All pictures copyright by Frisian Gem unless mentioned otherwise

29.1.2012

Pakkaskelejä

Kovia pakkasia luvassa, ja tänään saimme siitä jo esimakua. Itseni pynttäsin lämpimästi metsälenkille lähtiessämme, samoin Antjen. Muske sensijaan ei ole koskaan takkia kaivannut; höyryn noustessa kuonosta se tarpoo syvässäkin lumessa ja pakkasessa ihan yhtä innokkaasti kuin missä säässä tahansa. Antjekaan ei karta huonojakaan kelejä, mutta tämänpäiväinen pakkanen oli sille liikaa; -20 astetta ja hienoinen tuuli kävi neidin tassuihin siinä määrin, että lenkki piti jättää tavallista lyhyemmäksi. Siinä ei takkikaan auttanut, sillä hankala liikkuminen syvässä lumessa, välillä kaulaan asti hankeen upoten, hyydytti Antjen nopeasti näillä pakkasilla. Muske olisi viihtynyt metsässä vaikka kuinka pitkään etenkin, kun löysi jälleen tuoreen jäljen, jota seurasi pitkään.


Maisemat olivat upeita! Kuvaaminen oli kuitenkin haasteellista, sillä paksujen rukkasten kanssa siitä ei tahtonut tulla mitään. Pikku hiljaa kamerakin tuntui jähmettyvän, ainakin siltä tuntui kuvia selatessa. Ehkä jo ensi kuussa päästään nauttimaan ihanista kevättalven hankikeleistä? Antje ainakin tykkäisi hieman lämpimimmistä säistä, sillä kesälläkin se hakeutuu aina kaikkein kuumimpaan paikkaan nukkumaan.

Muske
Muske
Wood excursion on freeze

Today we had very beautiful winter scene in Finland, but also VERY cold  (over -4 Fahrenheit). And it´s getting even colder and colder in the near future! In spite of hard freeze Muske enjoyed running on woods; she never feel cold because of her hard moving. Both of them, Antje and Muske, love snow, but today it was too cold to Antje - even she had a coat. It´s not so easy to walk/run on the snow for small  Antje, specially we have about 60 cm snow nowadays:)) So, this time our "wood excursion" was shorter than usually...
Antje: shall we go home?


Muske

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti