All pictures copyright by Frisian Gem unless mentioned otherwise

11.10.2019

VONNE TODETTU TIINEKSI

Kävimme tänään Vonnen kanssa tiineysultrassa (tiineyden 29. pvä) Pälkäneellä,  Eläinlääkäri Ville Suutari. Heillä on nykyaikaiset, korkealaatuiset ja tarkat laitteet, ja jopa minäkin näin omin silmin pentujen liikkuvan!!! Herkistävä tilanne! Ainakin viisi pentua näkyi (tosin eivät näkyneet yhtä aikaa/samassa kuvassa) aivan selvästi Vonnen seisoessa pöydällä kuten näyttelyssä. Kaikki pennut liikkuivat ja sydänäänet kuuluivat hyvin (EL:n lausunto). Toimenpide ei kestänyt kuin muutaman minuutin. Olipa mukava kokemus kaikkinensa ja tietenkin myös tulos! Täällä on erittäin miellyttävä ja pätevä henkilökunta, rauhallinen ilmapiiri ja siistit, kodikkaat tilat. Eipä ihme, että moni on ottanut tämän eläinklinikan omakseen.

Pentuja odotetaan syntyviksi Vonnelle ja Teddylle n. marraskuun puolessa välissä. Tänä vuonna ei tarvitse todennäköisesti Joulunkaan kanssa mitenkään stressata 😊

Tiineyden merkit näkyvät jo nyt Vonnella hyvin ulospäinkin, ja ruokahalu on valtava. Pikkuhiljaa siirrymme usempaan ruokailukertaan ja penturuokaan, ruuan määrää vähitellen lisäten.

En huomannut pyytää UÄ-kuvaa itselleni, ennen kuin se oli poistettu koneelta - niin tyypillistä minulta! Viimeksi jäivät pokaalitkin hakematta näyttelystä.

Tästä kaikesta innostuneena ja herkistyneenä selailin joitakin vanhoja kuvia pikku Vonnesta, äiti Antjesta ja Muskesta. Yhdessä kuvassa myös meillä 6 kk:n iässä vieraillut Vonnen veli Peetu.

Antje ja pikku Vonne "metsälenkillä"

Pikku Vonne (8 viikkoa) Rajamäen markkinoilla sosaalistumassa puna-asuisen naishenkilön sylissä.

Muske, Vonne ja Antje

Peetu Vonnen luona kylässä (pennut 6 kk). Ei saanut Peetu Vonnea kiinni ;) 

Aamukasteinen pikku Vonne omalla pihalla.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti