All pictures copyright by Frisian Gem unless mentioned otherwise

30.4.2012

Hyvää Vappua - Have a nice May Day!

Alla oleva kuva tuo muistoja mieleen, sillä Helsingissä syntyneenä ja siellä suurimman osan elämästäni asuneena on tullut Senaatintorilla niin Vappuna kuin muulloinkin käytyä hyvin, hyvin usein. Hyvää Vappua kaikille!

Typical Finnish May Day on the Senate Square of Helsinki.
Also the Cathedral - the heart of Helsinki.
Photo/copy John Cullen.
Me kävimme tänään eli Vappuaattona Antjen kanssa jälleen tutussa Käpälämäessä. Tällä kertaa puhdistettiin hieman hammaskiveä muutamasta hankalasta kohdasta. Muutoin hampaat olivat hyvässä kunnossa, ja ajatuksena tässä onkin ollut, että hampaat myös pysyvät hyvinä ennen seuraavaa pentuetta ja pitkään sen jälkeenkin. Edellisen pentueen jälkeen taipumus saada hammaskiveä on Antjella hieman lisääntynyt, vaikka hampaita hoidetaankin ja käytetään PlagueOff ´a (vaikutusta iällä, hormoneilla ymv.?). Antje ei ole ihan yhtä yhteistyökykyinen hampaiden hoidon suhteen kuin Muske, joka silmää räpäyttämättä antaa minun puhdistaa hampaitaan kuvassa näkyvällä hammaslääkärin instrumentilla, jonka ansiosta hampaat ovat pysyneet valkoisina. Käytössä molemmilla on nyt myös koirille ja kissoille tarkoitettu, uusi geelimäinen hammastahna, joka muodostaa ikenien/hampaiden pinnalle puhdistuksen jälkeen suojaavan kalvon vaikuttaen näin pitemmän aikaa. Eläinlääkärissä kuulin myös muilta asiakkailta, että punkkeja on tänä keväänä jo ollut ennätysmäärä, niin kissoilla kuin koirillakin. Niinpä ostin Antjelle ja Muskelle jälleen punkkipannat, sillä ne toimivat viime vuonnakin erinomaisesti - yhtään punkkia ei ilmaantunut!

Enzymatic toothpaste - better teeths to dogs and cats?
Eilen vierailin jälleen Kirkkonummella Katin ihanassa miljöössä, jossa kissojen ja stabyjen lisäksi touhusi muiden mukana vielä yksi ihana, hyvin reipas ja rohkea stabypentu. Tosin tämäkin pentu on pian lähdössä (ellei ole jo lähtenyt) omaan kotiinsa. Roomsterini "makuuhuoneeseen, olohuoneeseen ja varastoon" (kuten mainoksessakin luvataan) mahtuu tosiaan paljon tavaraa! Tällä kertaa mukaan lähti Katin lainaama upea, iso pentuaitaus ja kahden metrin pituinen muovimattokäärö sekä paljon muutakin hyödykettä matkan varrelta.

Viime perjantaina kävimme Musken kanssa kyläilemessä ystäväperheessä lähistöllä.  Hevosten, ponin, kahden ihanan pikkupojan Mikon ja Topin sekä karjalankarhukoira Pandan lisäksi perheeseen kuuluu nyt myös 9 kk:n ikäinen labradorinnoutajanarttu Pinja. Aivan ihana pakkaus tämäkin tyttö, hyvin kaunis ja linjakas narttu - ja tietenkin mielettömän riehakas, kuten tuon ikäisen labbiksen kuuluukin olla. Pinjalla oli elämänsä ensimmäiset juoksut meneillään, vaikka olisi luullut olevan päinvastoin, sillä Pinja oli hyvin kiinnostunut haistelemaan Muskea???  Meidän "pikku" Muske ja pikku Topi näyttivät olevan samalla aaltopituudella etenkin, kun tomera Topi näytti Muskelle keppiä heilutellen kuinka vesi roiskui kivasti lätäkössä ja mitä kaikkea mielenkiintoista vedestä löytyykään  - vaikka Topin äiti ei tainnutkaan tykätä pikkumiehen housunlahkeiden kastumisesta:)).

Little Topi boy, Muske and labrador Pinja
Have a nice May Day and Walpurgis Night!


The story about visits to Kati (I lended from her very nice and big puppy area surrounded by fences), to other friend and her horses, dogs and children - and a bit about new enzymatic toothpaste to dogs and cats:)) As you see, Muske and a little boy Topi of my friend were "on the same wavelength" as playing together:)) Instead of that, their young labrador bitch Pinja (who has first bleedings at the moment) was very interested in Muske. Muske has not got bleedings yet, but she marks and lefts messages to boys a lot:))

26.4.2012

RETU

Tämä hurmuri pääsee myös esittäytymään, sillä tänään kuulin Paulan ilmoittaneen molemmat kooikerinsa, Tessan ja Retun erikoisnäyttelyyn. Oli mukava kuulla teidänkin kuulumisia ja kiitos kuvista! Ja kuten "isoäideillä" (tässä tapauksessa kasvattajalla) on tapana vertailla jälkeläisiä vanhempiin ja isovanhempiin, en tee poikkeusta Retunkaan suhteen. Ettei vain tämä poika olisi saanut ihan äitinsä pään ja ilmeen? Toisaalta pikkupentuina Retu ja Bruno olivat kuin kaksoset; niin samannäköisiä-, värisiä- ja tyyppisiä nämä pennut olivat, että oli suorastaan vaikeaa erottaa Brunoa ja Retua toisistaan.

Frisian Gem Bastens Berthus "Retu", owner Paula Ylänne
Retu

And this is Retu, another son of Antje and Elton, who is going to go to Finnish Kooikerhondje Special, as well. I´m looking forward meeting (atleast) Etta, Bruno and Retu on there. Very nice to meet so many offsprings of Antje and Elton in the same time!

25.4.2012

BRUNO

Brunolle kuuluu Marilta saamieni terveisten mukaan oikein hyvää. Kuvassa Bruno tänä talvena kuvattuna. Bruno on kasvattanut komean turkin ja upeat korvakarvat! Minun silmissäni Brunon ilmeessä on jotain isoisä Kelmiä ja sitä kautta myös Antjea..., Liisa varmaan osaisi Kelmin omistajana tulkita paremmin:)) Ilokseni kuulin, että Mari ja Bruno ovat lähdössä kooikereiden erikoisnäyttelyyn Riihimäelle kesäkuussa, joten riemukas jälleennäkeminen on odotettavissa! Kesällä Bruno nähdään todennäköisesti joissain muissakin näyttelyissä.


Frisian Gem Bastens Bruno, owner Mari Hentunen

Bruno


No, we have not snow anymore! This picture about one of Antje´s son Bruno was taken on winter 2012. As looking for his facial expression,  there might be something from grandfather Kelmi and something from Antje, hard to say...:)) However, Bruno has got thick goat and beautiful earrings during winter. I´m looking forward meeting Bruno again at Kooiker Special Show in Riihimäki city.

22.4.2012

Auringonpalvontaa

Vihdoinkin! Lumi on sulanut melkein kokonaan, ja tänään auton ulkoilmamittari näytti suorastaan huimia lukemia (+16) lähtiessäni koirien kanssa lenkille!!! Onneksi tuli otettua koirille vettä mukaan, ja kohta täytynee hankkia jälleen punkkipannat sekä varustautua ainakin metsälenkeillä käärmeiden heräämiseen talviuniltaan.  Niin sanottu kuukauden kuva olisi tullut otettua tämän päiväisellä luontoretkellä, mikäli kamera olisi ollut mukana; päämme yli lensi, vieläpä melko matalalla,  4 upeaa joutsenta! Muskekin nousi oikein takajaloilleen moista ihmettä katsomaan. Olisi varmaankin kameran putki riittänyt tallentamaan tämän komean näyn, mutta harmi, kun sitä ei tällä kertaa ollut mukana.  Sain myös tänään vaihdettua tai pikemminkin vaihdatin vihdoinkin kesärenkaat autoon. Maanteillä kevään tulon huomaa myös lukuisista moottoripyöristä, jotka ovat ilmestyneet liikenteeseen. Tämä olisi ehdottomasti parasta loma-aikaa, mutta valitettavasti työkiireet ja luonnon herääminen sattuvat joka vuosi samaan aikaan.

Tänään seurasin huvittuneena pihalla Muskea ja Antjea. Muske yritti keikkua/pysytellä vihon viimeisen lumikokkareen päällä vanhasta tottumuksesta, kun Antje taas kirmaili nurmikolla ja asettui sen jälkeen ottamaan aurinkoa vakiopaikalleen terassille. Meidän ihana Muske on tapojensa orja;)) No, pian Muskekin huomaa vuodenajan vaihtuneen, kunhan pääsee uimaan, johon se on yhtä hulluna kuin lumeen - itse asiassa uimista Muske rakastaa varmaan kaikkein eniten!

Antje, the sun worsshipper!
Vielä ei ole kumpaisenkaan tytön juoksut alkaneet, ja Antjellehan niitä odotellaankin vasta loppukesästä. Mielenkiintoista kuitenkin on, että kummatkin merkkailevat ja lähettävät viestejään pojille melko tiuhaan tällä hetkellä. Voihan tietenkin olla myös niin, että kevät ja lumen alta paljastuneet herkulliset tuoksut ovat saaneet tytöt muuten vain innostumaan...? Toisaalta ainakin Antje on tähän asti aloittanut kuin kello merkkailemisen 1-2 kuukautta ennen juoksuja (ja Antjellehan niitä odotellaan siis vasta elokuussa?).

Toukokuussa lähdemme Musken ja Antjen kanssa näillä näkymin Kyröskosken näyttelyyn. Valitsin tämän näyttelyn siksi, että siellä on sama tuomari ryhmälle 7 ja 8, eli pystyn esittämään itse molemmat koirat. Mutta, mutta...., katsotaan miten Antjen turkki pysyy ja ohenee. Vielä se on melko tuuhea, mutta niitä tuttuja tuppoja näkyy jälleen epäilyttävästi siellä täällä. Muske on ollut tässä suhteessa poikkauksellinen narttu; sen turkki on melko lailla samankaltainen oli mikä aika periodista tahansa.

16.4.2012

Kooikerkansalaisvelvollisuus täytetty - DLA diversity

Tänään olimme Antjen kanssa Klaukkalan Käpälämäessä terveystarkastuksissa. Mikäli rodun PEVISA-ohjelmaan on kirjattu vaatimus polvitutkimuksesta, ja tutkimus on suoritettu ennen kuin koira on täyttänyt kolme vuotta, tulee se uusia etenkin jalostuskäyttöön tarkoitetuilla koirilla ja tässä tapauksessa ennen astutusta. Antjen polvet tutkittiin uudestaan tänään, koska ensimmäinen tutkimus suoritettiin Antjen ollessa 2-vuotias. Tulos oli sama kuin ennenkin, 0/0, eli polvet ovat terveet.  Antje sai myös nelosrokotteen penikkatautia, parvoa, tarttuvaa maksatulehdusta ja kennelyskää vastaan, rabiesrokote on edelleen voimassa. Ja lopuksi tuo tärkeä, mutta minulta vain jäänyt aiemmin hoitamatta, "kooiker-kansalaisvelvollisuus", eli samalla reissulla Antjelta otettiin verinäyte DLA-monimuotoisuustestin suorittamista varten. Kaikki sujui Käpälämäessä jälleen kerran ongelmitta (verikoe mukaan lukien!), kuin huomaamatta ja hyvällä ammattitaidolla. Varmasti koirankin näkökulmasta katsottuna palvelu oli ensiluokkaista. Vai mitä sanotte tästä odotushuoneen kodikkaasta sohvasta, jossa Antje odottelee omaa vuoroaan vastaanotolla? Ja sohvan värikin sattuu sopivan hyvin kooikerin väritykseen:)) Käpälämäessä ei omistajankaan tarvitse stressata, tuli huomattua jälleen kerran! Mukava ilmapiiri tosiaan!

Antje is waiting for her turn at vet `Käpälämäki´

Musken kanssa olemme aloittaneet jälleen muistin virkistämiseksi pitkähkön näyttelytaoun jälkeen näyttelyharjoitukset Koirakoulu Visiossa, sillä olen kunnostautunut myös ilmoittamalla molemmat koirat näyttelyyn. Näyttelyharjoitteiden lisäksi olemme saaneet Visiossa muitakin hyviä vinkkejä koiran koulutukseen liittyen, ja tietenkin mukavaa seuraa on ollut tarjolla. Ohjaus on hyvin yksilöllistä, ja pienestä ryhmästä johtuen jokainen koirakko saa riittävästi huomiota ja ohjausta. Tästä kiitos kouluttajalle, joka ilman minkäänlaista kiireen tuntua  käy yksityiskohtaisesti läpi jokaisen koiran rodunomaisen esittämisen kunkin rodun/koiran tarpeista lähtien. Kurssin ensimmäisellä ja viimeisellä kerralla askelten hiomista ja esittämistä seuraa/ohjaa lisäksi näyttelytuomari.  Ensimmäisellä treenikerralla Muske joutui kohtaamaan elämänsä ensimmäisen kerran jyrkät, avonaiset ja hyvin pitkät portaat, koska koulutus tapahtui osin sisätiloissa, rakennuksen toisessa kerroksessa. Ensin tyttö jäi ihmettelemään hurjien kierreportaiden juurelle, kun "mamma" seisoi jo ylätasanteella häviten lopulta kokonaan näkyvistä. Pian Muske tuli alhaalta ilman houkuttelua hyvinkin ripeästi ja tottuneen oloisesti ylös:)) Kouluttaja sanoikin, että koiraa ei pitäisikään houkutella, kutsua tai mitenkään maanitella, vaan päätös pitäisi "syntyä itsestään koiran päässä", jolloin se voisi olla "ylpeä saavutuksestaan" ja/tai ei tee asiasta mitään numeroa. Loogista, kun asiaa ajattelee:))

Mikään yltiöpäinen "näyttelyhai" en tosiaan ole viime aikoina ollut (on varmaan huomattu?), koska Antje on jo SMV,  ja Muske tarvitsee koetuloksen tullakseen valioksi. Sertien lukumäärällä ei siis Musken tapauksessa ole minulle niinkään väliä, vaan lähinnä sillä edustaako koira ulkomuodoltaan rodunomaista tyyppiä. Muskelle toivoisin siksi jossain vaiheessa vielä kolmennen sertin, jotta voisin ainakin leikitellä ajatuksella, että "Muske olisi Suomen muotovalio, jos se olisi suorittanut Mannermaisen kanakoirien metsästyskokeen":)) Toistaiseksi tässä vaativassa kokeessa ovat kunnostautuneet pääsääntöisesti aktiivisessa metsästyskäytössä olevat rodut, mutta ehkäpä jonakin päivänä ensimmäinen suomalainen stabykin liittyy tähän joukkoon, ja saamme ensimmäisen rodun SMV:n.


Muske´s nice profile - I love it!

In English


After long, dark and snowly winter, we have started showing training with Muske again at Dog School Visio. Why is that? I want to "polish" some things before coming shows. Both of our girls, Muske and Antje are entered to few shows. Muske has enjoyed training and new friends very much. Moreover, I´ve got new education tips from the trainer (she is very good one!) and from the judge, too (who is another trainer few times at Visio).

I just was looking for lovely kooiker pictures by Margo Kleinjan-Matena (Kennel Swarte Bellen Hoeve) who is the breeder of Antje´s mother Finja. Because we still have snow, it´s difficult to understand there already is beautiful spring/almost summer in Holland!?? And dogs already have possible to swim in Holland..., all lakes still are glacial in Finland. Therefore, I will not add any winter pictures to my Blogg anymore (before next winter). I hope, next pictures of Antje and Muske will be sunny spring pictures, as well:))

Today Antje had some health tests/examinations. For new rules of Finnish Kennel Club, breeding dogs (if they are in the PEVISA program of the breed, concerning patella luxation) must have been re-PL tested, if the first one is done earlier than a dog has became 3 years old. Antje´s PL result was today same than before when she was 2 years, health knees (0/0).  Antje also had some vaccinations and DLA diversity test.  Finnish Kooikerhondje Association/Suomen Kooikerhondje ry supports and encourages members to DLA diversity/blood test as getting more information of the genetic diversity of kooikers. According the site/text of Genoscoper "An important part of this genetic diversity is related to genes, which are responsible for the effective and functional immune defense against viruses, parasites and other foreign pathogens in dogs." Read more: Genoscoper.

9.4.2012

Pääsiäisen kuulumiset - Puppies and shows

Koko Pääsiäinen on mennyt ärhäkkää flunssaa potiessa, joka edelleen jatkuu, mutta lähdinpä kuitenkin lauantaina Kirkkonummelle tapaamaan Katin stabypentuetta, pentueen emää Ragnaa sekä Ellaa ja Nuuttia, kissoja unohtamatta. Koko porukka liikkui sulassa sovussa isossa talossa ja/tai isolla aidatulla, luonnonläheisellä pihalla. Pennut olivat ihania (kuin myös muut koirat ja kissat!) ja hyvin sosiaalisia ja reippaita pikku mustapäitä. Ei mikään ihme, sillä pennuilla oli suorastaan luksusolosuhteet mitä koiranpennun elämään tulee (en muista nähneeni vastaavia kennelolosuhteita!), joten nämä staby pennut ovat ainakin saaneet hyvän ja virikkeellisen lähtökohdan elämälleen sekä erinomaisen hyvän hoidon muutenkin! Kiitos Katille vieraanvaraisuudesta ja mukavasta sekä erittäin antoisasta päivästä, monessa mielessä! Kuvia en ajatellut pahemmin tällä kertaa ottaa, sillä tiedän Katilla olevan paljon kuvia, ja lisää on varmasti tulossa! Sisätiloissa vilkkaista pennuista ei kuvien ottaminen oikein onnistunutkaan, paitsi pentujen nukkuessa tai torkkuessa. Ihan pakko oli kuitenkin ottaa pari kuvaa muistoksi Coastal Stars A-pentueesta, ovat ne niin suloisia.

Etta ja Kelmi osallistuivat perinteiseen Lappeenrannan näyttelyyn eilen, ja menestys jatkuu: Etta oli ROP ja sai sertin. Kelmi puolestaan oli ROP-veteraani ja Ettan rinnalla VSP. Paljon onnea Liisalle voitokkaine kooikereineen!





In English


On Saturday I was looking for Kati´s (Kennel Coastal Stars) staby puppies from combination Ragna Rosebud Fan Fryske Komof and Hajo v.d. Eenhoornleijn. What a lovely, lively, brave and well socialized puppies they are! These puppies are  lucky as having such a nice and motivational environment and house to live, close to beautiful nature. Without saying, these puppies really have got vital start and good caring before moving to new homes. And my "puppy fever" increased...:)) Thank you Kati such a nice day with you and your lovely dogs, including cats!

Yesterday Antje´s doughter Etta and father Kelmi were very succesful in Lappeeranta National Show - once again! Etta was BOB and she got SERT (it was third if I remember right?). Kelmi was BOB-veterian and BOS! Hugs and congratulations to Liisa and her lovely kooikers!

3.4.2012

Hyvää Pääsiäistä - Happy Easter!


Maybe you don´t believe, but spring IS COMING to Finland. step by step..;))

Our "Speedy Gonzales" - Muske
ANTJE - Frisian Gem Angenietje Kies
MUSKE - Welmoed Muske v.d. Eenhoornleijn

Is it already too warm, Muske?

ANTJE..., and land ahoy!