All pictures copyright by Frisian Gem unless mentioned otherwise

31.1.2014

Mitä sitä ei tekisi koiransa eteen?



Kun takana on raskas työputki ja paljon valvomista töiden takia, on kaikenlainen täysin vastakkainen touhuaminen ja hössöttäminen hyvä tapa rentoutua. Ja mitäpä tosiaan ihminen ei tekisi rakkaiden koiriensa hyväksi! Tänään hankin koirille uusia hyvinvointiin liittyviä tuotteita vanhentuneiden tai loppuneiden tilalle. Ihan halvaksi koiraharrastus ei tosiaankaan tule (tämäkin setti maksoi yhteensä yli 100 euroa???), mutta sillä voi lohduttautua, että kaikki menee  koirien parhaaksi ja tuotteet ovat riittoisia. Sama summa menisi helposti esim. pariin tai jopa yhteen ravintolakäyntiin, jos niissä tulisi käytyä.

Kulhossa on 6 kappaletta savustettuja/paistettuja ydinluita (vatsaystävällisempiä kuin ihan raakaluu) - suurta herkkua koirille ja parasta purtavaa hampaille! Jokaisen pureskelurupeaman (n. 1- 1½ tuntia!) jälkeen hampaat ovat puhdistuneet huomattavasti paremmin kuin ns. pururullia syötäessä. Lisäksi kaupallisista puruluista tai nahkarullista saa turhaa energiaa yllättävän paljon!!! Yksi ydinluu maksoi koirakaupassa 6 euroa (!), mutta sen voi jakaa kahdella, eli käytän luut kahdesti, korkeintaan kerran viikossa tarjoiltuna. Kun koirat ovat lopettaneet pureskelun, huuhtelen luut (koska ne ovat pyörineet lattialla ja koiran suussakin runsaasti bakteereja), pistän luiden tyhjiin aukkoihin esim. jauhelihaa tai jotain muuta houkuttimeksi. Sen jälkeen pakastan ne seuraavaa kertaa varten, ja taas maistuu ydinluu yhtä hyvältä!

Plague Off´a (pieni purkki) tuli myös ostettua pienen tauon jälkeen. Kokemukseni mukaan se ei suorastaan poista jo olemassa olevaa plakkia hampaista, mutta pehmittää sitä selvästi (jolloin mahdollinen plakki on helppo raaputtaa pois), estää pahanhajuista hengitystä ja uuden bakteeriplakin syntymistä. Tämäkin tuote on hyvin riittoisaa (½-1  mittalusikallista kerran päivässä riittää koiran koosta riippuen) ruuan päälle ripoteltuna. Viimeinen käyttöaika ostamalleni purkille on 2015-08, joten ei tämäkään hukkaan jää. Tuote sisältää ainoastaan merileväjauhetta ja luonnon jodia. Musken ja Vonnen hampaat harjaan säännöllisesti, ja kaikille koirille laitan iltaisin (tai ainakin pari kertaa viikossa) hampaiden pinnalle Bucadog- tai Dentisept-tahnaa, jotka molemmat muodostavat hampaiden päälle suojaavan kalvon estäen näin plakin muodostumista hampaan pinnalle. Antjen hampaita ei valitettavasti harjata, koska en ymmärtänyt sitä aikoinaan tyhmyyksissäni sille opettaa :( Etenkin pentujen jälkeen on Antjelle alkanut iän myötä tulla herkemmin hammaskiveä, joten joudun todennäköisesti Antjen hampaat puhdistuttamaan eläinlääkärillä toisen kerran sen elämän aikana, kuten ensimmäisenkin pentueen jälkeenkin. Muuten hampaat pysyvät suht. kunnossa em. metodein. Ja jos hampaat osaisivat toivoa, ei mitään turhia välipaloja normiruuan lisäksi (paitsi koulutusnappuloita, joiden määrän vähennän päivän ruoka-annoksesta).

Antje täyttää kuukauden kuluttua 7 vuotta, joten päätin siirtyä Antjen kohdalla Nutrolin Seniori-ravintoöljyyn.  Tuoteselosteen mukaan se on "runsaasti omega-3-EOA:a sisältävä öljyseos, joka suojaa vanhenevaa koiraa > nivelet kuluvat ja lihasmassa pienenee yhä nopeammin sekä aivojen ja sydämen toiminta heikkenee koiran vanhetessa.  Koska vanhenemiseen liittyy ns. kroonistunut taustatulehdus (mitä mahtaa tarkoittaa? Pientä tulehdusta koko ajan päällä?) rasittaa vanhenevaa koiraa, on Nutrolin seniori ikääntyvän koiran täsmätuote".  HUOM! Nutrolin Senioria voi käyttää myös nuoret työ- ja urheilukoirat (esim. agility), sillä se vaimentaa valmistajan mukaan rasitukseen liittyviä nivelten ja lihasten tulehdusreaktioita! Siispä voin antaa sitä Vonnelle ja Muskellekin joissakin tilanteissa (kahta eri ravintoöljyä ei suositella annettavaksi yhtä aikaa);  tilkan senioriöljyä aamulla ja illalla aikuisen koiran Nutrolin-tuotetta (vaikuttaa hyödyllisesti ihoon, kynsiin ja turkkiin) ohjeen mukaan annosteltuna (riippuen koiran painosta). Kahden eri ravintoöljyn antaminen yhdessä on valmistajan mukaan mahdollista nuorille koirille kovan rasituksen aikana, vaikka em. öljy onkin kehitetty seniorikoirille.

Musken turkki on edelleen hyvin ohut, joten vielä pari sanaa turkinhoito-balsamista, joka on vanha ja hyväksi havaittu, tuttu tuote. KW Balsam-turkinhoitoaine pesun jälkeen lupaa paljon: "Kaikille turkeille soveltuva hoitoaine, joka palauttaa turkille sen menettämää joustavuutta ja kiiltoa. Vähentää karvan irtoamista ja helpottaa turkin selvittämistä. Syventää turkin väriä ja suojelee karvanpäitä. Poistaa sähköisyyttä. Voidaan käyttää myös harjausnesteenä" (tosin näyttelyissä ei turkissa saa olla mitään siihen jätettävää ainetta!).

Kaikki tuotteet ovat rekisteröityjä kauppamerkkejä, mutta en keksinyt miten saan kirjoitettua tuotteen nimen yläkulmaan tuon "R"-merkin :)

Mitä mieltä on kirjoittaa näin paljon asiaa ydinluista, ravintoöljyistä ja hampaidenhoitotuotteista?

Pelkkä rentouttava puuha ei riitä yksin syyksi (eli ihan täysillä vielä ollaan, heh-heh!). Hiljattain olen jutellut parin pennun ostajani kanssa joko turkista tai hampaiden hoidosta. Meidän pentujamme on maailmalla yhteensä 17 koiraa, joten arvelin tämän ehkä kiinnostavan muitakin pennun ostajiamme - ketään aliarvioimatta kuitenkaan, sillä eihän tässä ole mitään kovin uutta. Aina joku voi kuitenkin hyötyä tästäkin, ainakin toivon mukaan. Ja onhan tämä hössöttäminen kivaa, kuten alussa totesin :)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti