All pictures copyright by Frisian Gem unless mentioned otherwise

4.3.2016

Hyvää syntymäpäivää Antje!

Antje täytti eilen eli 3.3.2016 jo yhdeksän vuotta. Illalla innostuin katselemaan vanhoja valokuvia Antjesta vuosien varrelta, ja siinä kuluikin aikaa myöhään yöhön. Antjen syntymäpäivän kunniaksi tässä myös pieni kuvagalleria minulle erittäin rakkaasta Antjesta. Miten paljon koira tai koirat muuttuvatkaan pennusta aikuiseksi tultuaan, ja edelleen arvokkaasti vanhemmaksi koiraksi! Koirasta tulee vuosi vuodelta yhä tärkeämpi ja kiinteämpi osa perhettä!

Antjen syntymäpäivänä sää oli pilvinen ja harmaa, joten otin muutamia kuvia sisällä. Erään valokuvaajan blogissa neuvottiin, että mikäli kuva on huonosti valottunut, mutta muuten hyvä, tee siitä mustavalkoinen! Alla Antjesta virallinen 9-vuotissynttärikuva eilen otettuna.



Tässä alimmaisena muutama päivä sitten otettu kuva sekä kuvat syksy/joulukuu 2015:





Antje yli vuosi sitten, n. 7-8-vuotiaana:



Antje 6-vuotiskuvassa:



Kuvia 5-vuotiaasta Antjesta:





Tässä eletään vuotta 2011, jolloin Antje on n. 4-vuotias vuodenajasta riippuen:





Seuraavassa kuvassa Antje on 4 edelleen vuotias ja Musken ollessa vasta 2-vuotias. Muske on kuvassa nykyiseen verrattuna vielä huomattavan "pentumaisen oloinen" ikäänsä nähden, ja turkkikin on vielä paljon vaalempi kuin nykyisin. Muske ja Antje ovat alusta asti olleet kavereita keskenään eikä Vonnen syntymä ole vaikuttanut asiaan mitenkään. Kolmikko tietää paikkansa, ja jokaista arvostetaan laumassa omana persoonanaan.

Alimmaisessa kuvassa Muske n. vuoden ikäisenä Antjen kanssa.




Vertailun vuoksi tähän väliin kuva Muskesta 6,8 - vuotiaana (kuva otettu n. viikko sitten). Koira vaikuttaa edelleen nuorekkaalta, mutta turkki on saanut lisää väriä, runko jäntevyyttä ja pää kehittynyt edelleen 2-vuotiaaseen koiraan nähden. Turhaan ei rotua pidetä hitaasti kehittyvänä, sillä vasta n. 3-vuotiaana alkaa lopullinen "kuosi" paljastua :) Tätä ikää monet kasvattajat pitävät myös nartulle sopivana astutusikänä. Noin viikko sitten rokotuksia uusiessamme eläinlääkäri piti Muskea erittäin hyväkuntoisena ikäänsä nähden ja kaksi isoa pentuetta synnyttäneenä :)





Kaunis Antje-tyttö 3-vuotiaana:





Seuraava kuva en eräs onnistuneimmista kuvistani, vaikka kuva on otettu jollakin ensimmäisellä digikameralla eikä manuaaliasetuksista minulla ollut sitäkään vertaa tietoa kuin nykyisin :) Kuvassa Antje 2-vuotiaana:



Tässä kuvassa Antje on näyttelyssä v. 2008 Lammilla 1,4 - vuotiaana. Tuomari piti Antjea lupaavana, mutta antoi EH:n junioriluokassa, koska koira oli vielä hänen mielestään kehittymätön:




Noin kuuden viikon ikäisenä Antje oli enmmäisellä "metsälenkillä" lähimetsässä (ensimmäinen kuva). Kaksi nuuta kuvaa Antjesta 7-8 viikon ikäisenä:







Silmät ovat juuri avautuneet. Antje n. 2½ viikon ikäisenä v. 2007:



Antjen isä Kelmi täyttää tänä vuonna 13 vuotta ja äiti Finja 12 vuotta, joten toivon meillekin Antjen kanssa vielä useampia onnellisia vuosia yhdessä!