All pictures copyright by Frisian Gem unless mentioned otherwise

27.9.2014

Arthur muutti Espanjaan

Tänään sain iloisia terveisiä Espanjasta! Toinen Antjen pojista (C-pentue), Vonnen veli Arthur (Frisian Gem Chris Cynebald), on muuttanut asumaan Suomen Turusta Välimeren rannalle Espanjaan omistajiensa Marien ja Joakimin kanssa! Kuulin heidän suunnitelmistaan jo kesällä ja ilahduin siitä, että perheelle hyvin rakas Arhur oli alusta asti suunnitelmissa mukana, ja koko perhe muuttaisi yhdessä uuteen kotimaahansa.

Kevättalvella Arthur kävi jo lomalla haistelemassa Espanjan rannikon tuulia ja oli heti kuin kotonaan. Myös matkustaminen on sujunut Arthurilta kuin vanhalta konkarilta (Arthurin kuvat: M. Cygnel-Sennerby).

Arthur spends Holiday in Spain

Arhur


Arthur on viihtynyt Espanjassa "kuin kala vedessä", onhan siellä lämmintä (jota kooikerit rakastavat!!!) ja kilometreittäin hiekkarantaa, jossa kirmailla :) Perhe asuu rivitaloalueella aivan rannikon tuntumassa, jossa Arthurilla on paljon koirakavereita. Arthurin emäntä aloittaa työt norjalaisessa koulussa vasta klo 11 aamupäivällä, joten he käyvät joka aamu Arthurin kanssa 1½ - 2 tunnin pituisella rantalenkillä. Se on parasta mitä Arthur tietää! Voin vain kuvitella miten Arthur nauttii saadessaan juosta vapaana pitkin rantaa aamun viileämpinä tunteina!

Greetings from Spain, my new homeland!
Love, Arthur

Arthur with friend Oscar

Arthur


Meidät on ystävällisesti toivotettu tervetulleiksi vierailulle Espanjaan, joten jonain sopivana ajankohtana matkustamme Vonnen kanssa tapaamaan ihanaa Artur-veljeä ja perhettä Espanjaan :) Silloin rantahiekka varmasti pöllyää ja vesi roiskuu!!!

Arhur n. 8 viikon ikäisenä perheineen:

Arthur 8 weeks

Arthur (8 weeks) with Family


Muita kuulumisia

Lokakuussa Vonne lähtee tapaamaan toista veljeään Peetua (Frisian Gem Chris Cenhelm) Seinäjoelle. Samalla sekä Peetu että Vonne pyörähtävät näyttelykehässä 25.10., eli näyttelyt eivät sittenkään ole tämän vuoden osalta Vonnelta eikä myöskään Peetulta kokonaan taakse jäänyttä elämää:) Seinäjoelle asti matkustamisen ainoa syy ei ole kuitenkaan näyttely, vaan tärkeimpänä syynä pidän mahdollisuutta tavata Peetua ja Annea! Vielä en ole päättänyt lähdemmekö matkaan autolla vai junalla - voisi olla virkistävä kokemus matkustaa vaihteeksi junalla!

Viimeksi Vonne matkusti junalla Hollannissa neljän kuukauden ikäisenä. Kuvissa Mariska Mussert Vonnen kanssa Rotterdamissa sekä Tiina ja Vonne Rotterdamin rautatieasemalla lokakuussa 2013.

Mariska and Vonne in Rotterdam, October 2013

Tiina and Vonne on Railway Station/Rotterdam, October 2013


Vonne ja Peetu tapasivat edellisen kerran viime vuoden marraskuussa, Peetun ja Annen käydessä vierailulla. Maltan tuskin odottaa näkeväni, kuinka komea poika Peetusta on tullut vajaan vuoden aikana! Sisarukset noin 5 kuukauden ikäisinä marraskuussa 2013:



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti