All pictures copyright by Frisian Gem unless mentioned otherwise

18.10.2012

Kooikerpainotteinen viikonloppu

Viime lauantai vierähti arvatenkin Spanieleiden erikoisnäyttelyssä Hyvinkäällä. Tämä perinteinen näyttely Vanhalla Willatehtaalla näyttää olevan vuosi vuodelta suositumpi ja tunnelma suorastaan "ahdistavan tiviis" luultavasti siksi, että ilmanlaatu ei ehkä ole paras mahdollinen vanhassa tehdasrakennuksessa, joka on täpötäynnä koiria ja ihmisiä. Jos ja kun näyttelyn suosio ja koiramäärä edelleen kasvaa, voi olla niin, että pian  vuosien saatossa tutuksi tullut Spanieliliiton suosima näyttelypaikka alkaa käydä ahtaaksi. Muutoin tunnelma oli yhtä mukava ja rento, kuin aina ennenkin. Harmi, että ilmoittautuminen meni itseltäni ja Antjelta ohi parilla päivällä.

Onnistuneita kuvia en saanut paria kuvaa lukuunottamatta otettua; valotus tai muut säädöt olivat pielessä, ja näyttelypaikan ahtaudesta johtuen kamerani ja kohde eivät useimmiten kohdanneet; kuvissa näkyi pääosin vain osa koiraa ja joukko ihmisiä tai heidän ruumiinosiaan:)) Oli kuitenkin jälleen kerran mukava nähdä näin suuri osallistujamäärä kooikereita sekä tavata tuttuja ja tuntemattomimpiakin ihmisiä, vaikka valitettavasti ainakin yksi odottamani tapaaminen ei onnistunutkaan. Onneksi asia korjaantui puhelimitse:)) Kooikereiden näyttelytulokset löytyvät ainakin yhdistyksen keskustelupalstalta ja Suomen Spanieliiton sivuilta. Onnea voittajille ja monille muillekin upeille kooikereille, jotka eivät tällä kertaa nousseet palkintosijoille suuren suuresta joukosta (76 näyttelyyn ilmoitettua kooikeria)! Kauneus on katsojan (=tuomarin) silmissä:))

Etta (Hyvinkää 13.10.2012)

Seuraamme tuloksia... (Etta ja Liisa)
Suomen Kooikerhondje ry järjesti näyttelyn jälkeen rodun jalostuksen ajankohtaisiin asioihin liittyen yhteisen, keskustelupainotteisen kokouksen pääosin jäsenille ja kasvattajille, mutta tilaisuuteen oli toivotettu tervetulleiksi myös muutkin asiasta kiinnostuneet. Paikalla olikin ainakin kaksi mahdollista tulevaa kooikerin omistajaa lukuisten kokeneiden ja vähän kokemattomimpien kooikerkasvattajien ja rodun harrastajien lisäksi.

Osallistujat jaettiin kahteen keskusteluryhmään, joissa ryhmissä erilaisia näkökulmia edustavat osallistujat keskustelivat sovituista aiheista, ja yksi osallistuja kummastakin ryhmästä kirjoitti eriävät kommentit paperille. Loppukeskustelussa keskusteluryhmien näkemykset ja kokemukset tiivistettiin yhteen kokouspöytäkirjan kirjoittamista varten. Erittäin onnistuneesti suunniteltu tilaisuus ja herkullinen tarjoilu! Keskustelua käytiin vilkkaasti hyvin rakentavassa hengessä, ja jokaisen näkemykset huomioitiin tasapuolisesti. Ryhmätöiden tuotoksena saadun tiedon perusteella myös yhdistyksen hallituksen ja jalostustoimikunnan päätöksenteko todennäköisesti helpottuu, eivätkä mahdolliset päätökset tai suositukset jää liian yksipuoliseksi tai "autoritäärisiksi". Monesti kokouksissa kaikki eivät saa syystä tai toisesta ääntään kuuluville, mutta tämä tilaisuus osoitti, että kyllä ihmiset keskustelevat hyvinkin kantaa ottavasti (ja heillä on valtavasti kokemusta ja tietoa muillekin jaettavaksi!) -  kunhan heidät siihen taitavasti motivoidaan:))

Next...

