Viime viikonloppuna matkasimme Antjen kanssa Etelä-Ruotsiin (Vetlanda), jossa Antje astutettiin 20.4. komean ja erittäin sosiaalisen/ystävällisen Ziggen (Moonhaven Terrific Maroon) kanssa. Molemminpuolinen rakkaus syttyi välittömästi koirien tavatessa, joten astuminen sujui kuin oppikirjoissa, myös seuraavana päivänä. Hieno kokemus, ja koirat olivat kuin luodut toisilleen!
|
Antje and Zigge |
|
Courtings between Antje and Zigge |
Viikonloppumatka Ruotsiin oli kaikin puolin muutenkin onnistunut. En tiedä johtuiko se siitä, että heti alkumatkasta minulle tuli tunne matkan onnistumisesta. Yksi syy oli tietenkin se, että edellisenä päivänä Antjen progu-arvo olikin jo noussut niin paljon, että eläinlääkärissä pystyttiin ja hyvinkin varmasti sanomaan Antjen ns. parhaiden päivien olevan lauantaina ja sunnuntaina. Ajaessamme kohti Turun satamaa perjantai-iltana, huomasin eräällä pellolla kaksi kurkea, joilla oli soidinmenot käynnissä. Tuli heti mieleen, että tämä taitaa olla meillekin hyvä "enne":)) Ja enteet jatkuivat...., pysähtyessämme Mjölbyssä taukopaikalle jaloittelemaan, järvellä uiskenteli kylki kykeä vasten kaksi kaunista joutsenta. Ajaessamme kohti Vetlandaa, silmiini osui kuin sattumalta korkealla kalliolla, aivan tien vierellä sijaitseva monumentti/pronssiveistos. Kyseessä oli
Pyhä Birgitta; veistos on ilmeisesti päässyt kalliolle matkailijoita suojelemaan. Pyhä Birgitta on vaikuttanut paljon myös Suomen historiaan. Saapuessamme Vetlandiin, ensimmäinen asia, jonka huomasin, oli mielenkiintoinen patsas hotellimme vierellä. En tiedä mitä patsas todellisuudessa kuvaa, mutta minusta sekin viittasi jotenkin hedelmällisyyteen (??!! kääk!). Patsaan juurella istuu myös pieni koira.
|
Saint Birgitta |
|
The statue in the Vetlanda Centrum |
Aika euforiselta vaikuttaa tämä kirjoittelu, mutta oli niin tai näin, yksi asia on varmaa. Uskon, että jos koirien omistajat ovat rauhallisia ja rentoja, hoitavat koiratkin parittelun rennommin itsenäisesti. Ehkä sain suggeroitua noilla "enteillä" itseni rennoksi, sillä normaalisti olisin kyllä jännittänyt! Sää suosi meitä koko viikonlopun ajan (Ruotsissa aurinko paistoi lämpimästi ja kevät oli jo pidemmällä kuin Suomessa). Matkustimme Antjen kanssa uudella Viking Linen Grace-aluksella, joka sekin oli mukava kokemus. Hotellihuone oli pieni, mutta kodikas ja toimiva sekä henkilökunta ystävällistä. Ennen matkaa ehdin juuri huollattaa autoni, joten oli huoletonta ajella kesärenkailla Tukholmasta kohti Vetlandaa upeassa kevätsäässä ja kauniissa Etelä-Ruotsin maisemissa. Ruotsissa on koiran kanssa tosi helppoa ja mukavaa matkustaa autolla, koska viihtyisiä taukopaikkoja on todella paljon.
|
Our hotel in Vetlanda (Antje is watching my bag...) |
Just married!
We had very succesful and nice mating trip to Sweden/Vetlanda with Antje. She is mated with Zigge (Moonhaven Terrific Maroon, owners M & A Randau) 20.4. and 21.4. again. The falling in love flamed immediately between this nice couple after they met. Zigge is really handsome boy with unbelievably open-mind and friendly character and temperament! If we are lucky, puppies of Zigge and Antje will born +/- 21.6.2013. Antje will has an ultra sound examination 16.5., so after that we know more :) Many thanks to Marie and Anders for the hospitality and nice meeting - and congratulations to Katarina for breeding this male:) He is great!
More information about mating Kennel Frisian Gem and about Zigge, Kennel Moonhaven.
|
Antje in Mjölby |
|
Antje had a break in Mjölby before meeting her fiancé:) |