KOIRAN LONKKAVIAN SYNTY

Koiran lonkkavian synty ei ole niin yksiselitteinen asia, kuin usein pääosin luullaan. Sitä se ei ole minullekaan. Kuitenkin, monesti esim. pentua etsivät (ja miksei kasvattajatkin) kiinnittävät huomiota juuri tuohon maagiseen kirjaimeen. - onko se A vai jotain ihan muuta!?

Huom! Tässä postauksessa olevat vanhat, satunnaisesti valitut valokuvat eivät millään lailla liity aiheeseen - ne ovat täällä vain lukemista/pitkää tekstiä piristämässä 😊

Nuori Muske tammikuussa 2012, noin 2½ vuotta (Kuva: A.Murto)

Minulla on ollut suunnitelmissa jo jonkin aikaa kirjoittaa ko. aiheesta blogiini luettuani Suomen Koirankasvattajat ry:n jäsenlehdestä mielenkiintoisen ja hyvin kirjoitetun artikkelin koiran lonkkaviasta ja siitä, mitkä tekijät vaikuttavat lonkkavian syntyyn.  Miten kasvattaja ja pennun omistaja voi vaikuttaa lonkkavian syntyyn (muutoinkin, kun välttämällä tiettyjä koiria kokonaan jalostuksessa), vai voiko lainkaan? Onko lonkkavika aina perinnöllistä?  Artikkelissa perehdytään monipuolisesti aiheeseen. SuKoKan jäsenet ovat luonnollisesti artikkelin lukeneet, mutta toivon, että tästä yhteenvedosta blogissani on hyötyä muillekin kasvattajille ja pennun omistajille, jotka eivät ole ehkä tätä artikkelia vielä toisaalta lukeneet.

Artikkelin "Lonkkavian synty" kirjoittaja, Olli Wuorimaa, tuli minulle tutuksi erinomaisena luennoitsijana SuKoKa:n Kasvattaja-Akatemian ajoilta v. 2015-2016 luentojen koskiessa tuolloin mm. koiran ravitsemusta keskeisenä osana koiran hyvinvointia ja terveyttä. Niinpä otin häneen yhteyttä ja sain häneltä luvan kirjoittaa tästä tärkeästä aiheesta blogissani. Ymmärtääkseni en ole myöskään ainoa kasvattaja, joka on pyytänyt Olli Wuorimaata kirjoittamaan nimenomaan tästä aiheesta! Aihe kiinnostaa jatkuvasti etenkin kasvattajia, mutta on myös tärkeä pentua hankkiville tai pennun omistajille.  Olli Wuorimaan kirjoittamana artikkeli perustuu useisiin luotettaviin tutkimuksiin (copy: Olli Wuorimaa 2019/Institute of Canine Biology By Carol Beuchat PhD).

Antje tammikuussa 2012

Mistä kiinnostukseni aiheeseen kumpuaa?

Itse olen ollut jo useampia vuosia siinä käsityksessä, että pennun/koiran lonkkavian syntyyn vaikuttaa muutkin seikat kuin pelkästään perimä. Siitä huolimatta niin minä kuin todennäköisesti moni muukin kasvattaja tai pennun omistaja on odottanut ns. virallisia lonkkakuvaustuloksia Kennelliitosta aina pienellä jännityksellä - miten Kennelliitossa on kuvat arvioitu? Ja jos Kennelliitosta sitten tuleekin esim. arvio C, onko se katastorofi? Ei välttämättä, mikäli kysymys on esimerkiksi ns. matalista lonkkamaljoista ilman muita kasvuvaurioita, kuten nivelrikkoa. Näin minulle kerrottiin jo noin 10 vuotta sitten Kennelliitosta saatuani stabij-Muskelle tuloksen B/C. Tällä hetkellä erittäin hyväkuntoinen ja nuorekas Muske on 11-vuotias eikä koskaan ole ollut minkäänlaisia niveliin tai luustoon liittyviä ongelmia, eikä mitään muitakaan sairauksia. Rokotuksia lukuunottamatta Muske on käynyt elämänsä aikana vain 2 kertaa eläinlääkärissä - toisen, ison pentueen jälkeen (Muskella on 2 pentuetta; 10 ja 9 pentua) Muskelta tyhjennettiin anaalirauhaset, ja toisella kerralla, 10-vuotiaana, Musken hampaat puhdistettiin ensimmäisen kerran eläinlääkärillä, mutta muita ongelmia hampaissa ei ollut näkyvissä (hampaisto myös kuvattiin).

Muske on ollut koko aikuisilänsä saman painoinen nuoresta mummoikään, eli 20-21 kg. Ainoastaan turkki on paksuuntunut vuosien varrella (ensimmäisessä kuvassa Muske on jo n. 2½ vuotias, jonka jälkeen kroppa "täyttyi" vielä iän mukana, suht. kookas narttu säkäkorkeudeltaan, 52 cm). Tässä kuvassa Muske on kahta kuukautta vaille 11-vuotias:

Muske 11 years (Welmoed Muske v.d. Eenhoornleijn) Kuva: A. Murto

Tunnettu ja erittäin arvostettu ortopedi Per Axelsson sanoi minulle aikoinaan, että C-lonkkainen koira on täysin jalostuskelpoinen (mikäli sukurasite ei ole huomattavan raskas), ja mikäli muita dysplasian piirteitä ei koiralla esiinny. Hänen mukaansa kaikkein parasta liikuntaa pennun luuston ja nivelten kehittymisen ja nivelvaurioiden ennaltaehkäisyn kannalta pennulle on liikkuminen omaan tahtiinsa vaihtelevassa ja pehmeässä maastossa, mieluiten metsässä - unohtamatta oikeanlaista ravintoa ja sen sopivaa määrää. Tai kuten Olli Wuorimaa artikkelissaan kirjoittaa myöskin Per Axelssonin sanoin:  "Yhtään laihaa, nuorta koiraa en ole luuston kasvuhäiriöiden vuoksi leikannut". Liikalihavuudella, ravinnon määrällä ja laadulla sekä sopivalla liikunnalla on paljon merkitystä, etenkin pennun/nuoren koiran kasvuvaiheessa, mutta myös koiran koko eliniän ajan.

Vonne arvosteltavana (Kuva: A. Murto)

Lonkkavian synty

Koiran lonkkavian syntymekanismeja on tutkittu jo yli 50 vuotta, mutta ongelma on edelleen olemassa. Jotain kuitenkin tiedetään, kuten Olli Wuorimaa artikkelissaan toteaa:

• Lonkan ja sen alueen kehittymiseen vaikuttavat todennäköisesti useat kymmenet, jopa sadat geenit, vaihdellen lisäksi vielä roduittain. Vielä ei myöskään tiedetä, mikä merkitys lonkkavian syntyyn on erittäin vaikeasti tutkittavalla ns. epi-geeneillä.
• Geenejäkin todennäköisesti enemmän lonkkavian syntyyn vaikuttaa erilaiset ympäristötekijät; elinolosuhteet kuten pennun ikää vastaava sopiva liikunta,  ruokinta sekä pennun/nuoren koiran painonhallinta.

Vonne mejä-treeneissä (Kuva: A. Murto)

Olli Wuorimaa on listannut 10 asiaa, jotka tulisi ottaa huomioon arvioitaessa niitä tekijöitä, jotka vaikuttavat lonkkavian syntyyn (kohdassa 7 myös joitakin omia havaintoja tai kokemuksia vuosien varrelta liittyen koiran liikkumiseen/liikuntaan)

1. Monet tutkimukset ovat osoittaneet, että pentu syntyy tervelonkkaisena, jolloin lonkka on vielä rustoa, mutta kasvun myötä se luutuu. Luuston kehittymiseen vaikuttaa mm. ruokinta, liikunta ja elinolosuhteet/ympäristötekijät (esim. sattuneet vammat, ruokinta jne.) 
2. Geenit, jotka on liitetty lonkkavian syntyyn eroavat eri roduilla, jonka vuoksi kaikkia geenejä ei ole vielä löydetty. Yksittäisten geenien vaikutus lonkkavian syntyyn tiedetään kuitenkin olevan vähäisempää kuin  ns. ulkoiset tekijät eli ympäristön vaikutus.  Monet ulkoiset tekijät, esim. elinolosuhteet ja ravinto vaikuttavat mm. nivelten löysyyteen ja koiran painoon.
3. Geenien vaikutuksen lonkkavian syntyyn on arvioitu tutkimusten mukaan olevan 15-40%! Näin ollen suurin osa lonkkavian syistä ei ole geneettisiä!
4. Jos nivelissä ei ole löysyyttä, lonkkavikaa ei synny, jolloin reisiluu sopii hyvin lonkkamaljaan. Löysyys voi johtua esim. onnettomuudesta, liiallisesta painosta ja/tai lihasten heikkoudesta (sopivan liikunnan puutteesta tai vähyydestä?). Nivelside pitää reiden kiinni lonkkamaljassa, ja nivelsiteen vaurioituminen onkin yksi suurimmista syistä lonkkavian syntyyn. Esimerkiksi pennun/nuoren koiran pahoin liukastuessa/nivelen vääntyessä seurauksena voi olla nivelsiteen repeytyminen, jolloin nivelside ei pidä enää reisiluuta paikoillaan, vääristäen näin kehitystä.
5. Nivelten ja lihasten tasapainon valvonnalla on merkitystä! Nivelsiteen löysyys aiheuttaa niveltulehdusta, jonka seurauksena muodostuu nivelrikkoa. Lonkkamaljan luun synty ja geneettinen kehitys ei näin ollen olekaan ainoana syynä lonkkavikaan, vaan nivelten ja lihasten tasapaino, joihin voidaan vaikuttaa koiran kasvuiässä.
6. Ylipaino on suurin yksittäinen syy lonkkavian syntyyn. Lonkan, reisiluun ja niveltulehduksen vahinkojen määrä riippuu lonkkaniveliin kohdistuvien voimien suuruudesta. Pennuilla, jotka painavat enemmän jo syntyessään tai kasvavat nopeasti (vrt. isokokoisten rotujen pennut) on suurempi riski lonkkaniveltä rappeuttaviin muutoksiin. Valitettavasti monet pennut tai koirat rodusta riippumatta ovat ylipainoisia johtuen ruokinnasta, jolloin liikalihavuus vaikuttaa koiran lonkan dysplasiaan ja nivelrikkoon. Näin ollen lonkkavian syntyyn voidaan huomattavasti vaikuttaa keskittymällä koiran painonhallintaan.
7. Liikunnan hyvät ja huonot puolet. Liikunta vahvistaa jalkojen ja lantion lihaksia, mikä lisää lonkkanivelen vakautta. Liikunnalla on kuitenkin rajansa, ja liiallinen tai epäsopiva liikunta etenkin pennulla/nuorella koiralla voi olla hyvinkin haitallista. Henkilökohtaisesti koen, että esim. pitkät hihnalenkit kovalla maastolla (esim. asfaltti), jossa koiran liike on rytmiltään monotomista, ja johon koira ei voi juurikaan itse vaikuttaa, on haitallista. Myös esim. jatkuva portaissa kulkeminen tai pallon heitto koskee samaa asiaa, vaikka vm. olisikin pennusta/nuoresta koirasta hauskaa. Pennun kotona ei saisi olla myöskään liukkaita lattiapintoja, koiraa ei saisi leikin varjolla jatkuvasti hyppyyttää - puhumattakaan liian varhain aloitetuista agilitytreeneistä. Sensijaan pennun/ nuoren koiran omaehtoinen liikunta vaihtelevassa, sammalpohjaisessa metsässä tai muussa pehmeässä maastossa, uinti, pienet hakutreenit (sekä kroppa että psyyke tykkää!) on pelkästään hyväksi - kunhan ei patikoi päivätolkulla yhteen menoon. Myös leikkikavereiden tulee olla samanikäisiä- ja kokoisia, ja tässäkin kannattaa olla maltillinen - innokkaat pennut eivät näytä väsymystään päälle päin, jolloin omistajan on oltava tilanteen tasalla. Myös leikkikavereiden iso kokoero voi jo sinänsä aiheuttaa vaaratilanteen (esim. paha yhteentörmäys, jolloin pentu saattaa saada vamman, joka pahimmassa tapauksessa voi johtaa leikkaukseen), eikä esim. kovalla helteellä "pentupainitkaan" ole suotavia - nestehukan vaara! Kovin kuumalla ilmalla koira myös väsyy luonnollisesti nopeammin, jolloin koordinaatiokyky herpaantuu ja kontrolli (ja jäsenet) pettää!
8. Ravinnon tärkeys. Pennut kasvavat nopeasti, jolloin on Wuorimaan mukaan erittäin tärkeää seurata geneettistä kehitystä myös ravitsemuksen kautta. Pikkupennun elimistö tarvitsee vielä paljon valkuaista (liha) sekä energiaa (rasva & hiilihydraatit) elintärkeiden sisäelimien rakentamiseksi. Pikkupennun kasvaessa/rungon rakentuessa valkuaisen ja kokonaisenergian määrää voidaan hieman rajoittaa (ja seurata mahdollista lihomista?), kunnes alkaa lihasten rakentaminen. Tällöin tarvitaan taas hieman enemmän valkuaista ja rasvaa, eli ravinnon tarve muuttuu jälleen. 
9. Ajoissa havaittu lonkkavian hoitaminen on tärkeää! Tällöin nuoren koiran mahdollisen nivelvaurion hoitaminen on helpompaa ja onnistumisprosentti on suurempi. Mahdolliset oireet (pentu kipuilee, ontuu jne.) näkyvät yleensä pennun ollessa n. 4-6 kuukauden ikäinen, ja niihin kannattaa suhtautua vakavasti, vaikka koira näyttäisikin jonkin ajan kuluttua voivan paremmin kipulääkitysperiodin ja parin viikon lepojakson jälkeen. Lihasten vaikutus nivelissä voidaan määrittää jo 4 kuukauden ikäisenä (PennHIP), ja lisävahingon lieventämiseen tähtäävät toimenpiteet voivat olla painonpudotus, liikunnan muuttaminen tai ääritapauksessa leikkaus. Mutta, kaikki tämä, mikäli tarvetta on, on tehtävä varhaisessa vaiheessa, ennen luiden lopullista luutumista. Pienillä roduilla luutuminen tapahtuu aiemmin, jolloin ne myös saavuttavat aikuiskokonsa, isommilla roduilla myöhemmin. Esim. kooikerhondje saavuttaa kokemukseni mukaan aikuiskokonsa n. 7 kuukauteen mennessä, kun taas isommilla roduilla, esim. stabijhoun, se saattaa kestää yli vuoden ikään asti. Stabijhounista on sanottu, että se on hitaasti kehittyvä rotu, ja kokemuksen kautta voidaankin sanoa tämän rodun "rungon" kehittymisen jatkuvan vielä tämänkin jälkeen pitkään - jopa 2-3 vuotiaaksi asti, ainakin silmämääräisesti tarkasteltaessa. Yksilöllisiä eroja toki aina on olemassa.
10. Kasvattaja/omistaja voi vaikuttaa myös omalla toiminnalla lonkkavian syntyyn. Artikkelin mukaan pelkästään perinnöllisyyteen tuijottaminen ja koirien poistaminen jalostuksesta vain yhden yksilön lonkkatulokseen perustuen kaventaa geenipoolia tarpeettomasti. Tiettyjen koirien välttämistä jalostuksessa on yritetty vuosikausia, ja silti lonkkavikaa esiintyy. Olennaista on se, ettei lonkkavika ole pelkästään perinnöllinen. Tutkimus aiheen tiimoilta jatkuu, ja lisätietoa aiheesta on jo nyt saatavissa. Lonkkavikaa saadaan tuskin kuitenkaan koskaan kokonaan poistettua. Aineenvaihdunta, olosuhteet, geenit sekä epi-genetiikka (epigeneettisiin  tekijöihin vaikuttaa monet ulkoiset tekijät, esim. ravitsemus ja oikeanlainen liikunta) ovat kaikki osatekijöitä lonkkavikaan, ja myös sattumalla on suuri merkitys syntyykö lonkkavika vai ei. Genetiikka ohjaa kasvua, ja ruuan ravintopitoisuuden tulee noudattaa geneettistä kehitystä.

Omaa pohdintaa: Mikäli minulla olisi C-lonkkainen narttu astutettavana (kuten on kahdesti ollutkin) ja vaikkapa A- tai B-lonkkainen uros (tai päinvastoin, uros/narttu) toteuttaisin yhdistelmän, mikäli kummallakaan osapuolella ei ole voimakasta sukurasitetta taustalla tai mieluiten todettua sukurasitetta ei ollenkaan lonkkadysplasian suhteen. Vastaavasti, jos kummallakin, sekä uroksella että nartulla olisi A- tai B-lonkat, mutta toisen tai jopa molempien puolelta tulee selkeästi ja tasaisesti tai voimakkaasti lonkkadysplasiaa, en toteuttaisi tätä yhdistelmää huolimatta siitä, että minulla olisi erittäin lupaava narttu ja komea uros. Näin siis minun logiikkani perusteella siinä tapauksessa, kun perimä näyttäytyisi vahvasti. Yksittäistä C-lonkkaista yksilöä en pitäisi ongelmana (ellei todeta esim. vaikeahkoa nivelrikkoa), koska tulkitsen sen niin, että syynä tai taustalla saattaa vaikuttaa todennäköisesti myös jokin ulkoinen tekijä. Myös jo rtg-kuvan ottaminen lienee taitolaji kuin myös sen tulkitseminen, kunkin katsojan silmin. Kokemukseni mukaan lonkkakuvaus kannattaa teettää kokeneella, kuvantamiseen perehtyneellä eläinlääkärillä, mielellään ortopedillä, jotta voidaan poissulkea esim. vinossa oleva asento kuvaustilanteessa, jolloin tulkintakin saattaa vääristyä.

Toki jalotuspäätökseen liittyy monet muutkin seikat ja terveyteen liittyvät asiat, kuten tärkeänä pitämäni koiran luonne, rodunomainen tyyppi, käyttö- ja näyttöominaisuudet jne., mutta tärkeintä on terveys! Eikä tämä tietenkään koske pelkästään lonkkaongelmia - kaikilla roduilla on olemassa muitakin enemmän tai vähemmän perityviä ja/tai ympäristöstä johtuvia, ns. ulkoisista tekijöistä johtuvia sairauksia, jotka kaikki tulee ottaa huomioon jalostuspäätöstä tehtäessä.

Pentua kysyville

Pentuja on viime aikoina kysytty entistä enemmän. Tähän on kiinnittänyt huomiota mm. myös Suomen Kennelliitto.

Yleisesti ottaen pennun ostajien tai pennun hankintaa suunnittelevien (rodusta riippumatta) kannattaakin olla aktiivisia ja ottaa selvää rodusta, sen ominaisuuksista, käyttötarkoituksesta, luonteesta (vanhempien, etenkin nartun, luonteella on myös merkitystä!) kuin myös perinnöllisistä tai ympäristöstä johtuvista sairauksista kasvattajilta. Kasvattajat ja rotuyhdistykset - joista sivustoilta löytyy pääsääntöisesti kaikkien jäsenkasvattajien yhteystiedot- antavat mielellään lisätietoa pennun hankintaan ja pennun hoitoon liittyvissä asioissa.

Aiheeseen liityen, mutta tässä fysioterapeutin/eläinfysioterapeutin näkökulmasta myös hyvä linkki "Pentu tulee taloon -miten uutta tulokasta tulisi liikuttaa", jonka linkin olen tosin jo aiemminkin muutaman kerran jakanut - kertaus on opintojen äiti! Ja aina on niitä, joille jokin tieto on uusi ja tarpeellinen:

https://elainystavasilaakari.fi/2015/10/pentu-tulee-taloon-miten-uutta-tulokasta-tulisi-liikuttaa/

Lopuksi

PS. Huomasin tätä kirjoittaessani, että artikkeli löytyy nyt myös kokonaisuudessaan lukuisine lähteineen ja informatiivisine kuvineen Ollin Golden Eagle sivustolta: http://goldeneaglepetfoods.fi/sites/default/files/2020-03/Olli_lonkka-artikkeli.pdf?fbclid=IwAR1YdgXCZmm46YAG4dfwRgH_izvxUVWJx1HS2_wTyKVfrMny_eqXyEP4vOU

Nuori Vonne näyttelytreeneissä (Kuva: A. Murto)