All pictures copyright by Frisian Gem unless mentioned otherwise

5.12.2011

Tapahtumarikas näyttelypäivä

Lauantaina en sitten Messariin päässytkään, mutta sunnuntaina viihdyin Voittaja 2011- näyttelyssä kirjaimellisesti koko päivän. Aamulla ennen kehien alkamista olikin mahdollisuus tutustua kaikessa rauhassa myyntitarjontaan, joskin ne painottuivat tällä kertaa ehkä hieman liikaakin koiranruokien ymv. esittelyyn. Yhteen käsinpunottuun, nahkaiseen näyttelyhihnaan, jossa hyvä stoppari, ihastuin. Hinta kuitenkin esti ostamasta (n. 100 euroa), vaikka arvatenkin tässä tuotteessa olisi ollut näyttelyhihnaa koko loppuelämäksi.
Dobo training and other shows at Winner 2011
Toisin kuin odotin, kooikereiden ja stabyjen kehät menivät jälleen pahasti päällekkäin. Molemmat kehät olivat hieman myöhässä, toinen enemmän kuin toinen, toisen kustannuksella. Onneksi kehät olivat sunnuntaina kuitenkin samassa hallissa, mutta oli siinä silti juoksemista kehästä toiseen. Välillä käväisin tuttua kuvaajaa tapaamassa 1-hallissa, josta tuli otettua pari kuvaakin esityksistä, mm. koiran ja ohjaajan yhteisestä Doboharjoittelusta pallon kanssa. Tässä hallissa (jossa myös loppukisat pidettiin) oli todella juhlavat puitteet ja upeita esityksiä! Ja pian taas juosten jompaan kumpaan kehään hampurilaispussi kainalossa (tosin tuli jälleen todettua, että eipä näillä eväillä nälkä pysy pitkään poissa...!). Kuvia en tällä kertaa saanut otettua mitenkään johdonmukaisesti etenkään kaikista voittajista kaikessa kiireessä, valitettavasti,  mutta tässä alla eräs onnellinen voittajapari. Oli todella mukavaa tavata jälleen staby- kasvattajia ja omistajia koirineen, ja etenkin Hollannista saapuneet vieraat. ONNEA KAIKILLE VOITOKKAILLE STABEILLE!!! Vielä kertaalleen tulokset tässä: Helsinki Winner 2011 ja Voittaja 2011 (upea kuva Sinikasta ja Tiikeristä!) > Tiikeri RYP 3!!!
Enzo Jidmer Fan De Moaie Hovingen, JUNIOR WINNER
Kooikerkehän laidalla oli vähintäänkin yhtä mukavaa tavata Terran omistaja Lotta ja kaikkia muitakin kooikerihmisiä tasokkaine kooikereineen. Tuomarilla vaikutti olevan melko tiukka linja, joten jännitystä riitti loppuun asti. Antjen isukki Kelmi jaksaa vain voittaa (!?); sunnuntaina Kelmi oli ROP ja molempina päivinä lisäksi ROP-veteraani. PALJON ONNEA KELMILLE JA KAIKILLE VOITTAJA-KOOIKEREILLE! Sattumoisin sain otettua suhteellisen onnistuneen kuvan Rasmuksesta, josta sitten tulikin sunnuntaina VSP! Kaikista kooikereista löytyy kuitenkin aina hyviä näyttelykuvia verkosta, ja osoitteet kuviin Suomen Kooikerhondje ry:n keskustelupalstalta, kuten tälläkin kertaa:)) 
Kaikki tulokset täällä: Helsinki Winner 2011 ja Voittaja 2011 . Tiina V-M:lle tiedoksi, että autoani sain minäkin monen muun lailla etsiä jättihallista ainakin puoli tuntia, vaikka olin merkinnyt hallin/tason itselleni muistiin. Uskomaton juttu! Lopulta eräs hyvin ystävällinen keltaliivinen pysäköinnin valvontamies johdatteli minut suoraan Roomsterini viereen:)) 
Black Amiikos Delfinus Dis BOS, CACIB, Winner 2011
On Sunday 4.12. I spent very nice day at Helsinki Winner 2011 Show. Specially I enjoy meeting visitors from Holland as Bertha van Engelen and other stabij- and kooiker friends, breeders and owners with their lovely dogs, as well. This time my dogs were not entried because of Antje´s mating plans. Results of both showing days find here:
Congratulations to all Winners of Helsinki Shows!!!

Tomorrow, 6.12. we spend an Independence Day of
 Finland!


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti