All pictures copyright by Frisian Gem unless mentioned otherwise

8.3.2015

Kolmas viikko

Tänään, Naistenpäivänä Muske on ollut ihmeen vaisu eikä ruoka ole oikein maistunut. Metsälenkillä se tassutteli hitaasti perässä, pysähtyi välillä istumaan ja kuuntelemaan metsän ääniä, ja sitä sai oikein houkutella liikkeelle!? Ehdin jo ihmetellä moista käytöstä, sillä tämä ei ole lainkaan Musken tapaista - kunnes muistui mieleen mahdollinen tiineys ja hain (jälleen kerran) tietoa koiran tiineyden vaiheista. Ja löytyihin sitä mm. täältä: "Kolmannen kantoviikon aikana narttu saattaa olla huonovointinen, väsynyt ja ruoka ei tunnu sille maistuvan".

Kooikereilla on aina näihin samoihin aikoihin ollut yhtenä aamuna pientä oksentelua, mutta ruokahaluun se ei ole vaikuttanut mitenkään. Kummallista, että aina pitää nämä asiat palauttaa kerta kerran jälkeen uudelleen mieleen? Todennäköisesti se kuitenkin kuuluu tähän prosessiin, eli "vahtiminen" ja myötäeläminen... ja jännittäminen, ainakin vielä viikon verran ennen UÄ-tutkimusta :)




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti