Kuten aikaisemmin totesin, Kennelliitto on panostanut tähän aiheeseen monisivuisesti Koiramme lehden viimeisimmässä numerossa (Koiramme 6/2015, s. 77-82) otsikolla Reippaasti sosiaalistamaan pentua. Koska kaikille tuoreille pennun omistajille lehteä ei tule (ainakaan vielä), päätin jakaa artikkelissa esille nostettuja keskeisiä asioita, koska itsekin pidän pennun sosiaalistamista erittäin tärkeänä, ja ajankohta on otollinen pentueen ikä huomioiden. Kennelliiton jäsenille Koiramme-lehti tulee automaattisesti. Lisäksi, em. artikkelissa tämä ehkä joskus hieman hämäräksi jäävä "sosiaalistaminen" on tuotu esille varsin seikkaperäisesti Kolmanneksi, olen saanut Amaren omistajilta luvan käyttää kuvia blogissani, ja ne sopivatkin mainiosti värittämään tätä nimenomaista aihetta, joten - ei muuta kuin sosiaalistamaan!
Seuraava kirjoitus syntyi em. Koiramme-lehden artikkelin innoittamana, omia näkemyksiä ja kokemuksia joukkoon lisäten.
Mitä tulee ottaa huomioon ennen sosiaalistamista?
Jokainen pentu on luonnostaan sosiaalinen. Noin 14 viikkoon asti pentu on lisäksi utelias ja suhtautuu suhteellisen avoimesti uusiin asioihin. Tämän ajanjakson jälkeen pentu tulee varovaisemmaksi ja oppii "tietämään mitä pelko on", joten sosiaalistaminen on jo huomattavasti vaikeampaa. Pennun ensimmäiset elinviikot ovat kuluneet tiiviisti emän ja pentusisarusten kanssa. Ne ovat tottuneet leikkimään päivittäin toistensa kanssa ja luomaan ensimmäiset kokemukset siitä mitä leikkiessä saa ja mitä ei saa tehdä toiselle. Myös emä opettaa ja valmistaa pentuja tulevaan omalla tavallaan; se leikkii pentujen kanssa, hoitaa niitä, mutta opettaa myös missä menevät rajat. Kasvattajien tulisi tarjota pennuille läsnäoloa, paljon käsittelyä ja monenlaisia virikkeitä, mukaan lukien mahdollisuuden tavata erilaisia ihmisiä ja muita koiria. Uuden omistajan tulisi pitää yllä ja kehittää edelleen koiran luontaista sosiaalisuutta heti luovutusiästä lähtien pennun ensin kotiuduttua parin päivän ajan.
 |
| Läheisyys on pikkupennuille tärkeää |
 |
| Miksu leikkii pentujen kanssa, isä Hitti valvoo vieressä |
Miten sosiaalistaminen käytännössä tapahtuu?
Sosiaalistamisessa kannattaa painottaa aluksi niitä asioita, jotka ovat olennaisia koiran ja omistajan arkielämässä. Esimerkiksi, hevostallin vieressä asuvan koiran tulee tietenkin oppia hyväksymään hevoset. Kaupunkikoiran tulee oppia hyväksymään monenlaiset kaupungin äänet (moottoripyörät, autot, ihmisvilinä, hissillä kulkeminen jne.). Jos koiran kanssa on suunniteltu aloitettavan myöhemmin jokin tietty harrastus (esim. mejä, toko, näyttelyt ymv.) tulisi pennun jo varhain tottua esim. veteen, muihin koiriin/koirien kovaan haukuntaan, ihmisvilinään, metsään, koviin ääniin ja muihin em. harrastuksiin liittyviin asioihin/ärsykkeisiin.
