All pictures copyright by Frisian Gem unless mentioned otherwise

30.8.2012

Puppies 7 weeks

Seitsemän viikkoa olen saanut viettää näiden ihanien olentojen kanssa, jotka ensi viikon keskiviikosta eteenpäin ovat valmiit lähtemään uusiin koteihinsa. Kaikille pennuille on löytynyt erittäin mukavat uudet kodit. Yksi pentu jää Musken ja Antjen kaveriksi ja yksi pentu muuttaa Hollantiin pentueen isän perheeseen. Valitettavasti näinkään isosta pentueesta ei tällä kertaa riittänyt pentua kaikille niille ihmisille, joille olisin mielelläni pennun luovuttanut, jos se olisi ollut mahdollista. Lähitulevaisuudessa (ja luonnollisesti myöhemminkin) on kuitenkin odotettavissa useimpia pentueita syntyviksi suomalaisille kasvattajille, joten tilanne ei ole lainkaan huono. Suomen Stabyhounkerhon kotisivujen uudistamisen/päivittämisen yhteydessä sivuille tulee todennäköisesti myös palsta, josta näkee yhdellä silmäyksellä suomalaisten kasvattajien suunnitellut, odotettavissa olevat (astutetut yhdistelmät) ja syntyneet stabyhoun-pentueet. Kasvattajien kotisivuja kannattaa myös ahkerasti seurata. Kasvattajien kotisivut ja yhteystiedot löytyvät em. sivuilta kohdasta "Linkit".

Tällä kertaa en ole saanut otettua riittävästi kuvia, jotka oleellisesti eroavaisivat edellisistä, joten kotisivuille tulen seuraavan kerran päivittämään ns. virallisemmat kuvat 7 - 8 viikon ikäisistä pennuista. Kuvien ottaminen alkaa olla melkoinen haaste; pennut pyrähtävät juoksuun kameran säädön ollessa "lähikuva" ja istuvat/seisovat nätisti, kun yritän ottaa kuvia liikkuvista pennuista:)) Alla kuitenkin muutama otos 7-viikkoisista pennuista. Kuten kuvista toivottovasti huomaa, pikku veitikat alkavat näytää jo aivan oikeilta koiranpennuilta ja ne ovat saaneet lisää rodunomaisia piirteitä ja paksuhkon turkin. Motoriikka on kehittynyt ja voimaa on tullut lisää. Edelleenkään pentujen luonteissa ei ole havaittavissa selkeitä poikkeavuuksia puoleen tai toiseen; jokainen on leikkisä, utelias, sosiaalinen ja pentumaisen riehakas riippuen pennun yksilöllisestä vireystilasta kussakin tilanteessa. Tyyppieroja on tullut esille, mutta ei tässäkään suhteessa mitenkään huomiota herättävän paljon. Pennut syövät hyvin, nukkuvat yön yli, leikkivät, juoksevat ja tutkivat maailmaa uteliaasti päivisin, jolloin ne myös nukkuvat lyhyempiä aikoja kerrallaan. Onneksi sää on meitä suosinut, ja pennut ovatkin viettäneet suurimman osan ajastaan päivisin ulkona. Viimeisen viikon aikana "lapsuudenkodissaan" ne tulevat saamaan lisää uusia miellyttäviä kokemuksia.

Seven unforgettable weeks

During few last weeks a motor functions and body of puppies are developed much. They run/move skillfully and they also have got nice, thick coats. All puppies still have nice and curious personality, some type difference between them perceptible but not essentially. However, they already look like real stabyhoun puppies! All puppies have got very nice new homes. One female leaves at home, one of them is moving to Holland as mate of father Aiko Foppe!

Unfortunately there are only 24 hours in day and night (!), so next (official) pictures will be updated to homepages about puppies 7-8 weeks. Moreover, it´s not so easy to shoot wild and lively puppies anymore (except sleeping puppies); mostly preferences of camera and puppies don´t agree with each other:)) Puppies will got more new pleasant praxis during last week before moving new homes.

Some casual photos puppies 7 weeks


Red Tulip

Lovely Rose and Spring Joy

Lovely Rose

Violet

Tired mates

1 kommentti:

  1. Eihän stabypennuista voi olla koskaan liikaa kuvia! Niin sieviä ja suloisia, voi että.. Muistan kun Tupsu oli juuri tullut meille ja hissistä astuttiin ulos, naapuri oli odottamassa ja ihaili haikeaan ääneen "voi että..! voi että..!" Kuulostaa kyllä kivan tasapainoiselta pentueelta, toivottavasti mahdollisimman monesta saa nähdä/kuulla myöhemminkin. :)

    VastaaPoista