All pictures copyright by Frisian Gem unless mentioned otherwise

1.1.2014

Erilainen Uusi Vuosi - Different New Year

Tänä vuonna vuokrasimme uudeksi vuodeksi itsellemme vapaa-ajan asunnon, joka sijaitsi todella rauhallisella ja kauniilla paikalla järven rannalla, lähellä Mannerheimin metsästysmajaa, joka toimii nykyisin museona. Talo, jossa vietimme uutta vuotta oli "napakymppi"; superhyvin varusteltu, hyvätasoinen ja siisti. Ennen kaikkea -  hirsirakenteiseen taloon ei kuulunut yhdenkään raketin pauke!!!! Emme olleet uskoa todeksi! Antje ja Vonne eivät niinkään paukkeesta häiriinny, mutta kerran raketista pahoin pelästyneenä uusi vuosi on ollut Muskelle aina rankkaa. En myöskään halunnut "pilata" Vonnea (joka on kriittisessä kehitysvaiheessa tässä iässä) altistamalla mahdollisesti sitä samanlaiselle kohtalolle mitä aikoinaan Muske joutui kokemaan omalla pihalla täysin ennalta-arvaamattomasti, kun sen jalkojen juuressa rajähti jokin ilotulite (klo oli silloin n. 15). Etenkin pennun/nuoren koiran on päästävä joka tapauksessa tarpeilleen jossain vaiheessa. Tällä kertaa Muske ei luultavasti ollut edes tietoinen vuoden vaihtumisesta, vaan nukkui pitkän lenkin jälkeen hyvin tyytyväisenä koko illan. Vonne on tedennäköisesti tullut äitiinsä, sitä ei tunnu oikein mikään haittaavan mitä ympärillä tapahtuu, joten siinä suhteessa huoleni uudesta vuodesta Vonnen suhteen taisi olla turhaa.





Koirat tosiaan nauttivat silminnähden uudenvuoden minilomasta koskemattomassa luonnossa, vaikka emme uskaltaneet päästää koiria tällä kertaa vapaana metsässä juoksentelemaan, ja hyvä niin, sillä kaksi kertaa törmäsimme suurehkoon peuralaumaan. Koirissa oli pitelemistä itse asiassa molempinan päivinä, sillä jopa pikku Vonnen nenä paljasti, että riistaa on runsaasti liikkeellä. Uudenvuoden aattona- ja päivänä teimme koirien kanssa n. viiden kilometrin pituiset lenkit vielä valoisaan aikaan (pimeän tultua oli todella pilkkopimeää!).



Vuoden 2013 viimeisen pitkän lenkin teimme koirien kanssa Mannerheimin metsästysmuseon maisemiin, jossa ei ole tullut koskaan aikaisemmin käytyä. Pikaopas majan historiaan (luettavissa kuvaa klikkaamalla):



Kelohonkainen maja lisärakennuksineen on todellakin suomalaisten sotilaiden taidonnäyte, joka mukailee silloista Itä-Karjalaista rakennustyyliä. Minuun se teki vaikutuksen kaikkine pienine yksityiskohtineen.

New Year holiday with dogs

This time we spent very quiet and serenade New Year with dogs at nice house close to lake (pictures above), only few kilometers from the Hunting Cabin of Mannerheim, Marshal of Finland. "Marskin maja" - as we call it in Finland - is buildt  by Finnish soldiers and it´s  the "birthday gift" to marshal C.G Mannerheim when he became 75 rears 4.6.1942. Nowadays it´s the museum. Read more here.  Pictures from the walking to museum with dogs, Muske, Antje and Vonne:



The Hunting Cabin of  C.G. Mannerheim...

... in the middle of wonderful environment

Fishing/sauna cottage close to lake

Hand made by Finnish soldiers 1942-1945

Very beautiful...


Happy New Year 2014!



Wonne in front of fireplace after walking and playing
 in the cold strand water...


Vonne 6½ months

2 kommenttia:

  1. Onpas ihanan näköinen paikka! Onkin hyvä idea lähteä jonnekin retriittiin uuden vuoden vaihtumisen ajaksi, etenkin jos se stressaa koiria. Meillä meni Tupsun osalta onneksi hyvin, ehkä osittain haulikolle siedättämisen ansiosta, eikä sille ole koskaan sattunut säikähtämistilanteita kovista äänistä. (koputetaan puuta ettei tulekaan..)

    Muskella on käynyt kyllä tosi huono tuuri, oikein raivo nousee aina kun kuulee tällaisista tapauksista, jotka johtuu ihmisten ajattelemattomuudesta/välinpitämättömyydestä! Siinähän olisi voinut käydä fyysistäkin vahinkoa niin koiralle kuin ihmiselle.

    t. Elina & Tupsu

    VastaaPoista
  2. Juu, tämä oli hyvä ajatus, ja jatkossakin tehdään näin. Metsästä kuuluu usein ampumisääniä eikä Muske niistä ole säikähtänyt. Mutta uusi vuosi on paha paikka (ukkonenkin menettelee). Siinä olisi tosiaan voinut käydä aikoinaan Muskelle huonosti, sillä ääni oli niin kova, että itsekin pelästyin oikein kunnolla. Muske oli vasta 6 kk silloin, joten arvasin, että jää uusi vuosi jää elinikäiseksi traumaksi :(

    VastaaPoista