All pictures copyright by Frisian Gem unless mentioned otherwise

21.7.2014

Kesätapahtumia

Kirpputorilla

Viikoloppu vierähti pääosin paahtavassa helteessä seisoessa; perjantaina Hietsun kirpputorilla ja la-su koiranäyttelyissä. Joka päivä aikainen herätys ja paljon autolla ajoa, mutta en valita - mahtavia tapahtumia kaikki!

Hietsun kirpputorilla oli upea tunnelma jo heti aamulla klo 7, jolloin myyjät ja tavaroita kärttävät ensimmäiset ostajat (pääosin ns. hyviä tavaroita etsivät "jälleenmyyjät") saapuivat paikalle. Tavararoita ei kuitenkaan yritetty varastaa tai  varastettu, kuten kävi viime kevättalvella Viirin itsepalvelukirppiksellä Klaukkalassa (kerroinkin täällä tästä prosessista aiemmin). Merellä leijui jännittävä usva, mutta torilla aurinko paistoi koko päivän kuumasti kirkkaalta taivaalta.

Helsinki Wholesale Market


Oli mukavaa jutella ihmisten kanssa (joukossa myös paljon turisteja), ja muutama tuttukin tuli vastaan. Erityisen kivalta tuntui, kun joku vaate tai tavara toi ilmiselvästi uudelle omistajalle iloa tai se meni tarpeeseen. Kaapissa oli jo vuoden verran seisoneet kotimaiset, hyvälaatuiset nahkasaappaat, jotka tilasin aikoinaan Mänskän kegästä. Tuli kuitenkin tilattua liian iso koko, ja saappaat jäivät käyttämättä. Eräs äiti osti saappaat teini-ikäiselle tyttärelleen, ja tytär oli silminnähden iloinen uusista saappaista. Norjalainen nuori nainen osti minulta olkalukun, joka myös on tehty käsityönä Suomessa 80-luvulla. Lähes kaikki tavarat, vaatteet ja kengät menivät kaupaksi, vain muutama vaatekappale oli jäljellä klo 14, kun lähdin kotiin päin. Ne jätin naapuripöydän mukavalle myyjälle myytäväksi eteenpäin, koska hän aikoi olla torilla klo 18 asti ja oli vahtinut pöytääni, kun kävin kahvilla tai muutoin poistuin hetkeksi paikalta.

Koiranäyttelyissä

Lauantaiaamuna lähdimme Inkan ja cockeri Ansan sekä Vonnen kanssa ajamaan Ristiinan kaikkien rotujen näyttelyyn. Molemmat rodut arvosteltiin vasta iltapäivällä emmekä löytäneet enää tilaa teltalle. Sinänsä harmi, sillä aukea urheilukenttä oli todella kuuma paikka, ja etenkin koirien takia olisi ollut kiva saada teltta pystytetyksi. No, vahingosta viisastuu, ensi kerralla vain ajoissa paikalle telttaa pystyttämään. Ennen kooikereita arvosteltiin cockerspanielit. Ansa esiintyi todella hienosti ja sai erinomaisen hyvän arvostelun (ERI3)! Onnea Inka ja Ansa! Näyttelypöytä oli päivän mittaan tullut niin kuumaksi, että koirien oli ikävä seistä siinä. Onneksi joku oli keksinyt laittaa pöydälle märän pyyhkeen koirien tassujen suojaksi :)

Ansa osasi hurmata mukavan tuomarin (Petra Bannach, Saksa):

Cocker Ansa wanted to kiss nice judge :)


Inkan ja Ansan tyylinäyte:

Nice moving of cocker Ansa


Viimeisenä rotuna arvosteltiin kooikerit, joita oli ilmoitettu näyttelyyn 19. Tuomarina edelleen Petra Bannach (Saksa), joka on myös rodun kasvattaja. Vaikka tuomarilla oli ollut pitkä päivä työskennellä helteessä (+28 C), oli hämmästyttävää miten iloisesti ja kiinnostuneesti hän jaksoi jokaisen koiran kohdata samoin kuin koirien omistajat. Tämä vaikutti luonnollisesti näyttelyn tunnelmaan, joka varsin pian osoittautui rennoksi, vapautuneeksi ja muutoinkin mukavaksi. Jälkeenpäin (ja myös paikan päällä) olen monelta taholta kuullut erittäin positiivisia kommentteja tuomarista, joka oli heidän mielestään (ja myös minun mielestäni) paitsi asiantunteva ja osaava, myös iloinen, kohtelias ja ystävällinen niin koirille kuin koirien omistajillekin. Cockeri Ansakin innostui moiskauttamaan pusun tuomarin poskelle, mutta tuomari ei tästäkään näyttänyt pahastuneen, päinvastoin :) Kun kehä päättyi, tuomari kiitti erittäin kauniisti paikalla olijoita hienosta päivästä ja siitä, että sai arvostella kaikkia upeita koiria Suomessa. Hän kiitti kohteliaasti myös kehätoimitsijoita, jotka olivat mahdollistaneet tapahtuman onnistumisen. Keski-Eurooppalaista sivistynyttä köytöstä parhaimmillaan! :) Tästä näyttelystä jäi erittäin hyvät muistot!

Tässä Vonnen arvostelu Ristiinan näyttelystä:

"13 months old, very nice bitch. Lovely feminine head with correct details. Excellent top line and tail carriage. Very nice rib cage. Very good angulation and upper arms. Very good depth of chest. Bones fit to the body. Very nice foot. Shown in very good condition. Very nice color. Excellent mover with lots of drive." (JUN ERI JUK2, SA).

Vonne tuomarin tutkittavana:

Vonne (Ristiina Show to all Breeds 19.7.2014)


Juostuamme kehässä oman osuutemme, Vonne katsoo minua alla olevassa kuvassa kysyvän näköisenä, "Mitä nyt tehdään?" Ilmeisesti kuumuus ja nestehukka aiheutti minulle inhottavan päänsäryn ja vähän huonon olon..., joten omistajalta katosi mopo käsistä (eli näyttelyhihna) ja koiran seisottaminenkin loppuarvostelua varten oli unohtua :)

Vonne after  showing


Kuumuus rasitti varmasti myös koiria; jokainen esiintyi kieli roikkuen ja ainakin Vonne liikkui paljon laiskemmin kuin tavallisesti. Kuvassa Vonne kipristelee auringossa. (Vonnen kuvat: kiitos Inka!):

Very hot showing day to dogs, too
Vonne in Ristiina 19.7.14


Ja seuraavana päivänä Mäntsälän KR-näyttelyyn! Edellisenä päivänä olin kotona vasta klo 20 jälkeen. Paluumatkan varrelle Ristiinasta osui muutama mielettömän kova ukkos- ja sademyrsky. Autoilijat pysähtyivät yksi toisensa jälkeen tienviereen, koska tuulilasista ei yksinkertaisesti nähnyt enää yhtään mitään ulos, vaikka pyyhkimet olivat ääriasennossa. Sanoin Inkalle, että taidankin jäädä sunnuntaina kotiin nukkumaan, onhan Vonnella ollut jo useimpia näyttelyitä. Inka sai kuitenkin minut ylipuhuttua ja lupasi esittää Vonnen! Yes, siispä Mäntsälään, jossa kooikerit arvosteltiin ryhmän ensimmäisinä, alkaen klo 10.

Mäntsälässä kooikerit arvosteli myöskin erittäin miellyttävä tuomari ja kasvattaja Pekka Teini (Suomi). Hän on sikäli poikkeuksellinen henkilö, että hän kertoo kotisivuillaan laajemminkin ulkomuototuomaritoiminnasta, jonka hän kokee lähinnä "palveluammattina". Arvostelussa hän "pyrkii kiinnittämään huomiota hyvään luonteeseen, terveeseen rakenteeseen ja oikeaan rotutyyppiin. Tyypin määrää rodun käyttötarkoitus. Rotu pitää pyrkiä säilyttämään toiminnalliselta tyypiltään sellaisena, että se edelleen pystyisi toimimaan tehtävässään". Hän kiinnitti käytännössä huomiota juuri niihin asioihin, joista hän kirjoittaa, kuten Vonnen arvostelusta alla voi lukea. Kaksi erittäin miellyttävää näyttelykokemusta samana viikonloppuna!

Inka esitti ensimmäistä kertaa kooikeria ja Vonne oli ensimmäistä kertaa vieraan esitettävänä - lopputulos oli suorastaan upea! Paljon kiitoksia Inkalle Vonnen esittämisestä! Tässä Vonnen arvostelu Mäntsälän KR- näyttelystä:

"Mittasuhteiltaan oikea, keskitasoa hieman pienempi, ikäisekseen hyvin kehittynyt nuori narttu. Sievä, leveäkalloinen pää. Erinomainen etuosa ja lihaksikas lantio. Hienot kulmaukset. Kaunis väri ja hieno häntä. Mukava käytös. (JUN ERI JUK1, SA, PN1, VSP).

Inka and Vonne

Vonne Best of Opposite Sex -  Mäntsälä All Breed Show
20.7.2014


Vihkitilaisuudessa

Lopuksi tärkein kesätapahtuma. Maria ja Henri vihittiin avioliittoon Tampereen tyylikkäässä ja kauniissa maistraatissa 7.7.2014. Vihkitilaisuus oli kodikas ja erittäin onnistunut. Paljon onnea Maria ja Henri! Kuva on otettu nuorenparin uudessa kodissa, Henrin itse muuraaman hienon takan äärellä :). Morsiamen hääkimppu oli itse tehty luonnon kukista, joilla Maria oli koristellut kauniisti kodinkin. Biodynaamisen tilan viljelijät ja yrittäjät elävät kiireisintä sesonkiaikaa, joten varsinainen hääjuhla pidetään myöhemmin.

Kaunis koti oli  koristeltu luonnon kukkasin

Maria ja Henri ovat menneet naimisiin!
Just married!

30.6.2014

Muske koirakylpylässä - Muske at Dog Spa

Tänään olimme Musken kanssa Hyvinkään koirakylpylässä. Lämpötila ei aamulla juuri +10 yläpuolelle noussut ja vettä satoi, kuten niin monena päivänä aiemminkin. Eli juuri oivallinen ajankohta viettää aamupäivää sopivan lämpöisessä vedessä koirakylpylässä. Uintireissu oli kaikin puolin onnistunut, ja Muske nautti suunnattomasti uimisesta! Muskelle mieluisia kumilelujakin oli riittävästi, ja välillä niitä kaikkia yritettiin kahmia yhtäaikaa suuhun. Muske oli niin innostunut, että mikään muu ei haitannut, kuten esim. suihkutukset, pesu tai turkin kuivaaminen föönillä. Olin suorastaan yllättynyt; onko Muske vihdoinkin aikuinen nainen? :)

Very cold, windy and rainy weather in Finland (+10-11 C) today again... so, we spent very nice morning with Muske at Dog Spa. Muske does not matter of cold lake water either, but I do :). Besides, swimming is good training to her body before Helsinki WW Show 2014 on August, as well :) Muske enjoyed very much being there! I was so proud of her - even showers (before and after swimming), wash and blow dryer were nice in her opinion - without speaking of all those nice water toys she loves!

Some photos of my Swimming Master:











I want more and more and...!




After swimming and shower: happy (maybe a bit tired) Lady:




Nice and sweet photo from the November 2009. This was Muske´s first swimming experience as only 4-5 months age, also at Dog Spa - it matched at once :)




28.6.2014

Tarkkana näyttelyissä!

Tänään olimme Vonnen kanssa Forssan kaikkien rotujen näyttelyssä Tammelassa, ja sääkin oli oikein mukava, vaikka varjoisilla alueilla oli edelleen melko kylmä. Vonnelle ja muillekin kooikereille tuli pitkä päivä, sillä kooikereiden kehä alkoi vasta n. puoli neljän tienoilla (ryhmäkehät oli ilmoitettu alkaviksi klo 15!), ja kello lähenteli jo neljää, kun 8 kooikeria oli arvosteltu nopeasti, kehän viimeisenä rotuna. Vonne alkoi jo selvästi väsyä. Yhteensä tuomarilla oli tänään arvosteltavana 80 koiraa.

Kehäsihteerit eivät juuri tuoleiltaan nousseet koiria kehään kutsumaan (eivät ilmeisesti ehtineet) ja kirjaamiseenkin näytti menevän ikuisuus. Hidas tempo ja päivän/kehän venyminen alkoi jo ahdistaa tuomariakin, koska hän viimein saapui itse kooikerporukan luo sanoen "Nyt mä en jaksa enää odottaa...! ja kutsui itse koiria kehään luokkajärjestyksessä. Ilmeisesti kehäsihteereiden toiminnassa oli hänenkin mielestään toivomisen varaa, ja jotain ongelmia oli ollut tältä osin pitkin päivää, koska aikataulussa ei pysytty lähimainkaan.

Narttujen junioriluokassa kilpaili 2 narttua. Vonne esiteltiin ensimmäisenä, ja toinen kehäsihteeri nosti punaisen lapun ylös, jolloin olin kuulevinani sanottavan "SA". Toinen narttu sai myös SA:n. Tämän jälkeen tuomari juoksutti molempia junnunarttuja vielä kehän ympäri valiten lopuksi ensimmäiseksi kauniin nartun, Tuulikaislan Gabrielle Zapphiren, ja Vonne tuli toiseksi. Kehäsihteeri jakoi voittajalle palkinnot, jolloin kysyin "Eikö meille tule mitään"? Ei tule, kuului kehäsihteerin vastaus. Vähän sitä ihmettelin ja tässä vaiheessa minun olisi itse pitänyt olla skarpimpi, sillä yleensä toiseksi tullut SA:n saanut koira saa varasertin ja kutsutaan myös jatkoon. Eilen sairastettu inhottava mahatauti oli ilmeisesti vienyt minulta terävyyttä (joka teräsvyys joskus voi olla liiallistakin :) ), sillä en osannut sanoa siihen siinä tilanteessa mitään. Ajattelin myös, että ehkä olin sittenkin käsittänyt väärin.

Asia jäi kuitenkin vaivaamaan, sillä olin varma, että olin kuullut tuon SA:n lausuttavan, Vähän ennen pois lähtöäni katsoin uudelleen arvostelupaperia tarkemmin, koska muutama muukin kertoi, että arvosteluissa oli ollut sekaannuuksia. Vonnen tulos oli aluksi tosiaan ollut JUN ERI, JUK2, SA - joka SA oli kuitenkin pyyhitty yli! Kehätoimitsijat olivat vielä paikalla (tuomari jo kiireesti poistunut toisaalle), joten kävin selvittelemässä heiltä asiaa. Toinen kehäsihteeri sanoi, että Vonnen SA oli "ruksattu" yli, koska toinen narttu tuli ensimmäiseksi, sillä -kuten hän sanoi- "ei molemmille koirille voi antaa SA:ta, vain ensimmäiseksi tullut koira voi saada SA:n (???!!!). Siinä sitten yritin selittää mikä on SA:n ja sertin ero, johon hän vastasi "Ajattelin, että olin vanhingossa kirjoittanut väärään paperiin SA:n ja pyyhin sen siksi tästä pois, koska vain yhden SA:n voi luokassa antaa ja se annettiin sille ensimmäiseksi tulleelle koiralle". Ei mennyt perille, ei...?

Kun tuomari molemmat koirat arvosteltuaan juoksutti koiria vielä kehän ympäri miettien sijoitusta oli jännitystä vielä ilmassa :) Jos hän olisi (omasta mielestään) antanut vain yhden SA:n ja toiselle pelkän ERI:n, olisi sijoitus ollut jo heti selvä eikä sijoitusta olisi tarvinnut tuomarinkaan enää pohtia ja juoksuttaa koiria sen vuoksi!?

Elämää suurempi asia tämä ei ole. Näyttelyharrastus on kuitenkin suhteellisen kallis harrastus, ja monet harrastajat panostavat siihen monella tapaa paljon, ajavat pitkiä matkoja ja suunnittelevat ajan käyttönsä sen mukaisesti. Tuomarin sana on laki, siihen on tyytyminen. Mutta myös muilta toimijoilta toivoisi asiantuntemusta, jotta näyttelyt sujuisivat jouhevasti, tuomarin ei tarvitsisi itse huolehtia kehän kulusta ja kutsua koiria kehään ja toimitsijat tuntisivat arvosteluperusteet aukottomasti. Toisaalta, kehäsihteerin työ on varmasti vaativaa ja monesti hyvin hektistä etenkin, jos tuomari on vierasmaalainen. Tässä tapauksessa ei kuitenkaan kieliongelmaakaan ollut. Joskus kysymys voi tietenkin olla vuorovaikutusongelmasta, sillä hyviä vuorovaikutustaitoja tämä työskentely (= "palveluammatti") varmasti myös vaatii kaikilta kehässä toimivilta.

Tätä tapausta ei voi yleistää, pääosin näyttelyt ovat mukavia ja kaikki toimitsijat asiansa osaavia - usein jopa aivan huippuja! Halusin kirjoittaa tästä siksi, että kannattaa olla tarkkana -tässä tilanteessa olisi minun itsekin pitänyt reagoida heti (ja lukea arvostelulomake heti huolellisemmin loppuun asti), jolloin tapaus olisi voitu ehkä vielä selvittää- sillä paljon työtä tekiville luonnollisesti voi sattua myös inhimillisiä erehdyksiä, kuten missä tahansa työssä. Tarinan ehkä vähemmän inhimillinen erehdys oli se, että kehätsihteeri ei todellakaan näyttänyt tietävän, että luokassa voi usempikin koira saada SA:n, mutta vain yksi koira sertin ja mikä ero on SA:lla ja sertillä - ja oli pyyhkinyt sen vuoksi jälkeenpäin toisen pois.  Tarina ei kerro, mikä loppujen lopuksi on koko totuus, mutta em. syystä asia jäi vaivaamaan. Keskustelun perusteella tuli kuitenkin varsin hyvin selville, että kehätoimitsijoiden tiedoissa oli puutteita!

Kuva ei liity tarinaan. Se on otettu Spanieliliiton erikoisnäyttelystä syksyllä  2004. Kuvassa etualalla oleva koira on Finja, silloin n. kuuden kuukauden ikäisenä.



22.6.2014

Kesäinen postaus

Opettaja-lehden pääkirjoituksessa 16.6. todetaan mm., että "opettaja tekee kesäajan palkkaansa vastaavan työn jo talvikuukausina"...., ja edelleen: "Tutkimusten mukaan opettajan työ on sellaista, että työstressi helpottaa vasta kesä-heinäkuun vaihteessa." HL (Opettaja 25/2014). Tutkimukset pitänevät paikkansa, sillä vasta nyt huomaan jättäneeni työasiat kokonaan elämästäni kesän ajaksi, ja kaikki muu tekeminen ja harrastaminen vie voiton :) Ei mitään ihmeellistä tekemistä kuitenkaan, vaan mm. talon kunnostusta, maalausta ja pientä stailausta sisätiloissa, koiranäyttelyitä ja retkiä koirien kanssa sekä muuta puuhastelua (mm. verijälkien tekeminen), pieniä matkoja, kirpputoripäivä Hietsussa, ystävien tapaamista, ja ehkä jotain kulttuuriinkiin viittavaa on suunnitelmissa. Joskus jokin pieni, yksinkertainen ja luova asia tai tekeminen tuottaa ihmeesti mielihyvää ja rentouttaa mukavasti.

Inka and Vonne


Tässä postauksessa niitä pieniä arjen iloja. Viikko sitten sunnuntaina vierailimme Vonnen kanssa Espoon koirakeskuksessa, jossa oli avointen ovien kesäpäivä; mm. tuote-esittelyjä, kahvitarjoilu sekä makean että ihanan suolaisen lohivoileipäkakun kera ja mukavaa jutustelua koira- ja muiden ihmisten kanssa. Koirat saivat tutustua paitsi toisiinsa myös mm. aktivointipeleihin. Paikalla oli myös Trimmauspalvelu Grroom´ista Inka, joka leikkasi sunnuntaina koirien kynnet ilmaiseksi tapahtuman puitteissa. Enpä olisi uskonut, että Vonne seisoisi näin hienosti, kun kynsiä leikataan (vaan ei kotona?). Osuutensa asiassa on varmasti myös taitavalla Inkalla. Vonne pelaa herkkujen toivossa Espoon koirakeskuksessa:

Vonne and the smart play


Seuraavat näyttelymme ovat Forssassa (Mustiala), sen jälkeen Ristiinassa ja Mäntsälässä peräkkäisinä päivinä. Muihin kesänäyttelyihin ei ilmoittautumista ole vielä tehty. Yhden hyvän jakun olen jo pilannut lopullisesti pitämällä näyttelyssä takin taskussa rasvaisia nappuloita, lihapullia ymv. Jakun peseminenkään ei rasvaa poistanut :( Tämä hupaisa, karvainen ja kimalteleva, mutta hyödyllinen kapine - yhdistetty namipussi ja numerolapun pidike-  löytyi myös Espoon koirakeskuksesta (varmaan kova sana kimalluksineen ja karvoineen Messarissa, heh-heh?):

What is this? Small funny bag for showing... :)


En ole vielä kuitenkaan päättänyt ilmoitanko sekä Vonnen että Musken Messariin. Viimeksi Turun KV-näyttelyssä Muske oli kuitenkin PN4 ja sai ERI:n kovassa seurassa, vaikka turkki oli (tuomarinkin mielestä) juoksujen jälkeen huonossa kunnossa. Nyt Muskella on kaunis, kiiltävä turkki, mutta ehtiikö se taas hiljattain olleiden juoksujen jälkeen lähteä ennen tätä "suurta arvonäyttelyä", se on siinä ja siinä? Toisaalta Messarissa on stabeilla erittäin kokenut saksalainen tuomari, jonka asiantuntemusta arvostan. Tällaiselta tuomarilta olisi kiva saada arvostelu Muskelle, oli se sitten mikä hyvänsä. Tämä puoltaa sitä, että Muskekin lähtee todennäköisesti Messariin, ellei siis ole täysin karvaton (jolloin olen 95 - 120 euroa köyhempi näyttelyn jäädessä väliin).

MUSKE (Welmoed Muske v.d. Eenhoornleijn)
5 years 21.6.2014


Muske täytti eilen (21.6.) 5 vuotta, jota juhlittiin -kuinkas muuten- pitkällä metsälenkillä koirien kanssa! Syntymäpäivän kunniaksi valittiin kuitenkin uusi, mielenkiintoinen ja -hajuinen reitti. Samana päivänä Vonne sisaruksineen täytti yhden vuoden. Uimaan ei menty -lähinnä siksi, että en voinut kuvitella seisovani heittämässä riistapukkia tai vastaavaa hyisessä vedessä tai rannalla. Kylmän veden, tuulen ja ilman yhdistelmä ei välttämättä olisi koirillekaan ollut hyväksi etenkään, kun Muske ja Vonne -päinvastoin kuin Antje- viihtyisivät vedessä loputtomiin. Musken kanssa olen käynyt muutaman kerran tämän kesän aikana myös kahdestaan järvellä, mutta pitkään siellä ei ole tosiaan voinut olla. Tässä Vonne ja Antje mielipuuhassaan syömässä todennäköisesti metsän ötököitä kaivamastaan kuopasta tai ovat metsähiiriä pyydystämässä:

Vonne and mother Antje are "working" :)


Alla oleva kuva Muskesta uimassa on otettu hieman viime Juhannuksen jälkeen keskellä yötä 26.6. Antjen pennut Arthur, Peetu ja Vonne olivat silloin viiden vuorokauden ikäisiä. Pennut ja Antje jäivät miehen hoiviin, kun päätin lähteä Musken mielen virkistämiseksi sen kanssa yöuinnille. Viime Juhannuksen aikoihin lämpöä riitti vielä keskiyölläkin n. 25 astetta! Vastaavasti tänä vuonna on ollut kylmin Juhannus 25 vuoteen (ja ensi viikolla vielä kylmenee???)!

Muske on last Midsummer (2013) in the middle of night
(temperature +25 C )


Vonnen uintireissut olen korvannut näillä keleillä käymällä säännöllisesti noin kerran viikossa Hyvinkään koirakylpylässä, jossa veden lämpötila on n. 20 astetta. Tästä on tullut suorastaan Vonnen harrastus, vaikka se alkoi ihan kokeilumielessä. Vonne ui jo itsenäisesti pitkiä aikoja -ja matkoja erittäin tyylikkäästi (sanoi uinnin valvoja), ja tykkää todella paljon (alkaa jo uimalan ulko-ovella ulista kuin metsästyskoira ja ryntäisi ulko-oven läpi, jos voisi!). Ensi kerralla otan ehkä myös Musken mukaan, koska järvivesi tuskin lämpenee kovin pian. Pärjäilen luultavasti molempien kanssa samanaikaisesti vapaauinnin merkeissä tai sitten niin, että Vonne menee ratauintia ja Muske ui vapaasti - tai päinvastoin. Tässä Vonne järvellä uimassa oman peilikuvansa kanssa:

Vonne loves swimming, too!

Uimaripoika näyttää olevan myös Vonnen veli Arthur. Kuva on kuluneelta keväältä, jolloin Arthur oli viikon lomalla perheensä kanssa Espanjassa.

Vonne´s brother Arthur is spending holiday in Spain


Tänään teimme koko porukan kanssa retken Helsingin Seurasaareen. Sää oli kuin syksyisellä merellä, +10 astetta ja vettä satoi koko ajan!  Maalaiskoirat esiintyivät suorastaan edukseen; vastaan tulevat koirat ohitettiin tyylikkäästi ja muutenkin koirat käyttäytyivät hienosti ja olivat ihan innonissaan ihmisvilinässä ja toisaalta merellisen luonnon ääressä! Koiratkin osaavat arvostaa uusia kokemuksia ja ympäristöjä; kuka nyt yksitoikkoisia pellon pientareita jaksaisi joka päivä katsella? Saarella oli kaikesta huolimatta todella paljon ihmisiä (talvi- ja sadevaatteissa!), paljon myös turisteja, jotka (etenkin japanilaiset ja venäläiset) ihastelivat harvinaisia rotuja, stabya ja kooikeria. Aurinkoisella säällä paikka on todella upea, joten uusi retki Seurasaareen on suunnitelmissa vielä tänä kesänä. Tänään otetut kuvat eivät kerro koko totuutta, sitäpaitsi kovan vesisateen vuoksi jäi kamera herkullisten kohteiden osuessa kohdalle monesti reppuun.

Helsinki/Seurasaari


Seurasaari on upea ja suosittu matkailukohde, vaikka sitten pitäisi puskea päin tuulta ja sadetta, kuten alimmaisessa kuvassa! Saaren monet lintulajit ovat tottuneet ihmisiin ja näyttivät suorastaan asettuvan kuvattaviksi:

Helsinki/Seurasaari

Helsinki/Seurasaari

Helsinki/Seurasaari
Very rainy and cold day, +10 C


Koirat ovat tervetulleita Seurasaareen kytkettyinä. Saarelta löytyy mukavia ja rauhallisia luontopolkuja koirien kanssa lenkkeillä. Ja Muske oli tietysti jo menossa uimaan!

Lovely nature, Helsinki/Seurasaari

Heikki, Muske, Antje and Vonne in Seurasaari
(opposite of Tamminiemi, the house of President)


Kesäparran hankkinut isäntä jäi koirien kanssa odottamaan kahvilan ulkopuolelle vesisateeseen, kun emäntä kävi ihanassa, vanhassa kahvilassa kahvilla (tosin olivat siirtyneet puun alle odottelemaan). Kahvila on perustettu vanhaan metsänvartijan rakennukseen:

Heikki, Muske, Antje and Vonne
Seurasaari/Helsinki


Lovely coffee room (Seurasaari)

Coffee bar in the old house in Seurasaari/Helsinki
Type: traditionar old Norwegian  granary "stabbur"

Kahvilan historiasta (kuvaa klikkaamalla) lisää


Sadesääkään ei lomalla haittaa, kun voi rentoutua kotikatsomossa jalkapallon MM-kisojen parissa! Mahtavia, täynnä yllätyksiä olevia huippumatseja ja hyviä asiantuntijoita kommentoimassa, ja jännitys vain tiivistyy loppua kohden!

Still the King

Meksiko-Brasilia 


13.6.2014

Kolme sukupolvea - Three generations

Katselin vanhoja valokuvia nyt, kun Vonne täyttää pian yhden vuoden. Kuvissa Vonne (hieman alle 1 vuotta), Antje (1,4 vuotta) ja Finja (n. 1 vuotta). Jotain samaa ja jotain erilaista?

Three generations of our kooiker females as almost same age (+/- one year): Vonne, her mother Antje and our first kooiker bitch, Finja, Antje´s mother. Something same and something different?

Vonne (Frisian Gem Chris Chevonne)


Vonne - Frisian Gem Chris Chevonne
Father: Moonhaven Terrific Maroon
Mother: Frisian Gem Angenietje Kies


Antje (Frisian Gem Angenietje Kies)


Antje - Frisian Gem Angenietje Kies
Father: Milfeddyg Innemend Elaika
Mother: Delfs Finja v.d. Zwarte Bellen Hoeve 


Finja (Delfs Finja v.d. Zwarte Bellen Hoeve)


Finja - Delfs Finja v.d. Zwarte Bellen Hoeve
Father: Nyarr-Scooter Urjette v.d. Muskyteira
Mother: Renske
Photo: Margo Kleinjan-Matena

8.6.2014

Hauska viikonvaihde

Lauantain vietimme Inkan, Ansan ja Vonnen kanssa Ruonan metsästysmajalla Sauvossa oikein mukavissa näyttelytunnelmissa ja iloisessa seurassa. Tälläkään kertaa ei kooikereille (2 kooikeria) tullut ROP-sijoituksia. Vonnen arvosteluun olin tyytyväinen (jokseenkin samat osa-alueet miellyttivät tuomaria, kuin ennenkin), mitä nyt kuono oli lyhentynyt edellisen näyttelyn jälkeen ja takaosa muuttunut epäsuotuisampaan suuntaan :) Tulos sekä Vonnella että ihanalla cockeri Ansalla tällä kertaa ERI,  ja SA jäi saamatta.

Cocker Ansa, Inka and Vonne


Lotan sunnuntaina ottamasta kuvasta rajasin tähän tarkoitushakuisesti pääkuvan Vonnesta kuonoineen (itse en sitä enää pidemmäksi toivoisi :)

Vonne


Inkan sylissä Vonne heittäytyi ihan vauvakoiraksi :)

Vonne "as a baby" and Inka


Näyttelyssä oli myös yksi wetterhoun (Suomessa todennäköisesti tällä hetkellä 2 rodun edustajaa), joka valioitui Sauvossa. Onnea uudelle Suomen muotovaliolle! Vonne pääsi voittajan kanssa samaan kuvaan, koska edusti näyttelyssä hollantilaista rotua yhdessä wetterhounin kanssa  :)

Wetterhoun Jutte Eida Fan De Frije Wetters Finnish Champion
and Vonne

Pitkän päivän päätteeksi Vonnea alkoi jo väsyttää eikä poseeraaminen enää kovin paljoa kiinnostanut:

Vonne in Sauvo

Sunnuntaina suuntasimme Vonnen kanssa Hyvinkään vinttikoiraradalle RotuRace-kisaa seuraamaan. Ehkä ensi vuonna Vonnekin lähtee kisaamaan, nyt olimme vain turisteina paikalla. Aivan mahtava tunnelma! Aurinko paistoi ajoittain niin kirkkaasti, että suurin osa kuvista ylivalottui. Muutama kuva kuitenkin kisapaikalta:

RotuRace 2014

Some of KoohoPowers Team 2014 and
 "turist" kooiker Vonne

Vonne on RotuRace event


KiitoKoohot joukkue:

KiitoKoohot Team/RotuRace 2014


Lopuksi pari kuvaa siskosta ja sen velipuolesta, eli Vonnesta ja Terrasta (Frisian Gem Bastens Bouden). Jälleen kerran, koirien kuvaaminen ON vaikeaa! Jälkeenpäin ajatellen, näistäkin kuvista olisi tullut parempia, jos olisin huomannut kuvatessani, että koirien jalat hukkuvat pitkähköön nurmikkoon!


Terra  (unfortunately the sward is too long...)

Terra

Vonne

Vonne, but where is her legs - in the sward :(