Nella (Frisian Gem Donias Dorien) oli suloinen pentu Musken
ensimmäisestä pentueesta, joita syntyi yhteensä 10 pentua 11.7.2012. Nellan "työnimi" viitaten keltaiseen pantaan oli "Moonshine Dancer"
Kuvassa keltapantainen Nella n. 4 viikon ikäisenä:
Nella (copyright: A.Murto) |
Nella rakasti uimista ja oli ollut hiljattain omistajansa kanssa uimassa paikallisessa koirauimalassa. Tuolloin innokas uimari olisi tahtonut millään tulla vedestä pois, niin paljon Nella uimisesta piti. Uidessaan Nellalla oli ollut tapana juoda vettä, näin myös uima-altaassa…?
Noin vuorokauden kuluttua uimahallikäynnistä aikaisemmin
täysin terve Nella alkoi äkisti oksentaa ja ripuloida. Omistaja vei koiran paikalliselle
eläinlääkäriasemalle, jossa mahatautiin määrättiin paastohoito; vettä ja
riisiä. Koiran tilanne ei kuitenkaan tästä oleellisesti parantunut, jonka
vuoksi omistaja soitti huolestuneena eläinlääkäriasemalle vielä kaksi kertaa
uudestaan viikon aikana kertoakseen tilanteen jatkumisesta paastosta huolimatta. Edellä mainittua paastohoitoa kehotettiin kuitenkin
puhelimitse vain jatkamaan ja välttämään muuta kiinteää ruokaa kuin riisiä.
Nella (copyright H. Oksanen) |
Koska koiran vointi ei kuitenkaan viikon kuluessa
oleellisesti parantunut ja huoli oli kova, omistaja vei koiran toisen paikkakunnan eläinklinikalle hoitoon. Vastaanotolle tultaessa Nellan kunto romahti entisestään ja koiralle aloitettiin välittömästi neste- ja
lääkehoito. Eläinlääkäri oli todennut, että koira tuotiin hoitoon viime
hetkillä, mutta lupasivat tehdä kaiken voitavan. EL:n mukaan tämän vuoden pitkän hellejakson
aikana vastaavia sairastumisia ja tilanteita (jopa menetyksiä) on ollut
poikkeuksellisen paljon.
Kliinisen tutkimuksen, röntgentutkimuksen ja verikokeiden
perusteella ei selkeää syytä aiemmin täysin terveen koiran rajuun, äkilliseen
oksenteluun ja ripulointiin voitu osoittaa. Keskeisten elintoimintoja
ylläpitävien elinten veriarvojen romahtaminen ja kuivumistila osoitti kuitenkin tilanteen olevan vakava
ja henkeä uhkaava. Nellan sydänäänet
olivat vastaanotolla jo hyvin heikot ja hengitys erittäin nopea ja raskas.
Nellalle annettiin lisähappea olotilan helpottamiseksi. Nella oli myös alilämpöinen, jonka vuoksi
koiraa yritettiin lämmittää. Ruumiinlämpö
ei enää kuitenkaan noussut, eikä koiran voinnissa ollut nähtävissä eläinlääkärin mukaan kaikista elvytysyrityksistä
ja hoidosta huolimatta enää minkäänlaista muutosta parempaan suuntaan.
Todennäköisesti tai mahdollisesti äkillisen oksentelun ja
ripulin taustalla tänä pitkänä , erittäin helteisenä kesänä oli jokin mikrobitaustainen tulehdus, joka oli päässyt
pitkittymään, ja johti kuolemaan nestehukan/kuivumisen seurauksena. Nellaa viimeksi hoitanut lääkäri
ei sulkenut myöskään kokonaan pois akuuttia haimatulehdusta, jossa yhtenä oireena on myös raju oksentelu ja ripulointi.
OLEN SYVÄSTI PAHOILLANI NELLAN PERHEEN PUOLESTA JA
AJATTELEN HEITÄ SUURELLA LÄMMÖLLÄ!
Nella sai viettää erittäin hyvän koiran elämän rakastavassa ja huolehtivassa kodissa, jossa se sai olla kaikessa mukana perheen täysipainoisena jäsenenä - ja Nella varmasti myös tiesi sen! Nyt oli rakkaan "Moonshine Dancerin" aika lähteä Sateenkaarisillalle . Toivon kaikkea hyvää Nellan perheelle suuresta surusta huolimatta, ja pidämme yhteyttä jatkossakin!
Nella sai viettää erittäin hyvän koiran elämän rakastavassa ja huolehtivassa kodissa, jossa se sai olla kaikessa mukana perheen täysipainoisena jäsenenä - ja Nella varmasti myös tiesi sen! Nyt oli rakkaan "Moonshine Dancerin" aika lähteä Sateenkaarisillalle . Toivon kaikkea hyvää Nellan perheelle suuresta surusta huolimatta, ja pidämme yhteyttä jatkossakin!