Sania olenkin jo tavannut useammin, koska perhe asuu melkein naapurikunnassa. Sani on saanut jäntevyyttä kroppaansa, turkki on kasvanut, ja ihan yhtä iloinen, touhukas tyttö oli kuin pentunakin ja viimeksikin tavatessamme. Tervetuliaispusut olivat ylitsevuotavan ystävälliset ja stabymaista touhua riitti tällä kaunottarella yllin kyllin :) Tässä pari ottamaani kuvaa kauniista Sanista (kuvaajassa ja kuvien valotuksessa hieman toivomisen varaa...):
 |
| Sani (Frisian Gem Eulalias Roosmarijn) |
 |
| Sani |
Mettellä on suunnitelmissa vielä muutama mätsäri ennen Lahden näyttelyä. Ensimmäinen harjoitusluontoinen näyttely mätsärissä oli sujunut hienosti ja muitakin "kouluja" on jo käyty; Mette on osallistunut jo kahdelle pentukurssille, käy edelleen näyttelykoulutuksessa ja on tutustunut rally-tokoon sekä tietenkin riistaan. Pakkasessa Metteä odottaa linnun siipi ja lintu uusia harjoituksia varten :)
Ylvään Metten upeat kuvat on ottanut Elina (copywright), ja ne ovat teknisesti huomattavasti minun ottamiani kuvia parempia. Seisomakuva Mettestä on otettu noin kuukausi sitten, pääkuva otettu eilen:
 |
| Mette (Frisian Gem Eulalias Willemette) Photo: Elinan Sivonen |
 |
| Mette ( photo Elina Sivonen) |
Murkkuikäinenkin tarvitsee vielä harjoituksia ja paljon uusia positiivisia kokemuksia
Kaikki harjoitus (erikoisesti sellaiset, joissa pentu kohtaa uusia paikkoja, ihmisiä ja koiria) on pennuille hyväksi, sillä -kuten jokin aika sitten kirjoitin- pennut alkavat tulla murrosikään, jolloin elämään saattaa tulla mitä kummallisimpiä mörköjä, epävarmuutta, tottelemattomuutta ja mielen ailahteluita, urokset voivat alkaa kokeilla rajojaan jne. Ne on helpompi kohdata, jos jo pikkupentuna aloitettuja sosiaalistamisharjoituksia ja uusiin kokemuksiin tutustumista/kokemusten ylläpitämistä jatketaan säännöllisesti ainakin vuoden ikään asti. Koiran murrosikä menee ohi kuten ihmisilläkin, mutta se kannattaa huomioida osana pennun normaalia kehitystä :)
Ei ole helppoa olla murrosikäinen, koska ei olla enää "lapsia, mutta ei vielä aikuisiakaan" ja maailmassa on paljon ihmeellisiä uusia asioita. Omistajan tulisi jättää kokonaan humioimatta ei-toivottu käyttäytyminen ja vahvistaa vain toivottua käyttäytymistä. Helpommin sanottu kuin tehty, sillä koira lukee omistajan ilmeitä, eleitä (talustushihnan päästä) ja puhetta/äänenpainoa (vaikka ei sanoja ymmärräkään) äärimmäisen tarkasti. Mikä tahansa huomaamatonkin omistajan reagointi voi olla pennulle "palkkio", ts. se voi toimia vahvistamisena sellaisissakin tilanteissa, jota omistajalla ei ole tarkoitus vahvistaa. Esimerkiksi puhutaan hyvää tarkoittavasti pennulle rauhoittavasti, otetaan se syliin tai "lohdutetaan" sitä sen pelästyessä jotakin, jolloin pennun epämiellyttävä kokemus saa tietyn merkityksen sen omassa mielessä ja se oppii yhdistämään kokemuksen (negatiiviseen) vahvistamiseen. Oikea tapa on olla siis kokonaan huomioimatta pennun ei-toivottua käytöstä tai epämiellyttävää kokemusta ja pysyä itse "neutraalina". Yli parinkymmenen vuoden koiraharrastuksen aikana olen toiminut monesti siten, että olen vahvistanut huomaamattani ei-toivottua käytöstä, jonka vuoksi asia edelleen kiinnostaa ja siitä on (ehkä) jotain oppinut vuosien saatossa, vaikka paljon on vielä opittavaakin. Asiasta kirjoittaminen on helpompaa kuin käytännön toteuttaminen :)
Vastaavasti ymmärtääkseni esim. naksutinkoulutus perustuu positiiviseen vahvistamiseen. Siinä käytetään apuna naksutinta ehdollisena vahvisteena merkitsemään oikea, palkkion arvoinen käyttäytyminen ja ehdottomana vahvisteena esim. makupaloja, josta koira pitää luonnostaan. Taustalla tässä koulutusmuodossa on ainakin osin Pavlovin koirateoria, klassinen ehdollistuminen, joissa tutkimuksissa ehdottomana vahvisteena toimi ruoka (koira pitää siitä luonnnostaan) ja ehdollisena vahvisteena toimi kello (koira oppi yhdistämään kellon äänen miellyttävään tapahtumaan, ruokailuun). Sama kääntäen, esim. lapsella; pelkästään lääkärin valkoisen takin näkeminen voi saada lapsen itkemään, mikäli lapsella on ikävä kokemus valkotakkisesta lääkäristä :) Näin voisi ajatella, että mikäli pennun ei toivottuun käyttäytymiseen kiinnittää toistuvasti huomiota (reagoi siihen jollain tavoin) kuten koiran räksyttäminen, pelästyminen/arasteleminen, pureminen, sisäsiisteys jne.), koira mieltää todennäköisesti saamansa huomion "ehdolliseksi vahvisteeksi", jolloin toiminta ei lakkaa, vaan pikemminkin vahvistuu.
Klassinen ehdollistuminen (Pavlov):
Kun jätetään huomiotta väärät toimintatavat, koira alkaa tarjota enemmän sitä toimintaa, josta se saa positiivistasta vahvistusta. Negatiivinen rangastus tarkoittaa sitä, että jätetään palkkio antamatta ja annetaan koiran yrityksen ja erehdyksen kautta oppia ja muokata toimintaansa. Esimerkiksi, mikäli koira ei ota katsekontaktia, se ei saa ruokaansa eli palkkiota. Tässä tapauksessa "rangaistus" toimii eläinystävällisellä tavalla, joka pikemminkin aktivoi koiraa yrittämään uudelleen eli ottamaan ensin katsekontaktin, josta toivotusta toiminnasta se saa lopulta positiivisen vahvistuksen, eli ruuan. Koiraa ei saa koskaan rankaista konkreettisesti ei-toivotusta käyttäytymisestä, jolloin koiralle kehittyy ainoastaan pelko rankaisijaa ja tilannetta kohtaan eikä se johda oppimiseen!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti