All pictures copyright by Frisian Gem unless mentioned otherwise

28.12.2012

Uuden pennunomistajan verkkokurssi

Suomen Kennelliitto on julkaissut joulukuun alussa ilmaisen Koiranomistajan peruskurssin, jonka voi käydä suorittamassa verkossa. Kurssi on tiivis ja hyvä tietopaketti siitä, mitä kaikkea koiranomistajan tulee tietää hankkiessaan koiranpennun. Kurssi täydentyy tulevan vuoden alussa rotutestillä. Löysin linkin Koirakoulu Vision sivuilta, joka on ollut mukana toteuttamassa hanketta.

Tässä vielä kertaalleen linkki, josta pääset Koiranomistajan peruskurssille. Suosittelen!

Koiranpentua tässä kirjoituksessa edustaa Antje melkein kuusi vuotta sitten, n. kolmiviikkoisena pikkupentuna:))


24.12.2012

Kuin kaksi marjaa - Much of muchness

Kukapa muu kuin koirahullu päivittäisi blogiaan jouluaaton yönä!? Tähän järjestyi oiva tilaisuus jouluaterian jälkeen, kun perheen miesväki aloitti joululahjaksi saadun Jari Litmasesta kertovan dokumentin "Kuningas Litmanen" katselun:)) Tesla on ollut meillä vuorokauden ja vielä pari päivää saamme nauttia tämän ihanan, superenergisen neidin seurasta, sillä huomenna Teslan omistajat tulevat meille joulunviettoon ja lähtevät kotiinpäin Teslan kanssa jälleen Tapaninpäivänä.

Eilen teimme jälleen pitkän metsälenkin Teslan ja Musken kanssa eikä sää tälläkään kertaa meitä suosinut mitä tulee kuvien ottamiseen. Jo viime vuonna vannoin ostavani lumikengät, ja tänään niiden puutteen jälleen huomasi.  Sitäpaitsi, ilma oli jäätävän kylmä, joten molemmat stabyt saivat "metsästyshenkiset" takit päälleensä. Antjellekin löysin pari päivää sitten kerrankin oikein sopivan ja lämpöisen talvitakin, joten jatkossa tämäkin tyttö tarkenee paremmin arktisissa olosuhteissa.

"I prefer warm place instead of too cold weather" (Antje)

Muske and Tesla in the deep snow

Tesla in the car  after snowfall forest trip

Tesla muistuttaa ulkonäöltään yhä enemmän äitiään Muskea, vaikka en ainakaan muista, että Muske olisi ollut pentuna aivan yhtä energinen pakkaus kuin Tesla:)) Maria on opettanut Teslalle monia temppuja, joista muutamia olemme Teslan meillä ollessa testanneet. Hyvin sujuu Teslalta pyynnöstä istuminen, sekä oikean että vasemman tassun anto vuoronperään (tämä on hieno suoritus; Tesla tosiaan tietää mitä tarkoittaa  oikea ja vasen, vaikka käskyjä vaihdeltaisiin nopeasti ja summittaisesti),  maahan meno, kieriminen ymv.

Mother Muske and daughter Tesla -
much of muchness
Nalle ja Nala

Todella mukavia kuulumisia olen saanut Jouluna myös Nallen ja Nalan perheiltä. Näistä Musken ja Aikon pennuista kuvien kera lisää seuraavassa päiväkirjamerkinnässä.

In English

We have had possibility to enjoy for companionship of Tesla  few days again during Christmas time. She reminds more and more mother Muske, but she has got pigment and color from father Aiko Foppe. In fact, Muske and Tesla are like "much of muchness".  Tesla is super energetic young Lady. She also is very clever and curious, social and friendly to all people and other dogs. We still have very, very cold weather in Finland, so Tesla and Muske must had winter coats yesterday when we had nice forest trip again.

We also have got very nice piece of news from  Nalle´s ja Nala´s families. More about these offspring of Welmoed Muske and Aiko Foppe  on next text:))

Anyway, super energetic Tesla sleeps  "sometimes"

16.12.2012

Kun linssi sumeni - When the lens became misty

Nämä eivät taida olla oikein julkaisukelpoisia kuvia..., miksi ne sitten ovat täällä? Siksi, että Tesla oli kylässä ja olin suunnitellut ottavani kuvia Teslasta, joten pakkohan niitä oli ottaa vaikka sormet jäässä! Parin päivän ajan meillä päin on ollut hirveä lumimyrsky; hyytävän kylmää, jäänsekaista lunta on satanut taivaan täydeltä puuskittaisen tuulen ohella. Tänään autolla ajaessa ei nähnyt metriä edemmäs, ja jo puolen tunnin seisottamisen jälkeen auto oli paksun lumen peitossa ja ikkunat jäässä. Siitä huolimatta piti päivällä vielä lähteä tutustuttamaan Tesla lempimetsämme hajuihin!?? Laitoin koirille huomioliivit päälle eikä Muskea ja Teslaa sää haitannut, mutta Antjen jätin tällä kertaa kotiin takkatulen lämpöön. Fiksuna tyttönä se ei edes halunnut lähteä mukaan. Kotiinpäin lähdimme, kun lumipyry sakeni niin paljon, että se peitti jo kamerankin linssin ja pelkäsin kameran kastuvan käyttökelvottomaksi.

Mother Muske and daughter Tesla

Tesla and Muske

Safety vests are necessary:))

And they are playing again and again...

Nice sleeping after outings (Tesla)

Terrible snowstorm

Some snowstorm pictures by crazy woman who left to forests with two stabys:)) After 30 minutes our car was snow-covered and glacial, also the lens of camera became misty. Anyway, Muske and Tesla enjoyed about a weather like that, too. Antje willingly left to warm home after morning walking; clever girl! During some days we have got lot of snow and the weather has been very ice cold. I hope we´ll have better/sunny weather on Christmas when Tesla will visit on our place few days, again. Not prime quality pictures, but still pictures about Finnish bare and hard winter when the sun is not shining and days are short and dark.

14.12.2012

Cilla ja muut kaverit

Pohjanmaan Kannuksella asuva Cilla (...Donias Diechje) kasvaa ja kaunistuu, kuten muutkin Musken ja Aikon pennut. Tällä hetkellä pennut ovat jo 5 kuukauden ikäisiä. Kuvan perustella Cillassa on jotain samaa kuin Teslassa, ainakin mitä tulee väritykseen. Pennut ehtivät toki muuttua vielä paljon aikuisikään mennessä. Cillakin kantaa mielellään aina jotain suussaan - niin tyypillistä stabeille, joissa on sekä noutajaa että seisojaa:)) Tesla tulee huomenna meille päiväksi hoitoon, ja Jouluna saamme nauttia Teslan seurasta useamman päivän ajan.

Cilla (Frisian Gem Donias Diechje)


Messarin tuliaisia?

Saamani inhottava mahatauti on ehkäpä hyvinkin tuliaisia suuresta joukkotilaisuudesta. Tosin sitä on ollut myös työpaikalla. Rasittava tauti ja sitä potiessani on tullut mieleen myös muutkin taudit, jotka voisivat pahimmillaan estää mm. matkustamisen Antjen kanssa kevättalvella. En ole kuitenkaan ottanut esim. influenssarokotetta. Täytynee vielä harkita rokotteen ottamista, vaikka tämäkin rokote on aiheuttanut jo ennakkoon huolta joissakin ihmisissä. Olisihan minulla em. hyvä syy rokotteen ottamiselle:))

Pienet ystävät kotipihalla




Oikeastaan koko omakotiasumisen ajan olen harrastanut lintujen talviruokintaa.  Tänä vuonna pikkukavereiden ehdoton suosikki on ollut kookoksen puolikkaaseen laitettu tali- ja siemenherkku.

10.12.2012

Etta Finnish Champion and Winner-12!

Eilen oli Messukeskuksen Voittaja 2012-näyttelyssä huikea päivä etenkin Ettan omistajalla Liisalla kuin myös minulla, kun Etta vei koko potin - ERI, AVK1, PN1, SA, ROP, SERT, CACIB! Aivan mahtava suoritus Liisalta ja Ettalta!!! Lämpimät onnittelut molemmille vielä tätäkin kautta! Varmasti erittäin hienolta Liisasta tuntui, kun Ettasta tuli samanaikaisesti sekä Suomen Muotovalio että Voittaja 2012!

Frisian Gem Bastens Beatrix "Etta"
 (owner Liisa Kotisalo/Kennel Milfeddyg)
Voittaja 2012/Winner-12 (9.12.2012 Helsinki)
Finnish Champion

Antje tuskin suree sitä, että edellispäivänä Helsinki Voittaja 2012-näyttelyssä ei hänelle huikeaa menestystä tullut tai sitä, että tuomarin mielestä kallo oli pyöreä, häntä liian innokkaasti pystyssä ja ruoka oli maistunut. No, Antjen pääkoppa on aina aiemmin saanut kaikilta tuomareilta kehuja (myös tältä samalta tuomarilta aiemmin, jolloin Antjen sijoitus avoimessa luokassa yli ykkönen, arvostelu erinomainen, PN2 + varaserti). Painoakaan ei ole enää yhtään liikaa. Sensijaan pikkurouvan kroppa on saattanut saada uutta muotoa pentueen jälkeen eikä ole enää yhtä hehkeä kuin nuoruuden päivinä (tai eilisillä kauniilla, nuorilla kilpakumppaneilla) tai sitten tällä hetkellä turkki on liian paksu etenkin, kun sitä on kasaantunut lähinnä vartalon etuosaan, takapään ollessa ikään kuin eri paria. Hännän asentoon voisin varmasti itsekin vaikuttaa harkitummalla esittämisellä (häntä ei ole normaalisti pysty), mutta pitkähkön näyttelytauon jälkeen menin taas halpaan; Antje juoksi hullun lailla yli-innokkaasti häntä jännittyneenä ja minä perässä vielä jännittyneempänä, joten siinä käytiin vähän ylikerroksilla puolin ja toisin; hitaampi tempo olisi ollut viisas vaihtoehto. Kuitenkin tuomari tykkäsi Antjen koosta, mittasuhteista, etu- ja takakulmauksista, turkin väristä ja merkeistä, temperamentista ja esiintymisestä. Onhan sekin jo jotain ja ennen kaikkea, Antje saa olla ylpeä isästään Kelmistä ja tyttärestään Ettasta! Itseäni jäi vähän kaivelemaan..., ehkä otamme uusiksi vielä ennen astutusta...?

Sensijaan Antjen isää, Kelmiä ei näy vuodet painavan! Tämä komea, ikinuori herrasmies jaksaa vuodesta toiseen esiintyä näyttelykehissä uljaasti juosten pitkillä, maataviettävillä askeleilla voitosta toiseen. Isoisä Kelmi on muuten tainnut periyttää upeat liikkeensä myös Ettalle:))

Milfeddyg Innemend Elaika "Kelmi"
BOB-veteran HeW-12 + BOB-veteran W-12
Etta´s Jackpot
Left: BOS, W-12 Wisestone Bluey and BOB, W-12 Frisian Gem Bastens Beatrix

Frisian Gem Bastens Beatrix "Etta" (owner Liisa Kotisalo), daughter of Antje and Elton ( Dizzy Digger´s Elton), became yesterday both, Finnish Champion and Winner-12 at Helsinki Voittaja-12 (Winner) Show! Her hole Jackpot were: Exellent, Open Class1, BB1, SA, BOB, SERT, CACIB. We are very proud of Liisa and Etta! Hugs and warm congratulations to both of you!
Etta - WINNER 2012 in Helsinki/Finland
Etta and grandfather Kelmi together with Liisa
Etta is showing with long steps:))

More show pictures

Pictures from Voittaja-12 (9.12.2012) Show by Suvi Tyynismaa here
Also official Winner pictures about Etta and her father Kelmi.

