All pictures copyright by Frisian Gem unless mentioned otherwise

30.7.2014

Ennen ja jälkeen ukkosen

Viimeiset pari-kolme viikkoa ennen loman loppumista ovat kiireistä aikaa. Alkukesä meni kesälomaan totutellessa ja nyt, kun se on lopuillaan, olisi vielä monta asiaa hoidettavana ja paljon mukavia tapahtumia tiedossa. Mutta onhan mukavaa elämää loman jälkeenkin, taitaa olla vain asennekysymys :)

Tuntuu, että tällä hetkellä pidetään monella taholla näyttelykoulutuksia, ja todennäköisesti ainakin yhtenä syynä on lähestyvä Maailmanvoittajanäyttely Messukeskuksessa runsaan viikon kuluttua. Viime sunnuntaina Sinikka (Kennel Sinisuven) koulutti Koirakeitaassa sekä aloittelijoita että edistyneempiä koirakkoja pienellä porukalla. En tiedä pitäisikö enää edes yllättyä vai ei, mutta Vonne esiintyi Sinikan käsittelyssä todella hienosti, ei yhtään arastellut tai vierastanut uutta esittäjää (Vonne on viimeksi tavannut Sinikan ollessaan aivan pikkupentu). Sinikan koulutusmetodeja ei voi kuin ihailla! Valitettavasti parhaimmat kuvat epäonnistuivat minun ottaminani, mutta tässäpä yksi kuva Vonnesta. Sekä ulkona että sisällä oli todella kuuma, joten kaikilla koirilla kieli riippui suusta (tässä vain puolittain :) ).



Sekä Musken että Vonnen on tarkoitus osallistua vielä yhteen näyttelypreppaukseen ennen H-hetkeä; Vonnella näyttely on 8.8. ja Muskella 10.8.

Tänään molemmat tytöt kävivät Espoon Grroomissa tassuhuollossa. Lisäksi Muske pestiin ja föönattiin. Turkki varmasti kiittää jatkuvan uimisen jälkeen (ja uinnin jälkeisen maassa/hiekassa kierimisen jälkeen) hyvistä hoitoaineista ja hoidosta. Vähän Muskea oli ihmetyttänyt pesuallas, jollaiseen se ei ole tottunut, ja turkin kuivattaminenkin oli kovaäänisellä föönillä sinänsä uutta. Inkan mukaan Muske oli kuitenkin ollut hyvin yhteistyökykyinen mussukka (vm. mun vertaus) koko kaksituntisen ajan, jonka se oli yksin Grroomissa hoidettavana. Iloisena, tyytyväisenä ja kauniina (Hoitaja-Inkaa "pussaillen" ja liehakoiden) se odotti minua siistimisen jälkeen, ihana Muske Mussukka, kiitos Inka!

Vonnen kanssa lähdimme Musken pesun ja hoidon aikana käymään Espoon keskuksessa, lähinnä tarkoituksena käydä samalla sukulaisten ja omaisten haudoilla Espoon vanhan kirkon hautausmaalla (Espoon tuomiokirkko). Hautausmaalle ei ole suotavaa/sallittua ottaa koiria mukaan, mutta poikkeuksellisesti sain luvan ottaa "noin pienen, kiltin ja hyväkäytöksisen" koiran mukaani, koska kuumassa autossa olisi ollut koiralle hangenvaarallista odotella.

Espoon vanha kirkko on mielestäni yksi kauneimmista Suomen keskiaikaisista kivikirkoista.





Eilen oli odotettavissa ukkosmyrskyä iltapäivällä, joten ulkoilutin koirat poikkeuksellisesti kahdessa erässä. Aamupäivällä kävin yhdistetyllä uinti- ja metsälenkillä Antjen ja Vonnen kanssa. Ukonilman mentyä iltaan mennessä ohi, tein saman lenkin Musken kanssa. Antjen innostus uimiseen viime kerran jälkeen on selvästi lisääntynyt. Nyt se jo vinkui rannalla kuin kertoen, että haluaa (kanssani) uimaan. Tällä kertaa houkuttelin sen oma-alaotteisesti veteen, ja tulihan se. Peräti kaksi-kolme kertaa Antje ui matalahkossa vedessä, melko tiiviisti minun lähelläni ja minua tuijottaen kuitenkin. Olen varma, että syksyyn menessä Antje osaa kunnolla uida. Luultavasti se kuitenkin tarvitsee vielä ihan yksityistunteja, koska nytkin se seurasti tarkasti, ettei Vonne vaan ryntää vesi roiskuen liian lähelle :) Koska Antje ui ihan minuun liimautuneena, en saanut siitä vielä varsinaista kunnon uintikuvaa :), mutta sekin nähdään vielä. Samalla yritin pitää silmällä Vonnea, koska sillä on edelleenkin taipumus lähteä yksin uimaan todella kovaa vauhtia kohti vastarantaa. Kerran se taas pääsikin livahtamaan yksinuinnille, mutta tuli hyvin kutsusta takaisin. Vonnen uintityyli, nopeus ja voima on vertaansa vailla, pieneksi koiraksi. Mies kutsuukin Vonnea saukoksi.

Aamupäivällä rannalla oli puolipilvistä ja melko tuulista, mutta lämmintä. Ensimmäiset jyrähtelytkin kuuluivat puolen päivän aikaan, kun lähdimme metsän kautta kotiin päin. Kuvissa Antje ja Vonne.

Antje

Antje

Vonne

Vonne



Illalla, ukkosmyrskyn jälkeen, meitä odotti Musken kanssa kaunis näky; auringonlasku järvellä ja tyyni vesi. Muske olisi jaksanut uida loputtomiin, mutta illan hämärtyessä klo 22 jälkeen lähdimme ajamaan kotia kohti usvan jo laskeutuessa peltojen ylle.

Muske

Muske





Huomenna Antje lähtee eläinlääkäriin ns. ikätarkastukseen. Antje on tällä hetkellä n. 7½-vuotias, ensi maaliskuussa täyttää siis jo 8 vuotta. Pyydän tutkimaan rutiininomaisesti sydämen ja keuhkot, otetaan PVK (perusverenkuva) ja tämän lisäksi pyydän varmuuden vuoksi borrelioositestin. Antjella oli jokin aika sitten iso punkki päässä, silmäkulman yläpuolella. Punkin sain elävänä nopeasti pois, mutta ikävä jälki siinä edelleen on. Myös suuhygienia tutkitaan ja arvioidaan mahdollinen tarve hammaskiven poistamiseen. Ensimmäisen pentueen jälkeen Antjelle alkoi muodostua ensimmäisen kerran jonkin verran hammaskiveä, joka silloin poistettiin. Antje on kova järsimään ydinluita (siihen saattaa hyvin kulua tunti ja enemmänkin) tai puruluita, ja se lienee Antjen kohdalla ollut hyvä asia. Koirilla käytän (harjauksen lisäksi) PlaqueOff jauhetta ruuan sekaan ripoteltuna sekä joko Aptuksen Bucadog´ia tai Dentisept Chlorhexidine geeliä iltaisin estämään hammaskiven ja plakin syntymistä. Bucadog on koiralle miellyttävämmän makuista. Klooriheksidiini pitkään käytettynä kellastuttaa jonkin verran hampaita (ja ainakin jotkut ihmiset voivat olla em. vaikuttavalle aineelle allergisia), mutta hampaiden kellastuminen on pienempi paha kuin hammassairaudet.

23.7.2014

Antje oppi uimaan - Antje at "swimming school" by myself

Antje ei ole koskaan halunnut uimaan, etenkään silloin, jos vedessä on muita koiria! Yleensä se on kahlannut rannalla ja pyydystänyt pikkukaloja tai touhunnut muuten omiaan. Pentuna ja nuorempana se yritti muutaman kerran uskaltautua uimaan, mutta taisi pelästyä silloisten isompien koiriemme liian rajua menoa. Tänään lähdimme koko perhe uimaan, ja olin huomaavinani Antjesta, että sen teki ensimmäistä kertaa mieli uida, olihan lämpöasteitakin +30,5! Mutta Antje halusi uimaan vain minun kanssani...? Päätimme, että mies pitää Muskea ja Vonnea rannalla taluttimissa, jotta Antje saa rauhassa keskittyä - ja tämä toimi! Eli kaksi kaverusta sidottiin puuhun joksikin aikaa, jotta mies sai kuvattua tämän historiallisen tapahtuman. Tässä temppu ja miten se tehtiin - ja lopulta Antje tosiaan ui ja halusi jopa kolme kertaa uudestaan veteen! Tyylissä on vielä hiomista, mutta se tulee harjoituksen mukana, kun käymme kahdestaan uimassa. Onneksi minulla oli ohuet polvihousut päällä, jotka ehtivät kokonaan kuivua kevällessämme metsän läpi autolle. Samalla poimimme kipollisen mustikoita - ja koiratkin poimivat niitä suuhunsa, kuten aina :)

Antje learnt to swim - by step by step!!!!

Antje has not liked to swim before. Today, on VERY hot day (+30,5 C), she wanted to try it! But, only together with me, without other dogs... Muske and Vonne must be on the beach with my husband. Here hole process with photos:

"Let´s go to swim Antje!"

"Mummy, please, promise to help me"! -
 "Do not worry Antje,
we do it together".

"As you see, I hold up yourself Antje".

"Are you sure it´s not dangerous to swim, Mummy"?

"Do you think I must to keep my head up"?

"Well, I think it´s going better"?

"Yes, Antje - it´s going better and better..."!


Good Antje, well done!!! You learnt to swim!

"Let´s go again and again, it was very funny!!!!"

21.7.2014

Kesätapahtumia

Kirpputorilla

Viikoloppu vierähti pääosin paahtavassa helteessä seisoessa; perjantaina Hietsun kirpputorilla ja la-su koiranäyttelyissä. Joka päivä aikainen herätys ja paljon autolla ajoa, mutta en valita - mahtavia tapahtumia kaikki!

Hietsun kirpputorilla oli upea tunnelma jo heti aamulla klo 7, jolloin myyjät ja tavaroita kärttävät ensimmäiset ostajat (pääosin ns. hyviä tavaroita etsivät "jälleenmyyjät") saapuivat paikalle. Tavararoita ei kuitenkaan yritetty varastaa tai  varastettu, kuten kävi viime kevättalvella Viirin itsepalvelukirppiksellä Klaukkalassa (kerroinkin täällä tästä prosessista aiemmin). Merellä leijui jännittävä usva, mutta torilla aurinko paistoi koko päivän kuumasti kirkkaalta taivaalta.

Helsinki Wholesale Market


Oli mukavaa jutella ihmisten kanssa (joukossa myös paljon turisteja), ja muutama tuttukin tuli vastaan. Erityisen kivalta tuntui, kun joku vaate tai tavara toi ilmiselvästi uudelle omistajalle iloa tai se meni tarpeeseen. Kaapissa oli jo vuoden verran seisoneet kotimaiset, hyvälaatuiset nahkasaappaat, jotka tilasin aikoinaan Mänskän kegästä. Tuli kuitenkin tilattua liian iso koko, ja saappaat jäivät käyttämättä. Eräs äiti osti saappaat teini-ikäiselle tyttärelleen, ja tytär oli silminnähden iloinen uusista saappaista. Norjalainen nuori nainen osti minulta olkalukun, joka myös on tehty käsityönä Suomessa 80-luvulla. Lähes kaikki tavarat, vaatteet ja kengät menivät kaupaksi, vain muutama vaatekappale oli jäljellä klo 14, kun lähdin kotiin päin. Ne jätin naapuripöydän mukavalle myyjälle myytäväksi eteenpäin, koska hän aikoi olla torilla klo 18 asti ja oli vahtinut pöytääni, kun kävin kahvilla tai muutoin poistuin hetkeksi paikalta.

Koiranäyttelyissä

Lauantaiaamuna lähdimme Inkan ja cockeri Ansan sekä Vonnen kanssa ajamaan Ristiinan kaikkien rotujen näyttelyyn. Molemmat rodut arvosteltiin vasta iltapäivällä emmekä löytäneet enää tilaa teltalle. Sinänsä harmi, sillä aukea urheilukenttä oli todella kuuma paikka, ja etenkin koirien takia olisi ollut kiva saada teltta pystytetyksi. No, vahingosta viisastuu, ensi kerralla vain ajoissa paikalle telttaa pystyttämään. Ennen kooikereita arvosteltiin cockerspanielit. Ansa esiintyi todella hienosti ja sai erinomaisen hyvän arvostelun (ERI3)! Onnea Inka ja Ansa! Näyttelypöytä oli päivän mittaan tullut niin kuumaksi, että koirien oli ikävä seistä siinä. Onneksi joku oli keksinyt laittaa pöydälle märän pyyhkeen koirien tassujen suojaksi :)

Ansa osasi hurmata mukavan tuomarin (Petra Bannach, Saksa):

Cocker Ansa wanted to kiss nice judge :)


Inkan ja Ansan tyylinäyte:

Nice moving of cocker Ansa


Viimeisenä rotuna arvosteltiin kooikerit, joita oli ilmoitettu näyttelyyn 19. Tuomarina edelleen Petra Bannach (Saksa), joka on myös rodun kasvattaja. Vaikka tuomarilla oli ollut pitkä päivä työskennellä helteessä (+28 C), oli hämmästyttävää miten iloisesti ja kiinnostuneesti hän jaksoi jokaisen koiran kohdata samoin kuin koirien omistajat. Tämä vaikutti luonnollisesti näyttelyn tunnelmaan, joka varsin pian osoittautui rennoksi, vapautuneeksi ja muutoinkin mukavaksi. Jälkeenpäin (ja myös paikan päällä) olen monelta taholta kuullut erittäin positiivisia kommentteja tuomarista, joka oli heidän mielestään (ja myös minun mielestäni) paitsi asiantunteva ja osaava, myös iloinen, kohtelias ja ystävällinen niin koirille kuin koirien omistajillekin. Cockeri Ansakin innostui moiskauttamaan pusun tuomarin poskelle, mutta tuomari ei tästäkään näyttänyt pahastuneen, päinvastoin :) Kun kehä päättyi, tuomari kiitti erittäin kauniisti paikalla olijoita hienosta päivästä ja siitä, että sai arvostella kaikkia upeita koiria Suomessa. Hän kiitti kohteliaasti myös kehätoimitsijoita, jotka olivat mahdollistaneet tapahtuman onnistumisen. Keski-Eurooppalaista sivistynyttä köytöstä parhaimmillaan! :) Tästä näyttelystä jäi erittäin hyvät muistot!

Tässä Vonnen arvostelu Ristiinan näyttelystä:

"13 months old, very nice bitch. Lovely feminine head with correct details. Excellent top line and tail carriage. Very nice rib cage. Very good angulation and upper arms. Very good depth of chest. Bones fit to the body. Very nice foot. Shown in very good condition. Very nice color. Excellent mover with lots of drive." (JUN ERI JUK2, SA).

Vonne tuomarin tutkittavana:

Vonne (Ristiina Show to all Breeds 19.7.2014)


Juostuamme kehässä oman osuutemme, Vonne katsoo minua alla olevassa kuvassa kysyvän näköisenä, "Mitä nyt tehdään?" Ilmeisesti kuumuus ja nestehukka aiheutti minulle inhottavan päänsäryn ja vähän huonon olon..., joten omistajalta katosi mopo käsistä (eli näyttelyhihna) ja koiran seisottaminenkin loppuarvostelua varten oli unohtua :)

Vonne after  showing


Kuumuus rasitti varmasti myös koiria; jokainen esiintyi kieli roikkuen ja ainakin Vonne liikkui paljon laiskemmin kuin tavallisesti. Kuvassa Vonne kipristelee auringossa. (Vonnen kuvat: kiitos Inka!):

Very hot showing day to dogs, too
Vonne in Ristiina 19.7.14


Ja seuraavana päivänä Mäntsälän KR-näyttelyyn! Edellisenä päivänä olin kotona vasta klo 20 jälkeen. Paluumatkan varrelle Ristiinasta osui muutama mielettömän kova ukkos- ja sademyrsky. Autoilijat pysähtyivät yksi toisensa jälkeen tienviereen, koska tuulilasista ei yksinkertaisesti nähnyt enää yhtään mitään ulos, vaikka pyyhkimet olivat ääriasennossa. Sanoin Inkalle, että taidankin jäädä sunnuntaina kotiin nukkumaan, onhan Vonnella ollut jo useimpia näyttelyitä. Inka sai kuitenkin minut ylipuhuttua ja lupasi esittää Vonnen! Yes, siispä Mäntsälään, jossa kooikerit arvosteltiin ryhmän ensimmäisinä, alkaen klo 10.

Mäntsälässä kooikerit arvosteli myöskin erittäin miellyttävä tuomari ja kasvattaja Pekka Teini (Suomi). Hän on sikäli poikkeuksellinen henkilö, että hän kertoo kotisivuillaan laajemminkin ulkomuototuomaritoiminnasta, jonka hän kokee lähinnä "palveluammattina". Arvostelussa hän "pyrkii kiinnittämään huomiota hyvään luonteeseen, terveeseen rakenteeseen ja oikeaan rotutyyppiin. Tyypin määrää rodun käyttötarkoitus. Rotu pitää pyrkiä säilyttämään toiminnalliselta tyypiltään sellaisena, että se edelleen pystyisi toimimaan tehtävässään". Hän kiinnitti käytännössä huomiota juuri niihin asioihin, joista hän kirjoittaa, kuten Vonnen arvostelusta alla voi lukea. Kaksi erittäin miellyttävää näyttelykokemusta samana viikonloppuna!

Inka esitti ensimmäistä kertaa kooikeria ja Vonne oli ensimmäistä kertaa vieraan esitettävänä - lopputulos oli suorastaan upea! Paljon kiitoksia Inkalle Vonnen esittämisestä! Tässä Vonnen arvostelu Mäntsälän KR- näyttelystä:

"Mittasuhteiltaan oikea, keskitasoa hieman pienempi, ikäisekseen hyvin kehittynyt nuori narttu. Sievä, leveäkalloinen pää. Erinomainen etuosa ja lihaksikas lantio. Hienot kulmaukset. Kaunis väri ja hieno häntä. Mukava käytös. (JUN ERI JUK1, SA, PN1, VSP).

Inka and Vonne

Vonne Best of Opposite Sex -  Mäntsälä All Breed Show
20.7.2014


Vihkitilaisuudessa

Lopuksi tärkein kesätapahtuma. Maria ja Henri vihittiin avioliittoon Tampereen tyylikkäässä ja kauniissa maistraatissa 7.7.2014. Vihkitilaisuus oli kodikas ja erittäin onnistunut. Paljon onnea Maria ja Henri! Kuva on otettu nuorenparin uudessa kodissa, Henrin itse muuraaman hienon takan äärellä :). Morsiamen hääkimppu oli itse tehty luonnon kukista, joilla Maria oli koristellut kauniisti kodinkin. Biodynaamisen tilan viljelijät ja yrittäjät elävät kiireisintä sesonkiaikaa, joten varsinainen hääjuhla pidetään myöhemmin.

Kaunis koti oli  koristeltu luonnon kukkasin

Maria ja Henri ovat menneet naimisiin!
Just married!