Eläinlääkärillä Muske valloitti jälleen kaikki - sehän rakastaa eläinlääkäreitä, niiden asiakkaita ja kaikkia klinikoita! Ja jälleen kerran -hieman ylpeyttä ja iloa tuntien- tämäkin eläinlääkäri ihmetteli Musken hyvää kuntoa sekä iloista, ystävällistä ja nuorekasta olemusta ottaen huomioon koiran iän. Kerroin eläinlääkärille, että koira on tosiaan ollut hyvin terve kaikin puolin, ja synnyttänyt kaksi isoa pentuettakin. Muutama vuosi sitten Muskelta tyhjennettiin anaalirauhaset, mutta muuten ei ole eläinlääkärissä tarvinnut käydä rokotuskäyntejä lukuun ottamatta.
Muske hoidon jälkeen autossa matkalla kotiin |
Eläinlääkärin silmämääräisen tarkastelun mukaan Musken hampaista näki, että niitä oli säännöllisesti harjattu, eli hampaat eivät olleet lainkaan niin huonossa kunnossa kuin kuvittelin, eikä hammaskiveä ollut eläinlääkärin mukaan kovin paljon.
Muskelle tehtiin kuitenkin hammaskiven poisto sedaatiossa/iv-anestiassa. Hampaat saatiin valkoisiksi ja kiiltäviksi pelkästään ulträänilaitteella puhdistamalla ja hiontatahnalla kiillottamalla, muuta ei tarvittu. Muskella ei todettu myöskään esim. ientulehdusta tai mitään muutakaan hammassairautta, ja kaikki hampaat ovat edelleen tallella suorassa rivissä. Havaitsemani ikenien "turvotus" muutaman sivuhampaan kohdalla johtui eläinlääkärin mukaan siitä, että iän mukana ikenillä on taipumus jonkin verran laskeutua. Tämä on myös rotukohtaista, ja tiedän, että joillakin koirilla näin voi tapahtua jo hyvin nuorena. Klinikan käytänteen mukaisesti hampaat röntgenkuvattiin ennen hoitoa ja Vonnelle tehtiin ns. hammaskartta, jotta saatiin kokonaiskuva hampaista myös mahdollisia tulevaisuuden hoitoja varten. Myöskään röntgenkuvien perusteella hampaissa ei näkynyt mitään poikkeavaa - olipa hyvä uutinen!
Vonne hämillään - mikä Muskella on hätänä? |
Aamuisesta hammashoidosta on nyt kulunut jo aikaa, ja Muske on palautunut ennalleen sekä syönyt, juonut ja ulkoillut normaalisti. Useamman tunnin ajan koira oli kuitenkin unelias ja tokkurainen hoidon jälkeen. Tullessamme puolen päivän jälkeen kotiin, Muske retkahti heti olohuoneen lattialle nukkumaan. Laitoin sille villapeiton päälle, koska koira tuntui kylmältä, ja koirat, kuten ihmisetkin, ovatkin usein hieman viluisia anestesian jälkeen. Muskea ei ole myöskään aiemmin ns. nukutettu, joten seurasin sitä tarkoin, kuten Vonnekin! Vonne oli hyvin huolissaan Muskesta useamman tunnin ajan eikä halunnut poistua lainkaan Musken vierestä, vaan kävi usein haistelemassa ja nuolemassa Muskea. Välillä se tuli vikisten kertomaan minulle, että "siellä se edelleen makaa liikkumattomana peiton alla, mitä meidän pitäisi sille tehdä?" Vasta sen jälkeen, kun nostin Musken sängylle nukkumaan, Vonne rauhoittui itsekin päiväunille.
Vielä melkein unessa |
Neljän tunnin iltapäiväunet sängyssä piristivät :) |
Säännöllinen hammashoito kannattaa aloittaa aivan pikkupennusta asti!
Jotta koiran hampaat pysyisivät kunnossa aikuisuuteen ja mieluiten tietenkin vanhuuten asti, pentu tulee totuttaa säännölliseen, päivittäiseen hampaiden hoitoon, jotta voidaan ajoissa ehkäistä ja todeta peruuttamattomat vauriot. Hampaiden puhdistamisen ohella koiralla voi tarvittaessa käyttää erilaisia suuhygieniatuotteita. Päivittäinen pureskeleminen on hyväksi; joko koiralle sopiva puruluu, pureskeltava ruoka tai esim. ydinluu (mikäli koiran vatsa kestää luita eikä ole vaaraa siitä, että se saa liian isoja, teräviä paloja kurkkuunsa). Pennun/koiran pureskellessa luita sitä ei saa jättää yksin tai vartioimatta em. syystä. Jatkuva, grooninen ientulehdus voi aiheuttaa vakavien suusairauksien lisäksi monia muita vakavia sairauksia, koska suun bakteerit leviävät herkästi verenkierron mukana kaikkialle elimistöön, esim. maksaan, munuaisiin tai sydänlihaksiin/sydänläppiin. Monilla eläinlääkäreiden sivustoilla kerrotaan hammassairauksista, niiden enneltaehkäisemisestä ja hoidosta sekä hoidon puutteen vaikutuksista muualle elimistöön.