Jos sosiaalistamisesta lipsutaan, kohdataan usein myöhemmin ongelmia. Koira, joka on elänyt koko junnuaikansa omakotitalon pihapiirissä, saattaa stressaantua joutuessaan kaupunkiympäristöön tai perheen muuttaessa maalta kaupunkiin. Koira, joka ei ole koskaan tottunut muunlaiseen ympäristöön, todennäköisesti arestelee muutosta, jos sitä ei ole näihin asioihin pikku pennusta lähtien sosiaalistettu ja totutettu. Kaupunkilaiskoiralle jopa metsä outoine hajuineen voi olla koiralle pelottava paikka, niin vaikea kuin sitä on uskoakin.
Arjen kulun lisäksi kannattaa kehittää koiran yhteiskuntakelpoisuutta monenlaisissa muissakin asioissa, koska elämällä on taipumus muuttua vuosien varrella. Perheeseen saattaa syntyä lapsi/lapsia, kotia aletaan remontoida, koira joutuu väliaikaisesti hoitopaikkaan, muutetaan kaupungista maalle tai päinvastoin, perheen tilanne muuttuu muutoin tai edessä on muutto ulkomaille? Myös ajoittaiseen yksinoloon pentu tulee totuttaa; alussa poistutaan hetkeksi asunnosta (esim. 5-10 min) pennun esim. leikkiessä itsekseen tekemättä lähdöstä minkäänlaista numeroa, ja palataan takaisin ilman suurempia "tervetuliaisseremonioita". Mikäli pentu haukkuu sisällä, palataan, kun se on hetken hiljaa, jotta se ei totu haukkumalla saavansa omistajaansa takaisin. Yksinoloaikaa voi vähitellen pidentää. Lopulta pentu tottuu siihen, että omistaja tulee ja menee, mutta tulee kuitenkin aina takaisin - koirahan ei käsitä aikaa (ellei aika ole pennun yksinoloon/ikään nähden liian pitkä ja pentu on nälkäinen, janoinen eikä ole päässyt tarpeilleen). Ruotsissa on hiljattain määrätty lain voimalla koiran yhtäjaksoisen yksinolon pituudeksi 6 tuntia.
Koiran kanssa tulisi harjoitella ainakin erilaisten koirien kohtaamista hihnassa ja vapaana, vieraiden ihmisten tervehtimistä, autossa ja mahdollisimman monissa muissa liikennevälineissä matkustamista sekä liikenteen melussa ja aloillaan väenpaljoudessa oleskelemista. Paikkojen ja asioiden lisäksi pennun olisi hyvä nähdä lähes joka päivä joku vieras ihminen tai eläin. Uusia pennulle esitettäviä paikkoja voivat olla melkein mitkä tahansa; aukea urheilukenttä tai jääkiekkokenttä, parkkialue- tai halli, lastentarha, kauppakeskus, autotalli, telttakatokset, torit, koiranäyttelyt, koiraharrastuskentät- ja tilaisuudet...
Mitä isommat edellä, sitä pienemmät perässä... pentu oppii nopeasti myös lajitovereilta. Fiia ja Amare:
 |
| Amare ja Fiia. kuva JP ja Terttu Koskela |
Joskus täytyy osata olla paikoillaan, vaikka kuinka tekisi mieli leikkiä kavereiden kanssa - Fiia ja Amare... :)
 |
| Kuva: JP ja Terttu Koskela |
Amare tapasi rally-tokokentällä eri rotuisia ja -kokoisia koiria :)
 |
| Amare (Frisian Gem Eulalias Amarenske) Kuva: JP ja Terttu Koskela |
Mikäli perheessä on entuudestaan koira tai koiria, pennun tulee myös sopeutua elämään laumassa järjestyksen mukaisesti. Ensin ovat ihmiset, sen jälkeen perheen vanhin koira/koirat ja sitten vasta pentu. Jos pentu on perheen ainoa koira, on sille -kuten luonnollisesti muillekin pennuille- ensiarvoisen tärkeää saada leikkiä muiden pentujen ja/tai suunnilleen samankokoisten- ja ikäisten koirien kanssa. Leikin kautta ja vain omia rajojaan kokeilemalla pentu kehittyy sekä psyykkisesti että fyysisesti laumaeläimeksi, jota se on. Tätä ei pelkästään ihminen voi koiralle tarjota. Jos paikkakunnalla ei tunnu olevan sopivia leikkikavereita, voi niitä yrittää etsiä esim. paikallisen koirakerhon kautta, Facebook´in kautta tai muilta keskustelupalstoilta ja sopia leikkitreffit.
Laumassa on uusi jäsen, Tyyne:
 |
| Tyyne (Frisian Gem Eulalias Durrefina) Kuva: Kati Kettunen |
Sosiaalistamisen kolme kulmakiveä
1) Koiran itseluottamuksen vahvistaminen
Koiran itsenäinen toimintakyky ja itseluottamus ja kasvaa, kun sitä kannustetaan positiivisesti kohtaamaan uusia asioita. Pääperiaate on, että pennun tulisi saada paljon positiivisia kokemuksia sen itsensä näkökökulmasta. Omistajalta vaaditaan tilannetajua ja hänen tulee osoittaa olevansa pennun "asianajaja", tuki ja turva valitessaan sosiaalistamisen kohteita ja mahdollisuuksia näihin positiivisiin kokemuksiin.
Amaren ensimmäinen vesitreeni :)
 |
| Kuva: JP ja Terttu Koskela |
 |
| Fiia ja Amare tauolla. Kuva: JP ja Terttu Koskela |
 |
| Tomera tyttö, Amare. Kuva JP ja Terttu Koskela |
 |
| Kuva: JP ja Terttu Koskela |
Pennun käytös voi vaihdella uudessa tilanteessa innostuksesta pelästykseen ja räksyttämisestä uikutukseen. Ei siis ole syytä muitta mutkitta "sysätä" pentua uusiin tilanteisiin, toivoa parasta ja olla itse sivustakatsoja, mikäli pennun kehonkieli viestittää jotakin muuta. Toisaalta, tällainen tilanne on juuri erinoaminen harjoituksiin. Omistajan tehtävä on rauhallisella tsemppauksella ja ohjauksella saada pentu pikku hiljaa tottumaan esim. haastavaan tilanteeseen. Omistaja voi -tilanteen mukaan- myös pyytää kohdattavaa henkilöä, pyöräilijää, koiran ulkoiluttajaa tmv. tervehtimään koiraa ystävällisesti, jolloin yli-innokas käytös tai mahdollinen pelästyminen raukeaa.
Jos pentu tärisee tai vinkuu uusia asioita kohdatessaan tai se osoittaa pelkoa räksyttämällä, tulee edetä hitaammin ja esitellä sille jonkin aikaa sille mieluisia asioita - ja palata myöhemmin uudestaan lähtöruutuun. Pakottaminen ei kannata. Tällöin voi vain istua esim torikahvilassa ja samalla leikkiä pennun kanssa tai istuskella rautatieasemalla jonkin aikaa pentu sylissä ja "siedättää" pentua vähitellen, pennun omassa tahdissa. Pennun omistaja voi ottaa esimerkiksi yhteyttä paikalliseen koirakerhoon ja kysyä, voiko hän tulla seuraamaan kauempaa tottelevaisuusharjoituksia, näyttelykoulutusta tai vastaavia koiraharrastustapahtumia pennun kanssa.
2) Tapakasvatuksen aloittaminen sosiaalistamisen rinnalla
Vaikka pentu ei vielä olisikaan tottunut esim. hissillä matkustamiseen, ihmisvilinään tai kaupungin ääniin, voi pennulle opettaa peruskäskyn "istu" tässä tilanteessa. Jatkossa aina, kun omistaja haluaa saada pennun rahoittumaan uudessa ja jännittävässä tilanteessa, hän ohjaa pennun istumaan. Näin luodaan pohjaa koiran hyvälle käytöselle tilanteessa kuin tilanteessa.
Fiia ja Amare Salon koiranäyttelyssä, jossa Amare samalla opetteli istumista ja paikalla oloa :)
3) Koiran sosiaalistaminen on myös vankan koira-omistajasuhteen luomista
Koiran luottamus ja kunnioitus omistajaansa kasvaa, kun omistaja auttaa koiraa pärjäämään erilaisissa tilanteissa ja uusissa haasteissa, joissa omistajan ja koiran tulee pärjätä jatkossakin. Kennelliitto korostaa, että sosiaalistaminen heti luovutusiässä on erittäin tärkeää. Rokottamattomuus ei ole este uusien kokemusten hankkimiselle ja lajitovereiden tapaamiselle. Pennulla on pieni riski saada toisesta koirasta jokin tauti. "Suurempi riski on ylivarovaisella omistajalla: sosiaalistamattomasta koirasta voi kasvaa arka tai vihamielinen lemmikki." Luonnollisesti täytyy olla varovainen kohdattaessa mm. maahan luvattomasti tuotuja koiria tai jos maassa riehuu jokin tautiepidemia. Viimeksimainitusta kuitenkin tiedotetaan nopeasti suomalaisessa ja kansainvälisissä medioissa. Viimeinen penikkatautiepidemia oli 1990-luvulla. Ystävällistä ja tervettä koiraa voi aina tervehtiä (vastaantulijalla ei ole esim. ripulia, se ei ole vihainen jne.).
Omistajalla on tärkeä tehtävä koiran sosiaalistamisessa; hän valikoi sopivia tilanteita ja valvoo niiden onnistumista. Tässä vaaditaan tilannetajua, reipasta asennetta, ripaus huumorintajua ja herkkyyttä. Sosiaalistamista on hyvä sinnikkäästi jatkaa ja panostaa positiivisten kokemusten jakamiseen koiran kanssa, vaikka kaikki ei aina menisikään suunnitellusti. Koira vaistoaa herkästi omistajansa mielialat, ja jos omistaja esim. koiran käyttätyessä ei-toivotusti hermostuu, kiusaantuu, suuttuu tai on itse arka ("Mitähän tuo vastapuoli ajattelee, kun pentuni käyttäytyy näin?"), se ei tue koiran itseluottamuksen kehittymistä ja vahvista koiran ja omistajan suhdetta. Eli kannustetaan koiraa positiivisissa asioissa ja jätetään kokonaan huomiotta mahdolliset "takapakit ja ei-toivotut käyttäytymiset".
Pennun on annettava rauhassa tutustua uuteen asiaan, tilanteeseen, koiraan tai ihmiseen. Jokainen pentu on oma yksilönsä - eikä suinkaan ole vielä pitkään aikaan valmis "pakkaus". Maailmaa kannattaa tarkastella pienen pennun näkökulmasta, jolle kaikki on vielä uutta ja ihmeellistä. Omistajan on aina otettava tilanne haltuun etenkin, jos pentu on vaarasssa satuttaa itsensä. Muuten kannattaa antaa pennun edetä juuri niin kuin se haluaa, mutta muistaa, että tavalliset arki-asiat voivat olla vielä pennun mielestä hyvin outoja. Koiran perusluonteella on tietenkin myös merkitystä sosiaalistamisessa. Joku voi olla luonnostaan pehmeä, varovaisempi tai epäluuloisempi, jotain toista voi joutua jopa hillitsemään ylitsevuotavan touhukkuuden ja rohkeuden vuoksi ja sosiaalistaminen voi olla hyvinkin vauhdikasta. Kolmas voi olla "tasainen viilipytty" tilanteessa kuin tilanteessa. Omistajan ja pennun/koiran välisellä suhteella on kuitenkin suuri merkitys. Omistajan rento, ja reipas ote ja vilpitön innostus välittyy koiraan. Kun koira kokee uuden tilanteen turvalliseksi, on sen helpompi tutustua elämän ihmeellisyyksiin.
Pelkästään pennun altistaminen tilanteisiin, joihin pentu ei ole vielä valmis, ei ole sosiaalistamista!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti