinia vapauttava hormoni "corticotropin-releasing hormone") on ymmärtääkseni yhteydessä myös stressivasteeseen edellä mainittua koira-artikkelia Cushingin taudista ja Wikipediaa lainatakseni.

Lääkäri en ole tai edes yritä olla (vaikka se sellaiselta yritykseltä vaikuttaisikin :D ), eikä sellaista minusta tule. Asian olen kuitenkin käsitellyt loppuun asti, ja se on helpottanut. Tällä kertaa koiran menettäminen ja asioiden käsittely on ollut kuitenkin poikkeuksellisen rankkaa ja kestänyt pitkään johtuen osin varmaan siitä, että Antje oli ensimmäinen kasvattini, jonka elämässä sain olla syntymästä kuolemaan asti. Monta päivää olen ollut, sanoisinko - täysin lamaantunut ja toimintakyvytön :(  Antje oli hieno koira, ja saan olla kiitollinen kaikista yhteisistä vuosista, jotka sain viisaan, ystävällisen ja herkän, kauniin Antjen kanssa viettää. Kaiksesta huolimatta Antjella oli paljon elinikäisiä niin ihmis- kuin koiraystäviä, jotka se tosin valitsi aina itse, ei koskaan toisinpäin :)



Soittaminen ystäville, puhuminen heidän kanssaan sekä kirjoittaminen -etenkin tällaisissa tapauksissa - näyttäisi olevan minulle paras tapa käsitellä vaikeita asioita. Kävin läpi Antjen ja muiden koirien valokuvia - muisteleminen on hyväksi, ja siksi täällä on paljon kuvia (tosin eivät ole välttämättä yhteydessä kirjoitetettuun tekstiin).  Minulle tyypillistä on myös, että yritän aina hakea rationaalisia syitä tapahtumiin, vaikka niitä ei olisikaan, en niitä ymmärtäisi, ne olisivat vääriä tai se olisi turhaa (kuten tässäkin tapauksessa). Tähän kuitenkin uskon: niin ihminen kuin eläinkin on "fyysinen, psyykkinen ja sosiaalinen kokonaisuus" - kaikki vaikuttaa loppupelissä kaikkeen.

Antjea en olisi antanut vielä pois, mutta ymmärrän, että kaikella on aikansa ja paikkansa, ja näin oli Antjelle parasta. Antjen pahan onnettomuuden/trauman jälkeen olen luultavasti aina alitajuisesti tiennyt, että sillä tulee olemaan vaikutusta Antjen elinkaareen. Antje sai kuitenkin elää suhteellisen pitkän ja onnellisen elämän tietäen, että me kaikki rakastimme sitä yli kaiken.



Antjea viimeiseksi hoitanut eläinlääkäri oli laittanut papereiden/eutanasialomakkeen joukkoon kauniin tekstin ja osanoton, (joka on sattumoisin sama runo, jonka aikoinani laitoin kotisivuilleni, kun Inka-springeri kuoli):

"Kun siis kuljet metsässä, jossa kuljimme yhdessä
ja etsit aurinkoiselta pientareelta varjoani
kun pysähdyt kukkulalle katselemaan kaukaisuuteen
ja kädelläsi etsit tapasi mukaan minua
etkä enää löydä ja tunnet surun hiipivän sydämeesi
ole hiljaa.
Sulje silmät.
Hengitä.
Kuuntele askelteni ääntä sydämessäsi.
En ole poissa, kuljen mukanasi aina sinussa."
- tuntematon -

Syvä osanottomme suruunne!"

Viimeinen kuva rakkaasta Antjesta, kuolemaa edeltävänä päivänä: