LEON (Frisian Gem Georges Ross Leopold) Kuva: Moona Hiltunen |
TÄSSÄ POSTAUKSESSA KÄYN LÄPI MYÖS MUITA YLEISIÄ ASIOITA, JOIHIN LEONIN KUVAT EI KUITENKAAN MITENKÄÄN SUORANAISESTI LIITY. KOMEA LEON SAA TÄLLÄ KERTAA AINOASTAAN KUNNIAN TOIMIA TEKSTIN LOMASSA PIRISTIVÄNÄ MALLINA.
LEON (Kuva: Moona Hiltunen) |
Korona-virus vaikuttaa kaikkeen
Vaikka maailmassa on tällä hetkellä paljon suurempiakin haasteita kuin ne, mitkä liittyvät koiriin, en voi olla hieman harmittelematta sitä, että koirat eivät tällä hetkellä pääse osallistumaan mm. yleisiin harrasteisiin, kerhoihin tai näyttelyihin. Tämä siksi, että Vonnen ja Teddyn pennut ovat edelleen ns. tärkeässä sosiaalistamisiässä (mielellään aivan vuoden ikään asti), jolloin niiden tulisi saada paljon sekä ihmis- että koirakokemuksia erilaisissa paikoissa ja tiloissa, kuin myös toki muutakin käsittelyä ja hoitotoimenpiteiden harjoittelua.
LEON Etelä-Pohjanmaan lakeuksilla (Kuva: Moona Hiltunen) |
Vinkkejä harjoitteluun ja sosiaalistamiseen
Kotona ja miksei muuallakin voi tietenkin harjoitella erilaisia temppuja, kuten istuminen, maahan meno, esineen luovuttaminen (vrt. myös vierasesine ulkoillessa), ruokakupille pääsy luvan jälkeen, perinteinen tassun antaminen jne.
Erittäin tärkeää on harjoitella myös hoitotoimenpiteitä, sillä nämä eivät ole koiralle automaattisesti sisäsyntyisiä asioita eikä ainakaan aluksi pennusta "kivaa", joten pentu voi vastustella tai pelätä kovastikin moisia toimenpiteitä ennen kuin tottuu niihin.
Säännöllisiä hoitotoimenpiteitä ovat kynsien leikkaaminen (tarvittaessa tai jos ei vielä onnistu 😂 hoidata kynnet säännöllisesti kaverin avustamana tai esim. Trimmiksessä/Musti & Mirri ainakin kerran kuukaudessa), korvien säännöllinen tarkistus/puhdistus > varo koskemasta pennun tärykalvoon/liian syvälle > käytä esim. VetCare-korvapuhdistetta ja puuvillalappua, ei ns. Tops-puikkoja, turkin harjaaminen (myös kooikerin korvakarvat saattavat ajan mittaan ikävästi takkuuntua, jos niitä ei säännöllisesti harjaa/kampaa), pesu > ei tarvita usein "kurahuuhtelua" lukuunottamatta, ja hampaiden harjaaminen.
Pennun suuhun tulee katsoa usein ja opettaa pentu vaihe vaiheelta hampaiden harjaukseen. Kovat puruluut (joita pentu pureskelee pitkään, ja joista ei irtoa paloja on parhaita hampaille!). Kaikkia hoitotoimenpiteitä kannattaa harjoitella ainakin viikottain, jotta koira tottuu käsittelyyn, jota myös vieraan ihmisen käsittelyyn tottumista koira tarvitsee esim. näyttelyissä (katsotaan myös hampaat) tai eläinlääkärillä. Myöhemmin se on jo paljon hankalampaa opetella, ja mikäli esim. hampaiden hoito on jäänyt huomioimatta, koiran hampaat joudutaan puhdistuttamaan ennen pitkää narkoosissa eläinlääkärillä. Pahoin hoitamattomat/tulehtuneet hampaat voivat myös aiheuttaa ikäviä yleisinfektioita bakteerien päästessä suun verenkierron kautta muihin elimiin (esim, maksa, munuaiset, sydän jne.).
LEON (Kuva: Moona Hiltunen) |
Kaikkea kivaa kodin ulkopuolella ja luonnossa
Koska koira on laumaeläin, se tarvitsee omistajien ja perheen lisäksi lajitovereiden seuraa- kuin myös ihmiskavereita. Luonnollisesti tästäkin on paljon hyötyä tulevaisuudessa, niin arjessa kuin mahdollisissa tulevissa harrasteissa, jolloin se voi keskittyä paremmin itse asiaan muista ulkoisista tekijöistä häiriintymättä (esim. agility, mejä, näyttelyt, matkailu erilaisissa paikoissa, koiran jättäminen vieraan hoitoon, erilaiset paikalliset tapahtumat, joihin voi ottaa koiran mukaan jne.).
Nyt poikkeusolojen aikana ihmiset ovat keksineet erilaisia tapoja pennun tai koiran aktivoimiseen ja sosiaalistamiseen. Esimerkiksi täällä meillä Kangasalan Facebook-sivuilla ihmiset kyselevät paljon lenkkiseuraa sosiaalistamisikäiselle pennulle tai koiralle, koska pentukerhoihin, koulutuksiin, näyttelyihin tai mihin joukkotapahtumiin ei ole nyt pääsyä. Se tuntuu harmittavan monia pennun omistajia todella paljon, etenkin pennun sosiaalistumisvaiheessa tai nuoren koiran ollessa kysymyksessä. Tällä sivustoilla esitellään koiran rotu, koko ja ikä, jotta lenkki- ja leikkikaverit olisivat suunnilleen samalla tasolla tai kehitysvaiheessa. Eräs kovasti lenkkiseuraa pennulleen kysyvä mainitsi myös olevansa itse terve - hyvä huomio näinä aikoina 😃 Täällä meidän maakunnassa on myös kooikerpentuja, joista yksi on Karlan velipoika Eddie!, ja joihin kooikereihin ja muihin pentuihin/koiriin olen ajatellut itsekin ottaa yhteyttä siitäkin huolimatta, että naapurustossakin on kivoja koirakavereita, omat koirat tietenkin mukaan lukien. Meidän ihana pentukerhokin (TopTassut) on nyt toistaiseksi kiinni. En näe mitään haittaa näissäkään olosuhteissa siinä, että oma pentu tapaa esim. yhden uuden ihmisen + pennun/koiran/kerta ulkona raittiissa ilmassa!
Ulkona, pihalla tai aukealla paikalla voi harjoitella myös näyttelykäyttäytymistä, jos näyttelyt kiinnostavat tulevaisuudessa. Metsä- ym. ulkoilulenkit tarjoavat mahdollisuuksia myös mm. luoksetulon harjoittelemiseen koiran ollessa vapaana, hihnakäyttäytymiseen yleensä, mejä-harjoitteluun (tai vaan esim. kuivamuonalappuloiden etsintään metsässä) - vain mielikuvitus on rajana. Monet koira- tai rotukerhot järjestävät myös yhteislenkkejä maastossa (ESIM. ALLE 10 KOIRAKKOA, mielummin vähemmän...), jossa tästäkään tuskin on olemassa mitään riskejä luonnossa liikkuen, kun koirat ovat kytkettyinä ja omistavat ovat terveitä - ellei nyt kuljeta ihan kylki kyljessä (vrt. ihmisten etäisyysväli!).
Lopuksi äiti Vonnelta ja sisko Karlalta myös terkkuja - mukavaa kevään ja kesän odottelua! 🌞 Ollaan yhteyksissä! (kuvat otettu n. 1-2 viikkoa sitten).
KARLA (Frisian Gem Georges Chesten Demelza). Kuva: A. Murto |
KARLA (kuva: A.Murto) |
VONNE (Frisian Gem Chris Chevonne) ja "viuhahtelija". Kuva: A. Murto |
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti