All pictures copyright by Frisian Gem unless mentioned otherwise

26.11.2012

Showing trains and Dine´s first show!

Eilen vietimme päivän Espoon Koirakeskuksessa, jossa Sinikka Eloranta (Kennel Sinisuven) antoi erittäin hyvää ja asiantuntevaa näyttelykoulutusta niin uusille pennun omistajille kuin jo kokeneemmille näyttelyharrrastajille. Itsekin sain muutaman hyvän vinkin tulevia näyttelyitä ajatellen. Musken ja Aikon pennuista (n. 5 kk) mukana olivat tällä kertaa Diego, Donna, Tesla ja Yola.   Ennen varsinaista oppituntia innokkaat pikkupennut saivat leikkiä keskenään. Pentujen jälkeen oli vanhempien stabyjen harjoitteluvuoro. Kuvia tuli otettua tietenkin paljon, mutta jälleen kerran osa epäonnistui. Jostain syystä en vain osaa säätää asetuksia sisätiloissa, jossa on kirkkaat neonvalot katossa. Monista kuvista tuli joko hämäriä (ilman salamaa) tai sitten koirien silmät tuikkivat kuin kekäleet (salama käytössä). Tästä syystä jätin monet kuvat julkaisematta - kauniit tyttöpennut ja komea Diego-poika olisivat näyttäytyneet sananmukaisesti väärässä valossa:))  Kiitos Katille (kennel Coastal Stars) ja Sinikalle hienosti organisoidusta tapahtumasta tarjoiluineen! Lisää tällaisia tilaisuuksia!

Showing trains of stabys

Yesterday we spent very nice time in Espoo where we had both, puppy meeting and showing trains to puppies and adult stabys, organized by Sinikka Eloranta (Kennel Sinisuven) and Kati Kettunen (Kennel Coastal Stars). Four puppies of Muske and Aiko Foppe (living close to Espoo) were attended, Diego, Donna, Tesla and Yola.  What a nice event! Sinikka is very good and experienced teacher and showing hobbyist! I´m sure everybody got plenty new tips for showing their dogs correctly. Before lessons small puppies have possibility to play with each other - and they enjoyed very much!

Some pictures from puppy meeting/showing trains

Sinikka - great teacher!

Frisian Gem Donias Dette "Yola"

Frisian Gem Donias Doecilia "Tesla"

Frisian Gem Donias Douwina "Donna"

Donna

Yola

Frisian Gem Donias Dubbelt "Diego"

Dine´s first show in Amsterdam!!!

Huge news from Holland where Dine (Frisian Gem Donias Dreesine) had first show at the Winner in Amsterdam (puppy class)! Dine got wonderful judgement: "Bitch of 5 months, lovely puppy, good type, good size, very nice feminine head, well set ears, dark eyes and good expression, tight top line and good tail set, good legs, good feet, good coat, already shows good movement, friendly behavior - Very promising."

Congratulations, Kirsten and Dine, well done! We are very proud of you!!!

23.11.2012

Nice indoor puppy happenings

Jatkuva pimeys ja täysin lumeton etelän talvi alkaa jo todellakin ahdistaa ja pimeys väsyttää, mutta onneksi on olemassa paljon koirakerho- ja harrastemahdollisuuksia myös sisätiloissa.

Nellasta on kasvanut kaunis tyttö; näissä kuvissa "Moonshine Dancer" (...Donias Dorien) harjoittelee pentukoulussa, ja hyvin näyttää tytöllä harjoitukset sujuvan:))

Frisian Gem Donias Dorien "Nella" at Puppy School

Nella is training 
Hilma ja Tesla tapasivat viime maanantaina jälleen Vision leikkikoulussa, ja Tesla on käynyt myös pentukoulussa kaksi kertaa viikossa Tampereen lähistöllä. Pentukerhossa olen sinnikkäästi yrittänyt ottaa kuvia, vaihtelevalla menestyksellä...?? Kuvista voi nyt ainakin seurata miten nopeasti pennut ovat kasvaneet ja kehittyneet, ja välillä tulee napattua -jos ei hyviä-  ainakin hauskoja kuvia! Tulevana viikonloppuna Tesla tulee tapaamaan muutaman muunkin lähistöllä asuvan sisaruksensa ja paljon muita stabyja, joten staby-kuvilta ei voi välttyä tämänkään tapahtuman jälkeen:))

Koirakoulu Visiossa on 1.12. Joululahjavalvojaiset ja paljon muutakin mukavaa tiedossa! Lue lisää täältä.

Dark, rainy winter without snow in South Finland but nice dog happenings indoors

Indeed, we have had terrible winter in South Finland; no snow at all but rainy, foggy and very dark/black days during last months:((  Happily there are nice indoor happenings to dogs. Bertha: one of your "favorite pup" of our D litter, "Moonshine Dancer" aka Nella (...Donias Dorien) has also developed very well. In these pictures Nella is training at Puppy School. Other pictures are from the Puppy Playing School where Tesla "Red Tulip" (Doecilia) and Hilma "Pinky Lady" (Dimka) have had nice time on Mondays with many other pups. Tesla has started Puppy School, too. On coming weekend I´ll meet some pups more from the litter of Aiko and Muske. So, you can´t avoid puppy pictures after that either! Greetings to all of you and hugs to Dine "Lovely Rose" (...Donias Dreesine) and father Aiko Foppe in Netherlands including Family, as well!

Frisian Gem Donias Doecilia "Tesla" at Puppy Kindergarten (and
piece of Hilma)

Tesla with friends at Puppy Kindergarten

Tesla again

Reckless fellows; Tesla, Irish Setter Bertta and Hilma in front of pic

Bertta, Dachshund Pekka and Hilma (Frisian Gem Donias Dimka)

Break (Hilma and friends)

Tesla and Hilma on the middle

Tesla at our place

Kiss for you! (Hilma and Tesla)

11.11.2012

Kerholaisia - Pups at Puppy Society

Tänään sain aikaiseksi laittaa jouluvalot ulos, tosin myöhemminkin olisi ehtinyt. Pimeys on vain niin masentavaa, että jotain piti tehdä. Led-valot valaisevatkin koko talon, mutta onneksi valo on hieman pehmeämpi, kuin Led-valojen varhaisempi versio, joka oli kammottavan kirkas ja sinertävä. Jouluvalot loistavat nyt meillä vesisateessa:((

Huomenna on jälleen Teslan leikkikoulupäivä. Tässä muutama kuva edellisiltä kerroilta, pari ensimmäistä kuvaa jo n. kolme viikkoa sitten otettuja, muut viime viikolta. Tesla (ja varmaan muutkin sisarukset) elää kehitysvaihetta, jossa jalat näyttelevät pääosaa. Koska olen tavannut Teslaa viikoittain voin sanoa, että kehitystä myös muissakin ruumiinosasissa tapahtuu ja on tapahtunut hurjasti viikko viikolta. Tesla on aivan ihana tyttö, joka viimeksi jaksoi leikkiä vielä pitkään Musken kanssa sekä sisällä että ulkona palattuamme pentukerhosta. Myös Antje tulee erittäin hyvin Teslan kanssa toimeen, mutta ei lähde äidin ja tyttären yhteiseen leikkiin mukaan. Kun Tesla lähti takaisin omaan kotiinsa, istui Muske eteisessä surullisena tuijottaen vuorotellen ulkoevea ja meitä kysyvästi. Muske ilmeisesti olettaa Teslan kuuluvan ns. kalustoon, koska ovat tavanneet niin usein. Ja onhan se niin kivaa leikkiä tyttären kanssa pihalla etenkin, kun vielä voittaa juoksukisoissa - ainakin toistaiseksi, vaikka Tesla onkin kova tyttö juoksemaan:))

Kuvissa vilahtaa myös kooiker-poika Luka, joka myös on innokas kerholainen (muiden koirien nimiä en vielä muista). Koirakoulu Vision kerhotiloja peittää matto, joka estää koirien liukastelun välillä hurjiksi käyviksi leikeissä. Pentujen vahingoista ei tarvitse kuitenkaan huolestua, sillä käytössä on erittäin tehokas imuri-pesuri, joka hetkessä imaisee niin pienet kuin suuremmatkin vahingot matolta jälkiä tai hajua jättämättä. Nerokas vehje ja ihanan kovaääninen - saavat pennut samalla äänitotuttelua:)) Muitakin totutteluvehkeitä on käytetty, kuten kuvassa näkyvä potkulauta, jota Luka seuraa uteliaana.

Antjen olen ilmoittanut Messariin yhtenä päivänä. Aivan viime hetkeen asti olin ilmoittamassa myös Musken toisen päivän näyttelyyn, mutta enpä sitten ilmoittanut vielä Muskea; häntä on surullisen karvaton ja koira näyttää todella hassulta ja epäsuhtaiselta, koska Muskella on aina ollut erittäin tuuhea häntä.

Some pictures about Puppy Society (during 1-3 weeks)


Tesla and sister Hilma

Tesla and some friends


Kooiker puppy Luka and Tesla are playing with another friend

Tesla and noisy washer-cleaner - the floor is always clean at
the Puppy Society!

Luka is interested in kick scooter

Tesla is playing

Tesla likes cuddles

Tesla and her long tail

4.11.2012

First winter pictures

Viime aikoina on ollut monenlaista hässäkkää mukaan lukien kiivas työtahti. Ja on pimeää, todella pimeää!!! Talvi käväisi valaisemassa maisemaa parin päivän ajan noin viikko sitten, mutta nyt Kanta-Hämeessä ajellaan jälleen pilkkopimessä ja etenkin tänään sankassa sumussa nastarenkaat rahisten, onhan virallisestikin talviaika. Asiassa on hyviäkin puolia; koirien kanssa pääsee edelleen metsään lenkkeilemään päivittäin, ja onhan olemassa lyhtyjä, kynttilöitä ym. jouluisia valoja.

Vaihteeksi kuvia Muskesta ja Antjesta ensilumen aikaan (viimeinen kuva Antjesta hieman pulleampana on otettu n. kuukausi sitten). Oli hauskaa katsella koirien innokasta menoa ja nuuhkimista hiuksenhienon ensilumen peittäessä metsämaan. Koirat olivat yhtä innoissaan lumesta kuin lapset, ja todennäköisesti jäljet ja merkit muuttuvat entistä mielenkiintoisemmiksi lumen alla. Muske oli menossa vielä uimaan jäätymispisteessä olevaan järveen, mutta sain onneksi sen muuttamaan mielensä; olisi ollut pitkä matka autolle ja kotiin turkki märkänä! Antje on tällä hetkellä melko hyvässä turkissa ja ehkä aavistuksen sutjakammassa kunnossa kuin jokin aika sitten - teholiikunta ja ravinnon vähentäminen on tehnyt tehtävänsä. Antjea on muuten hauska kuvata, sillä se näyttää ehdollistuneen kameralle! Kamera esille - Antje jähmettyy paikalleen - Naps! (kuva + kehu) - jonka jälkeen Antje heiluttaa häntäänsä ja jatkaa touhujaan:)) Muske näyttää saaneen äidiksi tulon jälkeen takaisin voimakkaan kroppansa, body on ehkä jopa "naisellistunut". Kuvissa hännässä on vielä karvaa, mutta eipä ole enää; loputkin häntä- ja housukarvat ovat lähteneet viikon sisällä!

Stars of pictures
Muske (Welmoed Muske v.d. Eenhoornleijn)
Antje (Frisian Gem Angenietje Kies)