staby puppy greetings with pictures again:))


10.10.2012

Cilla

Jälleen iloisia kuvakuulumisia, tällä kertaa Cillan perheeltä. Kaunis kuva, jossa Cilla istuu kotinsa terassillla, on Minna-Kaisan ottama. Cillan koti sijaitsee aivan metsän laidalla, jossa tytöllä on upeat maastot lenkkeillä päivittäin. Toisessa kivassa kuvassa Cilla katselee terassilla isännän rakennuspuuhia hyvin tarkkaavaisesti:)) Myös Cilla on osoittautunut oppivaiseksi ja fiksuksi tytöksi, jolla on ollut jo muutaman kerran mahdollisuus päästä vierailulle vanhusten hoitokotiinkin. Kokemus on ollut varmasti mieluinen myös asukkaille, jotka ovat ihastelleet ja silitelleet silkkiturkkista, kaunista pentua:)) Cillassa näyttäsikin olevan kaverikoiran aineksia!

Cilla (... Donias Diechje)

is also very smart, docile and beautiful puppy who lives close to beautiful woods. Lovely place to live! In the other nice picture she is looking for working of her master and householder:)) Cilla also has visited at nursing home of senior citizen a few times! These visits have been very pleasant experiences except for Cilla but also to older people who have had possibility to pet and adimire "silk coat" of beautiful puppy. "Spring Joy" seems to be real joy to family and other people, as well:))

Cilla 12 weeks

"I´m just wondering what are you doing there?"


One picture more about Tesla


Tesla 11 weeks in Kangasala
Nice picture about Frise Stabij and different kind (but also typical) of Finnish, beautiful landscape of Tesla´s home:

7.10.2012

Tapasimme Teslan - We met Tesla

Anjte yesterday when the sun was shining together with  her:))

Eilen oli aivan mahtava ulkoilusää, joten viikonlopuksi suunnittelemani kuntosalikäynnit saivat jäädä (luit oikein, olen tosiaan hankkiutunut kuntosalille!???), sillä kuulas, aurinkoinen syysilma vei voiton. Koiratkin nauttivat selvästi poikkeuksellisen pitkästä metsälenkistä, jonka teimme - ainakin Antjen iloisesta ilmeestä päätellen.

Tänään olimme Kangasalan Raikussa tapaamassa Teslaa ja katsomassa Teslan perheelle valmistuvaa uutta, komeaa taloa. Koko päivän satoi ja tuuli viileästi, mutta se ei superenergistä Teslaa eikä myöskään Antjea ja Muskea haitannut, vaikka Muske ja Antje taisivatkin väsähtää ennen Teslaa. Tesla on tosiaan hyvin, hyvin touhukas, iloinen, ystävällinen, rohkea ja oppivainen tyttö, joka on jo oppinutkin monia temppuja Marian hyvässä ohjauksessa. Hetkeäkään ei tämä tyttö ollut paikoillaan, ja häntä heilui koko ajan.  Muske suhtautui Teslaan viileän rauhallisesti ja hieman väinpitämättömästi, mutta Antjesta -yllätys yllätys- Tesla sai heti kaverin ja kulki Antjen perässä koko ajan. Ainoastaan yhden kerran Antjen piti Teslalle hienovaraisesti huomauttaa siitä, mitä laumajärjestys pennun näkökulmasta tarkoittaa. Tesla ymmärsi vihjauksen heti ja yhteistyö sujui ongelmitta sen jälkeen.  Kuvat on otettu Teslan uuden, tulevan kodin pihalta ja/tai lähimaastosta.

Pictures about Tesla (...Donias Doecilia)

Today we were meeting lovely Tesla and looking for the building work stage of the family´s new house in Kangasala. The weather was dark, rainy and windy, also quite cold  but dogs, Antje, Muske and Tesla, loved to play with each other. Tesla specially was very interested in Antje (perhaps because of quite same size?), and they matched and cooperated very well! Tesla really is very friendly, lively (wild!), social, brave and docile young Lady. Some photos about Muske, Antje and Tesla:

Tesla (Frisian Gem Donias Doecilia) 12 weeks

Tesla

Muske has lost coat after puppies and now she has got
funny "iroquois hairstyle" to the backside;))

Tesla

"How can I follow you there, Antje?"

"... so I have to wait you here"

Proud mother WelmoudMuske

Antje is hearing what does Maria teach to Tesla

Wet, dirty but happy puppy Tesla

Mother Muske and doughter Tesla

Hi Mom!

Antje and Tesla

5.10.2012

Stabyhoun Nella ja vähän näyttely- ja kooikerasiaa

Näissä ihanissa kuvissa poseeraa Nella 11-viikkoisena (Frisian Gem Donias Dorien), joka jo aivan pikkupentuna kiinnitti monen pentuja katsomaan tulleen huomion. Nella oli myös mieheni suosikki, silloisena kutsumanimenä "Musti". Sonja oli ihastunut Nellaan jo aivan ensimmäisten pentukuvien perusteella, joten Nellasta tulikin Sonjan ja hänen perheensä koira. Nella viettää mukavaa pennun elämää Teerijärvellä. Nellasta on kehittynyt tasapainoisen näköinen kaunotar:)) Kiitos hienoista kuvista Hannalle, Sonjalle ja kuvien ottajalle!

Beautiful Nella (...Donias Dorien)

Nella is "Big Lady" nowadays...:))

Sleeping Nella,.... what a nice picture!


Huomion arvoisia näyttelyitä

Kooikereita(kin) kysytään kasvattajilta paljon, joten mikäli rotu on sinulle tuntemattomampi, kannattaa lähteä viikon kuluttua viikonloppuna Spanieliiton pääerikoisnäyttelyyn Hyvinkäälle 13.10., osoite Hyvinkään Villatehdas/Wanha Areena, Kankurinkatu 4-6 Hyvinkää. Näyttelyssä tapaa kaikki spanielirodut, jotka kuuluvat roturyhmään 8. Kooikereita näyttelyyn on ilmoitettu peräti 76, mukana 12 pentua. Suunnitellessani ensimmäisen kooikerin hankintaa 12 vuotta sitten, kävin itsekin tutustumassa rotuun ensimmäisen kerran samaisessa paikassa, hyvänä oppaana Tuija Marienbergin suosittelemana Kirsi:)). Erinomainen tilaisuus saada lisää tietoa rodusta, mahdollisuus nähdä samanaikaisesti kymmeniä rodun edustajia ja tavata kasvattajia/kooikerien omistajia, joilta saa paljon tietoa rodusta ja myös tulevista pentueista. Lisätietoa näyttelystä ja aikataulu löytyy täältä.

Suomen suurin, jokavuotinen koiratapahtuma- ja kansainvälinen koiranäyttely järjestetään Helsingin Messukeskuksessa 8.-9.12.2012. Lisätietoa Kennelliiton sivuilta. Luonnollisesti täälläkin tapaa runsaasti sekä kooikereita että myös stabyhouneja!!! Joskus pentua voi joutua odottamaan pidempääkin, joten mikäli nämä hollantilaiset rodut, stabyhoun ja kooikerhondje, kiinnostavat, kannattaa olla kasvattajiin paikan päällä yhteydessä. Muske ei vielä tähän tapahtumaan osallistu, koska on vasta palautumassa "pentuvuodeajasta". Antjen ilmoittamista vielä harkitsen. Tässä olisi noin kuukausi aikaa (ennen ilmoittautumisen päättymistä) saada muutama Musken tiineysajan vanavedessä tullut lisägramma (tai 500 g-1 kg!?) pikkurouvan vyötärön seudulta pois. Näin mittavassa näyttelyssä täytyy olla sutjakassa kunnossa:))

Näyttelyteemaan sopii kuvat Antjen 4. pojasta, komeasta Brunosta, joka on kuvissa kuvattuna kesäkuussa kooikereiden erikoisnäyttelyssä. Nämä kuvat ovat täällä jo vilahteneetkin, mutta onpahan nyt kaikkien pentujen osalta päivitetty noin 2-vuotis-kuvat. Tässä iässä koirat eivät enää ratkaisevasti muutu puoleen eikä toiseen, ainakaan parin kuukauden sisällä.

Bruno (...Bastens Bruno)

Bruno, well showed by Mari (Summer 2012)

1.10.2012

Kuvia ja pieniä huomioita

Muske on tällä hetkellä ennen näkemättömän karvaton, mikä johtuu tietenkin hormonaalisista muutoksista ja fyysisestä rasituksesta pentueen jälkeen, joten laitanpa tähän huvikseni nämä kuvat, vertailun vuoksi. Kaula on kuin joutsenella lyhyessä sängessä, ja jalatkin näyttävät olevan eri paria muun kropan kanssa. Nyt karvaa ei onneksi enää lähde, joten tästä toivon mukaan alkaa paluu entiseen. Avuksi olen ottanut tehoruokinnan lisäksi Viacutanin ja lohiöljyn sekä ulkoisesti käytettävät turkin hoitoaineet. Näyttelyihin meillä ei toistaiseksi ole asiaa, sillä sivuprofiili on vieläkin "hauskempi":))

Hairless Muske after puppies...

...and she has got a "swan neck";))
Terra on saanut hienon pannan! Lotta näyttää olevan taitava muussakin, kuin leipomisessa!!?? Mielenkiintoista nähdä, mihin Lotan "pantahurahdus" johtaa...?Tilasin Lotalta tällaiset pannat myös Muskelle ja Antjelle, kummallekin oman värisensä. Toivottavasti Lotta ehtii koulu- ym. kiireiden ohella pannat valmistaa, kiirettä ei ole:)) Kiitos myös Paulalle ja Marjaanalle hienoista kuvista! Retu muistuttaa entistä enemmän ilmeeltään isoisäänsä Kelmiä ja Antjea, kun taas Benno on ilmiselvästi saanut paksun turkkinsa isältään Eltonilta.

Muske without hairs

Muske is hairless after the puppies at the moment and she looks different; my lovely "swan neck". Well, nutritious food, some oils and hair conditioners work out and she will have hairs and fur again:)) Also some pictures about sons of Antje and Elton (B-litter 2 years on the end of October).

Benno (Frisian Gem Bastens Benno)
Terra (Frisian Gem Basten Bouden) and new collar by Lotta

Retu (Frisian Gem Bastens Berthus)

29.9.2012

Nimi on enne - Etta Nummer Ett!

Kesä meni huomaamatta pentujen kanssa vaihtuen syksyyn enkä juuri ehtinyt kommentoida tai kertoa muista tapahtumista, vaikka mm. Liisa lähetti säännöllisesti upeita kuvia mahtavien uutisten kera Ettan saavutuksista kesän aikana. On siis syytä palata hieman ajassa taaksepäin ja päivittää uutiset. Antjen ensimmäinen pentue (B-pentue) ja siis myös Etta täyttää vasta kaksi vuotta lokakuun lopulla, mutta tämä iloinen ja taitava tyttö on jo ehtinyt kesän aikana nousta agilityn 3. luokkaan, suorittanut Spanieleiden taipumuskokeen hyväksytysti (SPA1) ja saanut mejä-kokeesta 1. tuloksen (AVO1), näyttelymenestyksiä unohtamatta!!??  Paljon onnea Liisalle ja Ettalle - ja etenkin Liisalle! Olen ehdottomasti sitä mieltä, että ilman ohjaajan aktiivista panosta ja ohjausta sekä koirakon hyvää yhteistyötä ei tällainen onnistu hyvälläkään koiralla!

Alla Liisalta saamiani ihania kuvia. Koska sain suurimman osan kuvista jo aikaa sitten, piti oikein keskittyä miettimään mistä kaikesta Etta on tämän ruusukemäärän saanut, toivottavasti kuvat selityksineen menivät oikein:))  Antjen komeista pojista olen saanut myös hienoja kuvia, ja laitankin ne toisen bloggauksen yhteyteen.

Successful Etta

The doughter of Antje and Elton, Etta (Frisian Gem Bastens Beatrix), owner Liisa Kotisalo, has been very successful during Summer: qualified in the field test for Spaniels (SPA1), tracking test in the open class (AVO1) and moving to the 3. class of Agility in Kotka! Etta is very officient young Lady (even she is under 2 years!) who has have successful show career, as well. Big congratulations with hugs to Etta and Liisa! Some pictures about lovely Etta:

Etta and all Agility awards from Porvoo and Kotka

Etta and the Certificate of Agility

Etta´s show and agility trip to Tromsø:
Best Bitch 2, RES-SERT + RES-CACIB at INT Show 2.9.2012 and
two Agility 0-wins at 2. class
Copywright of the photo: Kennel Milfeddyg

Etta and the Tracking Cup


22.9.2012

Pennut muuttaneet uusiin koteihinsa

Donna lähdössä omaan kotiin

Anri ja Yola
Siinä vaiheessa, kun vuorokauden 24 tuntia eivät riittäneet oikein mihinkään muuhun, kuin pentujen hoitoon ja niiden kanssa puuhailuun, työhön sekä nukkumiseen päätin, että pennut ovat ykkössijalla ja kaikki muu ylimääräinen saa jäädä, kuten kirjoittaminen blogiin. Jatkossa kirjoittaminen tänne jatkuu entiseen tapaan;))

Pennut ovat luonnollisesti jo muuttaneet uusiin koteihinsa, ja elämä jatkuu, kuten ennenkin. Kulunut aika pentujen lähdön jälkeen on mennyt "palautumiseen". Koti on saatettu jälleen entiseen kuosiinsa, Muske ja Antje ovat saaneet niin paljon ylimääräistä huomiota, pitkiä lenkkejä ja aktiviteetteja sekä kaikenlaista hoitoa ja putsaamista, että taitavat olla aivan ymmällään. Vaikka koiria kotona on vain kaksi, jää toinen aina pakostakin harmittavasti vähemmälle huomiolle, jos toisella on pentue. Antjestakin on selvästi huomannut tämäntapaisia tyytymättömyyden merkkejä. Muske on palautunut erittäin hyvin entiselleen fyysisesti ja psyykkisesti. Hakiessani Hollantiin muuttaneelle Dinelle (Frisian Gem Donias Dreesine) lemmikkieläinpassin, Muskelle tehtiin samalla lopputarkastus Klaukkalan Käpälämäessä, ja kaikki oli hyvin liittyen synnytyksestä palautumiseen. Ainoastaan turkki on tällä hetkellä hyvin ohut; muistuttaa lähinnä sileäkarvaisen saksanseisojan turkkia sillä erotuksella, että häntä on pysynyt Muskella tuuheana. Muskea puri loppukesästä ampiainen nenään, josta lähti pieni pala. Ilmeisesti siinä oli pieni tulehdus, koska ei lähtenyt parantumaan. Eläinlääkäri antoi meille Canofite korvatippoja mukaan, ja muutaman lääkkeeseen kostutetun vanulapun painalluksen jälkeen "reikä" parani.

Turkki on kadonnut pentujen jälkeen ja valjaat löysät,
 mutta Muske nauttii "vapaudesta"! 

Antje tarkkana tyttönä, kuten aina:))

Ensimmäisenä uuteen kotiinsa lähti "keväisen vihreän pannan omistaja" Diechje, kutsumanimeltään Cilla. Cilla oli 7.5 viikon ikäinen lähtiessään matkaan ja on kotiutunut erinomaisesti. Minna-Kaisaa lainatakseni, Cilla on oikea "rakkauspakkaus" ja erittäin ihmisystävällinen. Muut pennut lähtivät tämän jälkeen tasaisin väliajoin, eikä Muske tuntunut panevan lainkaan pahakseen pentujen lähtöä. Vieraat Muske otti aina yhtä ystävällisesti vastaan. Joitakin päiviä muita pidempään meidän ilonamme olivat vielä Yola (Dette) ja Donna (Douwina). Kun viimeisetkin pennut olivat lähteneet, valkeni Muskelle koko totuus ja tuli ikävä. Parin päivän ajan se haeskeli pentujaan vikisten surullisesti. Kieltämättä itsellekin tuli hetkeksi hyvin haikea olo, kun katselin pentujen tyhjää tilaa, jossa lelut ja kaikki muu oli vielä siinä järjestyksessä kuin pentujen sieltä lähtiessä. Tilan purkaminen ja huoneen siivoaminen auttoi asiaa, ja Muske palautui nopeasti omaksi iloiseksi itsekseen. Onneksi ihmiselle, toisin kuin koiralle, on luotu kyky rationaaliseen ajatteluun, joten minuakin helpotti suuresti ajatus siitä, että kaikki pennut pääsivät koteihin, joihin heidät erittäin mielelläni luovutin sekä siitä, että koko "projekti" on mennyt alusta loppuun asti paremmin kuin hyvin. Aika pentujen kanssa oli mahtavaa ja pennut aivan ihania!

Cilla kotona Kannuksella
Alkuperäisestä suunnitelmasta poiketen, emme jättäneet itsellemme kotiin tällä kertaa pentua. Yola muutti Kirkkonummelle Kati Kettusen (kennel Coastal Stars) omistukseen ja erittäin mukavan ja kokeneen "koiratytön"- ja hoitajan Anrin ja hänen perheensä koiraksi.  Käytännössä Kati ja Anri tekevät paljon yhteistyötä, joten Yola-tytöllä tulee olemaan virikkeikäs tulevaisuus Kirkkonummen stabypopulaation parissa ja monessa muussakin toiminnassa Katin ja Anrin aktiivisessa otteessa:)) Tesla (Doecilia) viettää mukavaa koiran elämää isolla maatilalla Kangasalalla Marian ja toisen poikamme koirana ja perheen jäsenenä. Virallisesti olen yksi Teslan kolmesta omistajasta ajatuksena se, että kasvatustyötä olisi joskus mahdollista halutessaan jatkaa Teslan kautta luontevasti, koska Tesla jäi niin sanotusti sukuun. Aika näyttää käykö näin vai ei, ja onhan Muskekin vielä nuori koira. Tesla on kotiutunut hyvin ja se on päivittäin mukana maatilan töissä omistajiensa kanssa. Tesla näyttäisi olevan myös reipas ja itsenäinen tyttö, joka on jo tutustunut traktorin lavalla matkustamiseen ja muihin tilan koneisiin/laitteisiin, eikä eräänä päivänä sattunut ukkosmyrskykään haitannut lainkaan tytön puuhastelua ulkotöissä. Kun pientä tyttöä alkaa väsyttää, se vetäytyy oma-aloitteisesti nukkumaan omaan kevythäkkiinsä omistajien lähelle jatkaakseen parin tunnin kuluttua jälleen omia touhujaan. Teslasta on kuva edellisen blogitekstini yhteydessä (Red Tulip).

Kotisivuille on päivitetty viimeisimpiä kuvia pennuista (pennut 7-8 (9) viikon ikäisiä) sekä kuvat kaikista pennuista lähdössä uusiin koteihinsa. Tällä kertaa en saanut otettua 10 pennusta ns. seisotuskuvia. Yritin kyllä, mutta tulos oli enemmän tai vähemmän epäonnistunut (kuvat julkaisukelvottomia), joten päätin odottaa siihen asti, kun pennut ovat hieman isompia ja saan kuvia omistajilta. Hieman vanhemmista pennuista/koirista voi jo enemmän sanoakin jotain. Kiitos saamistani pentukuvista omistajille, myös Nalan (Dideke) omistajille Lahteen! Seuraan mielelläni jatkossakin pentujen kuulumisia ja otan tietenkin vastaan kuvia ja kaikenlaisia kuulumisia. Lopuksi kaksi mielestäni teknisesti onnistunutta kuvaa nallekarhumaisesta Dingelomista, joka on saanut osuvan  kutsumanimen - Nalle! Mielestäni nämä kuvat ovat ottamistani pentukuvista onnistuneimpia, sillä niissä valot ja varjot ovat kauniisti sopusoinnussa keskenään. Tietäisinpä vain miksi ei kaikissa ottamissani kuvissa näin ole, vaikka kuvauspaikka ja olosuhteet olivat samat? Nalle muutti Tyrnävälle, Pohjois-Pohjanmaalle. Myös Nella (Dorien) ja Cilla asuvat Pohjanmaalla (Teerijärvi ja Kannus).Pennuista ainakin Nalle ja Donna asuvat perheissä, joissa niitä tullaan ohjaamaan tulevaisuudessa metsästyksen pariin. Mahdollisesti kolmaskin pentu pääsee tutustumaan metsästykseen ja/tai sitä tullaan valmentamaan KAER-koetta varten.

Nalle "teddybear"  ennen kotimatkaa Tyrnävälle 

Nalle