Helsinki Winner-12 (8.12.2012) by Suvi Tyynismaa here



6.12.2012

Kahden kynttilän historia - Finland´s Independence Day


Kaksi kynttilää ikkunalaudalla palamassa on pitkä perinne, joka ei ole aina merkinnyt itsenäisyyden juhlistamista.
Kynttiläperinne on ollut Suomessa jo ennen itsenäistymistä. Kun Suomi oli vielä osa Ruotsin kuningaskuntaa, kynttilöitä poltettiin kuningasperheen kunniaksi.
Helsingin yliopiston historian laitoksen varadekaani ja professori Henrik Meinander vahvistaa, että samoin tehtiin Venäjän vallan alla oltaessa. Silloin kynttilöitä poltettiin ikkunoilla keisariperheen merkkipäivien kunniaksi.
Sortovuosina 1800-luvun lopusta 1900-luvun alkuun kynttilöistä tuli kapinan ele. Runebergin päivänä 5. helmikuuta alettiin polttaa ikkunoilla kynttilöitä, jotka symboloivat vastalausetta venäläistämistä vastaan.
Suomessa perustettin vuonna 1914 jääkäriliike, jonka missio oli irrottaa Suomi Venäjästä. Aate oli alkuaikoina tulenarka, ja kun nuoret miehet matkasivat jääkärikoulutuksiin Ruotsin kautta Saksaan, kaksi kynttilää ikkunalaudalla viestitti heille, että talo on turvallinen majapaikka jääkäreille.
Vuonna 1917 itsenäistyneen Suomen kunniaksi on vietetty itsenäisyyspäivää vuodesta 1919 alkaen, ja vuodesta 1927 Itsenäisyyden liitto on kehottanut kansalaisia sytyttämään sinivalkoiset kynttilät Suomen itsenäisyyden kunniaksi itsenäisyyspäivän iltana kello 18–20 välisenä aikana.

Independence Day © Frisian Gem
– Kahden kynttilän on selitetty viittaavan esimerkiksi kotiin ja isänmaahan. Tai turvalliseen majapaikkaan, kun jääkäreiksi värväytyvät matkasivat Ruotsin kautta Saksaan.
– Toisaalta kaksi sopi parhaiten tavalliseen vanhaan ikkunatyyppiin. Yksi tai kolme olisivat toispuoleisia ja neljä jo aikamoista tuhlausta. Yleinen juhlatapa ilmenee myös Kello löi jo viisi eli Joulukirkkoon-laulussa: "..joka ikkunalla kaksi kynttilää", arkistotutkija Juha Nirkko kansanrunousarkistosta kertoo.
Kaksi kynttilää voi viitata myös toiseen adventtiin, joka ajoittuu vuosittain itsenäisyyspäivän tienoille.
Lähde: Studio55.fi/Piritta Palokangas

Joulun odotusta

Itsenäisyyspäivän kunniaksi innostuin taas kuvaamaan vähän muutakin, kuin koiriamme, kuten kahden kynttilän asetelmaa. Ystävältäni Päiviltä sain lahjaksi tämän hyvin kauniin joulukranssin, jonka hän on itse tehnyt metsästä haetuista, tuoksuvista kanervista lähtien. Lisäsin taideteokseen paristolla toimivat jouluvalot, jotta koriste näkyy pimeälläkin. Mielenkiintoista nähdä kuinka kauan paristot kerrallaan kestävät. Hyvä idea sinänsä, eikä tarvitse olla sähköpistoketta lähellä. Hevostilallisena Päivin joulukoristeisiin kuuluvat tietenkin itseoikeutetusti jouluiset hevosfiguurit:)) Kiitos Päivi!

Two candles belong to Finland´s Independence Day 6th of December

It´s traditional for most of Finnish families to light two candles in each window of their home in the evening - just like we have done today (picture above). More about history of Finland´s Independence Day. This beautiful Christmas Wreath is the present from my friend, made by herself. I love it!

Christmas Present from the friend
Muske is Winter Dog

She also is Summer girl who loves swimming but snow is something special for her; every year this white   miracle is hilarious event for her and she would be outdoor even hole day playing and sniffing on the snow! Some pictures about my Winter Beauty Welmoed Muske:

Our Winter Girl Muske

Grazy for snow the muzzle in freeze:))

26.11.2012

Showing trains and Dine´s first show!

Eilen vietimme päivän Espoon Koirakeskuksessa, jossa Sinikka Eloranta (Kennel Sinisuven) antoi erittäin hyvää ja asiantuntevaa näyttelykoulutusta niin uusille pennun omistajille kuin jo kokeneemmille näyttelyharrrastajille. Itsekin sain muutaman hyvän vinkin tulevia näyttelyitä ajatellen. Musken ja Aikon pennuista (n. 5 kk) mukana olivat tällä kertaa Diego, Donna, Tesla ja Yola.   Ennen varsinaista oppituntia innokkaat pikkupennut saivat leikkiä keskenään. Pentujen jälkeen oli vanhempien stabyjen harjoitteluvuoro. Kuvia tuli otettua tietenkin paljon, mutta jälleen kerran osa epäonnistui. Jostain syystä en vain osaa säätää asetuksia sisätiloissa, jossa on kirkkaat neonvalot katossa. Monista kuvista tuli joko hämäriä (ilman salamaa) tai sitten koirien silmät tuikkivat kuin kekäleet (salama käytössä). Tästä syystä jätin monet kuvat julkaisematta - kauniit tyttöpennut ja komea Diego-poika olisivat näyttäytyneet sananmukaisesti väärässä valossa:))  Kiitos Katille (kennel Coastal Stars) ja Sinikalle hienosti organisoidusta tapahtumasta tarjoiluineen! Lisää tällaisia tilaisuuksia!

Showing trains of stabys

Yesterday we spent very nice time in Espoo where we had both, puppy meeting and showing trains to puppies and adult stabys, organized by Sinikka Eloranta (Kennel Sinisuven) and Kati Kettunen (Kennel Coastal Stars). Four puppies of Muske and Aiko Foppe (living close to Espoo) were attended, Diego, Donna, Tesla and Yola.  What a nice event! Sinikka is very good and experienced teacher and showing hobbyist! I´m sure everybody got plenty new tips for showing their dogs correctly. Before lessons small puppies have possibility to play with each other - and they enjoyed very much!

Some pictures from puppy meeting/showing trains

Sinikka - great teacher!

Frisian Gem Donias Dette "Yola"

Frisian Gem Donias Doecilia "Tesla"

Frisian Gem Donias Douwina "Donna"

Donna

Yola

Frisian Gem Donias Dubbelt "Diego"

Dine´s first show in Amsterdam!!!

Huge news from Holland where Dine (Frisian Gem Donias Dreesine) had first show at the Winner in Amsterdam (puppy class)! Dine got wonderful judgement: "Bitch of 5 months, lovely puppy, good type, good size, very nice feminine head, well set ears, dark eyes and good expression, tight top line and good tail set, good legs, good feet, good coat, already shows good movement, friendly behavior - Very promising."

Congratulations, Kirsten and Dine, well done! We are very proud of you!!!

23.11.2012

Nice indoor puppy happenings

Jatkuva pimeys ja täysin lumeton etelän talvi alkaa jo todellakin ahdistaa ja pimeys väsyttää, mutta onneksi on olemassa paljon koirakerho- ja harrastemahdollisuuksia myös sisätiloissa.

Nellasta on kasvanut kaunis tyttö; näissä kuvissa "Moonshine Dancer" (...Donias Dorien) harjoittelee pentukoulussa, ja hyvin näyttää tytöllä harjoitukset sujuvan:))

Frisian Gem Donias Dorien "Nella" at Puppy School

Nella is training 
Hilma ja Tesla tapasivat viime maanantaina jälleen Vision leikkikoulussa, ja Tesla on käynyt myös pentukoulussa kaksi kertaa viikossa Tampereen lähistöllä. Pentukerhossa olen sinnikkäästi yrittänyt ottaa kuvia, vaihtelevalla menestyksellä...?? Kuvista voi nyt ainakin seurata miten nopeasti pennut ovat kasvaneet ja kehittyneet, ja välillä tulee napattua -jos ei hyviä-  ainakin hauskoja kuvia! Tulevana viikonloppuna Tesla tulee tapaamaan muutaman muunkin lähistöllä asuvan sisaruksensa ja paljon muita stabyja, joten staby-kuvilta ei voi välttyä tämänkään tapahtuman jälkeen:))

Koirakoulu Visiossa on 1.12. Joululahjavalvojaiset ja paljon muutakin mukavaa tiedossa! Lue lisää täältä.

Dark, rainy winter without snow in South Finland but nice dog happenings indoors

Indeed, we have had terrible winter in South Finland; no snow at all but rainy, foggy and very dark/black days during last months:((  Happily there are nice indoor happenings to dogs. Bertha: one of your "favorite pup" of our D litter, "Moonshine Dancer" aka Nella (...Donias Dorien) has also developed very well. In these pictures Nella is training at Puppy School. Other pictures are from the Puppy Playing School where Tesla "Red Tulip" (Doecilia) and Hilma "Pinky Lady" (Dimka) have had nice time on Mondays with many other pups. Tesla has started Puppy School, too. On coming weekend I´ll meet some pups more from the litter of Aiko and Muske. So, you can´t avoid puppy pictures after that either! Greetings to all of you and hugs to Dine "Lovely Rose" (...Donias Dreesine) and father Aiko Foppe in Netherlands including Family, as well!

Frisian Gem Donias Doecilia "Tesla" at Puppy Kindergarten (and
piece of Hilma)

Tesla with friends at Puppy Kindergarten

Tesla again

Reckless fellows; Tesla, Irish Setter Bertta and Hilma in front of pic

Bertta, Dachshund Pekka and Hilma (Frisian Gem Donias Dimka)

Break (Hilma and friends)

Tesla and Hilma on the middle

Tesla at our place

Kiss for you! (Hilma and Tesla)

11.11.2012

Kerholaisia - Pups at Puppy Society

Tänään sain aikaiseksi laittaa jouluvalot ulos, tosin myöhemminkin olisi ehtinyt. Pimeys on vain niin masentavaa, että jotain piti tehdä. Led-valot valaisevatkin koko talon, mutta onneksi valo on hieman pehmeämpi, kuin Led-valojen varhaisempi versio, joka oli kammottavan kirkas ja sinertävä. Jouluvalot loistavat nyt meillä vesisateessa:((

Huomenna on jälleen Teslan leikkikoulupäivä. Tässä muutama kuva edellisiltä kerroilta, pari ensimmäistä kuvaa jo n. kolme viikkoa sitten otettuja, muut viime viikolta. Tesla (ja varmaan muutkin sisarukset) elää kehitysvaihetta, jossa jalat näyttelevät pääosaa. Koska olen tavannut Teslaa viikoittain voin sanoa, että kehitystä myös muissakin ruumiinosasissa tapahtuu ja on tapahtunut hurjasti viikko viikolta. Tesla on aivan ihana tyttö, joka viimeksi jaksoi leikkiä vielä pitkään Musken kanssa sekä sisällä että ulkona palattuamme pentukerhosta. Myös Antje tulee erittäin hyvin Teslan kanssa toimeen, mutta ei lähde äidin ja tyttären yhteiseen leikkiin mukaan. Kun Tesla lähti takaisin omaan kotiinsa, istui Muske eteisessä surullisena tuijottaen vuorotellen ulkoevea ja meitä kysyvästi. Muske ilmeisesti olettaa Teslan kuuluvan ns. kalustoon, koska ovat tavanneet niin usein. Ja onhan se niin kivaa leikkiä tyttären kanssa pihalla etenkin, kun vielä voittaa juoksukisoissa - ainakin toistaiseksi, vaikka Tesla onkin kova tyttö juoksemaan:))

Kuvissa vilahtaa myös kooiker-poika Luka, joka myös on innokas kerholainen (muiden koirien nimiä en vielä muista). Koirakoulu Vision kerhotiloja peittää matto, joka estää koirien liukastelun välillä hurjiksi käyviksi leikeissä. Pentujen vahingoista ei tarvitse kuitenkaan huolestua, sillä käytössä on erittäin tehokas imuri-pesuri, joka hetkessä imaisee niin pienet kuin suuremmatkin vahingot matolta jälkiä tai hajua jättämättä. Nerokas vehje ja ihanan kovaääninen - saavat pennut samalla äänitotuttelua:)) Muitakin totutteluvehkeitä on käytetty, kuten kuvassa näkyvä potkulauta, jota Luka seuraa uteliaana.

Antjen olen ilmoittanut Messariin yhtenä päivänä. Aivan viime hetkeen asti olin ilmoittamassa myös Musken toisen päivän näyttelyyn, mutta enpä sitten ilmoittanut vielä Muskea; häntä on surullisen karvaton ja koira näyttää todella hassulta ja epäsuhtaiselta, koska Muskella on aina ollut erittäin tuuhea häntä.

Some pictures about Puppy Society (during 1-3 weeks)


Tesla and sister Hilma

Tesla and some friends


Kooiker puppy Luka and Tesla are playing with another friend

Tesla and noisy washer-cleaner - the floor is always clean at
the Puppy Society!

Luka is interested in kick scooter

Tesla is playing

Tesla likes cuddles

Tesla and her long tail