All pictures copyright by Frisian Gem unless mentioned otherwise

13.6.2013

Lämmön mittausta viimeisellä tiinysviikolla

Kuten toisaalla olen jo maininnutkin, aloitin tänään Antjen lämmön mittauksen, tosin vasta illalla klo 19. Lämpö on laskusuunnassa (tänään 56. tiinyspäivä ovulaatiosta laskettuna), eli selvästi on progesteroni-hormonitason lasku alkanut. Antjen edellisen tiineyden aikana lämpö pysytteli näihin aikoihin muutaman tai useamman päivän ajan sitkeästi hieman yli 37 astetta (koiran normaalilämpö n. 38 - 38.5 astetta) laskien sitten äkisti 36.6 asteeseen. Ensimmäinen pentu syntyi tuolloin 17 tunnin kuluttua siitä, kun lämpö laski alle 37. Antjen tämänpäiväinen iltalämpö oli 37.3 astetta. Mikäli lämpökäyrä "käyttäytyy" Antjen ensimmäisen synnytyksen mukaisesti, pentuja voisi odotella aikaisintaan ensi viikon tiistaina - keskiviikkona - torstaina (n. 61. - 63. tiineyspvä) - tai sitten vasta Juhannusaattona, perjantaina. Samankaan nartun synnytykset eivät välttämättä ole kaikki samanlaisia. Antjen edelliset pennut syntyivät aamyöstä 62. ja  63. päivän taitteessa, mutta Antjen nisiä katsellessaan ja maitorauhasia tunnustellessaaan eläinlääkäri sanoi tänään, että "ilmoittele sitten, jos jotain tapahtuu jo tämän viikonlopun tienoilla"!!!???

Mutta eipä mennä asioiden edelle. Kirjoitan näitä asioita muistiin lähinnä itselleni, mutta toisaalta..., itseäni auttoi aikoinaan suuresti lukiessani pitkien tuntien aikana toisten blogeista tarkkoja kuvauksia koiran synnytyksen vaiheista.

Olimme siis Antjen kanssa tänään eläinlääkärillä hakemassa toisen herpes-rokotteen. Eläinlääkärin tarkka vaaka osoitti, että painoa on kertynyt Antjelle normaalipainoon lähden 3,2 kg. Edellisellä kerralla (edellisessä tiineydessä) painoa oli kertynyt 56. tiineyspäivän aikoihin 2.5 kg. Hym..., Antjella on kyllä ollut kovat ruokahalut, mutta olen yrittänyt varoa lihomista. Tässäkin voi tietenkin olla luonnollinen selitys liittyen esim. koiran ikään. Vaikka lähtöpaino oli molempien tiineyksien alussa sama; Antje on nyt n. 2.7 vuotta vanhempi kuin edellisellä kerralla (ihmisen iässä melkein viisikymppinen), joten aineenvaihdunta voi olla hidastunut kuten iäkkämmillä naisillakin :)

Aiheeseen liittyen, kuva "hoitopöydältä" :)


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti