All pictures copyright by Frisian Gem unless mentioned otherwise

16.10.2020

SYYS-LOKAKUUN KUULUMISIA


LEON ON MUUTTANUT KUOPIOON

Kuvat: Moona Hiltunen. Kiitos kuvista! 😍



Karlan veli Leon (Frisian Gem Georges Ross Leopold) on muuttanut omistajansa kanssa Etelä-Pohjanmaalta Kuopioon asumaan. Perheellä on siellä myös kesänviettopaikka. Kuvat on otettu n. kuukausi sitten, mutta omien myynti- ja muuttokiireiden vuoksi terveiset tulevat tänne nyt valitettavasti vähän viiveellä. Omistajan mukaan Leon on suhtautunut oikein hyvin muuttoon ja saanut jo uusia koirakavereitakin kuin myös tutustunut koirapuistoon 😊 Leonin veli Eetu (Frisian Gem Georges Massen Seamus) on myös kuopiolainen, joten toedennäköisesti veljekset tapaavatkin toisensa jossain vaiheessa.  Alla olevissa kuvissa komea Leon nauttii Kuopion Neulamäen uusista lenkkipoluista ja upeista näköaloista. 






UUDET TUULET PUHALTAVAT

Kiirettä on todellakin pidellyt syys-lokakuun vaihteen tienoilla, ja pikkasen jatkuu vielä, jotta kaikki käytännön asiat tulee hoidettua ja tavarat löytävät oikean paikan muuton jälkeen. Kuten moni tietää, muutimme Kangasalalta Vihtiin - moderni/uusi rivitalon päätyasunto vaihtui kodikkaaseen, kivasti täysin remontoituun ja hyvin hoidettuun perinteiseen paritalokotiin Vihdin Ojakkalassa, joka koti on myös n. 20 neliötä isompi kuin edellinen, eli sopivampi "nelihenkiselle perheelle". Kaiken kaikkiaan jälleen melkoinen prosessi kokonaisuudessaan, joten tuskin muuttohaluja ihan lähitulevaisuudessa tulee, eikä vähiten siksi, että koti/asuinpaikka on alusta asti tuntunut omalta joka suhteessa. Ei ole tarvetta muuttaa mihinkään!

Koirat ovat sopeutuneet muutokseen erittäin hyvin - ottivat heti uuden kodin ja uudet lenkkimaastot omikseen 😊😊😊 Lähistöllä on myös erittäin paljon eläinlääkäriasemia, koirapalveluja ymv., ja eläinlääkäriin ainakin Karla pääsee pian tutustumaan 1-vuotis rokotusten yhteydessä.  Täytynee katsoa Karlalle myös jotain muuta aktiviteettiä koronan jatkaessa edelleen menoaan, kuten koulutusta, kavereita ym. toimintaa, jotta se ei aivan taannu näinä korona-aikoina. Vihdin Nummelassa (eli aivan lähellä) asuu myös jo Nurmijärvellä asumisestani asti tuttu, Vonnen ja minun kaveri Inka, jolloin Inka teki Vonnelle tassuhuollot jo pikkupennusta asti. Kävimme aikoinaan myös yhdessä joissakin näyttelyissä. Siispä myös Inkaa tapaamaan jälleen viimeistään kuukauden sisällä Karlan ja Vonnen kanssa! Musken tassuthuollot olen tehnyt aina itse Musken nukkuessa tyytyväisenä koko toimituksen ajan 😂



Kuvan uudesta kodistamme nappasin eli kuvasin uudestaan äsken asuntoesitteestä, joten se on sen vuoksi hieman  epäselvä. Kuvan on ottanut VIVA Kiinteistövälitys. Olikin erittäin mukava ja ammattitaitoinen välittäjä myös ostajan eli minun suuntaani; ts. piti myös minuun paljon yhteyttä ja informoi monista asioista.



Olen erittäin tyytyväinen muutokseen, ja myös koirat vaikuttavat olevan samaa mieltä! Saamme elää ns. maaseudun rauhassa, mutta kaikki palvelut löytyvät kuitenkin lähietäisyydeltä. Tieverkostot on hyvät ja tuntuu, että lähes mihin tahansa on kohtuullinen matka. Nyt ei siis enää mene n.  6 tuntia yhteensä matkoihin, mikäli käy esimerkiksi Jouluna lähiomaisten haudoilla Helsingissä ja Espoossa. Olemme kuitenkin jo ehtineet vierailla muutaman kerran muuton jälkeen myös Kangasalla, jossa varmasti tulemme käymään myös säännöllisesti jatkossakin!

Kuva: Wikipedia



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti