All pictures copyright by Frisian Gem unless mentioned otherwise

23.5.2012

Väliaikatietoja - Muske´s next step

Eilen Muske tassutteli jälleen hyvin iloisesti häntä heiluen Mäntsälän eläinlääkäriasemalle saamaan herpes-rokotteen. Samalla varasimme ajan UÄ-tutkimukseen, joka on 7.6.2012 klo 12. Yleensä olen pystynyt lukemaan koiriani melko hyvin ja siksi voinkin sanoa, että Musken ruokahalu on kasvanut - olipa se sitten merkki jostakin tai ei. Muske ei ole koskaan ollut mikään suursyömäri, muttei myöskään nirso ruuan suhteen. Joskus olen kuitenkin miettinyt, että se voisi syödä enemmänkin siihen nähden, miten paljon se kuluttaa. Nyt ruoka tuntuu kuitenkin olevan koko ajan päällimmäisenä asiana Musken mielessä:))

Antjen DLA-monimuotoisuustutkimuksen tulos saapui jo pari viikkoa sitten, mutta Musken astutusprojektin huumassa se on jäänyt minulta mainitsematta, vaikka pidän monimuotoisuuskartoitusta hyvin merkittävänä edistysaskeleena koiranjalostuksessa. Merja päivitti Antjenkin tuloksen välittömästi sen valmistuttua Suomen Kooikerhondje ry:n sivuille. Em. linkin takaa löytyy myös  lisätietoa DLA-tutkimuksesta ja siitä miten ja missä tutkimuksen voi tehdä. Suomen Kooikerhondje ry korvaa kooikereiden tutkimuskuluista noin puolet, eikä korvauksen saaminen edellytä yhdistyksen jäsenyyttä. Antjen pennuista on toistaiseksi tutkittu Etta. Tutkimus on vapaaehtoinen, mutta erittäin suositeltavaa etenkin jalostukseen käytettävien koirien osalta. Mitä enemmän koiria saadaan tutkittua, sitä paremmat mahdollisuudet on valita astutuspartneriksi yksilö, jolla on mahdollisimman erilaiset DLA-geenit unohtamatta kuitenkaan kokonaisvaltaista arvioita yksilöiden sopivuudesta toisilleen. Mitä monimuotoisempi linja ja koko rotu on, sitä todennäköisemmin voidaan tulevaisuudessa välttyä tietyiltä, lähes kaikkien rotujen taustalla olevilta autoimmuunisairauksilta tai riskien kasaantumiselta tiettyihin linjoihin, vaikka DLA-geenit ovatkin vain yksi osa riskigeenejä. Muitakin tekijöitä tulee ottaa huomioon. Koska itsekin olen vasta viime aikoina perehtynyt DLA-monimuotoisuuskartoituksen merkitykseen koiranjalostuksessa lähemmin, laitoin blogin sivupalkkiin joitakin linkkejä, joista löytyy lisätietoa aiheesta ja koiranjalostuksesta yleensä.

Muske´s next step...
is an ultra sound examination (echo) 7.6.2012. Nowadays our lovely Lady seems to think food all the time??? After ultra/echo we know if I´ve been right over that..., and if Muske is pregnant, naturally she will get more meal little by little, as well:))



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti