All pictures copyright by Frisian Gem unless mentioned otherwise

1.12.2011

Viikonlopun voittajanäyttelyt lähestyvät!

Viimeisen tiedon mukaan Helsingin Messukeskuksen Voittaja-näyttelyihin on ilmoitettu lähes 14 000 koiraa. Koska meiltä(kin) on jo kooikerhondje- ja stabyhoun pentuja kysytty  jonkin verran, suosittelen viikonlopun näyttelyitä (tai koiranäyttelyitä yleensä) ihmisille, jotka suunnittelevat uuden pennun ja/tai uuden rodun hankkimista. Näyttelyissä on mahdollisuus tavata yhdellä kertaa useita rodun edustajia kuin myös kasvattajia, ja näin saada lisää tietoa itseä kiinnostavasta rodusta, mm. rodun terveydestä, luonteesta, käyttöominaisuuksista jne. Itse en tällä kertaa ilmoittanut Antjea enkä Muskea näyttelyihin, sillä Antjen juoksujen olisi pitänyt tarkalleen alkaa tänään. Viimeksi ne alkoivat yli viikon etuajassa, joten yhtä hyvin olisimme voineet olla jo tänään "riiuureissulla", mutta emmepä ole. Niinpä pääsen näyttelyihin kooikereita ja stabyja omistajineen tapaamaan.

Tässä viitteellinen aikataulu koskien tulevan viikonlopun näyttelyitä kooikereiden ja stabyjen osalta:

LAUANTAI 3.12.
Kehä 8, tuomari Harri Lehkonen, Suomi
  • arvostelu alkaa klo 9, jolloin ensin arvostellaan 26 landseria. Tämän jälkeen vuorossa kooikerhondjet (yht. 16). Paikalla kannattaa olla varmuuden vuoksi jo klo 10, jos haluaa kooikereita tavata:))  
 Kehä 71, tuomari Jean Pierre Achtergael, Belgia
  • klo 13.15 arvostellaan pieni müsterinseisoja (8), sen jälkeen on stabyhounin vuoro, joita on ilmoitettu näyttelyyn 18.
SUNNUNTAI 4.12.
Kehä 30, tuomari Dick Rutten, Alankomaat
  • Stabyhounit arvostellaan arviolta noin klo 12.30, koska sitä ennen tuomarilla on 17 koiraa arvosteltavana, alkaen klo 11.45. Stabeja on ilmoitettu sunnuntain näyttelyyn 19.
Kehä 56, tuomari Mikael Tranholm, Tanska
  • Tuomarilla on arvosteltavanaan 29 koiraa ennen kooikereita, alkaen klo 12.30, joten tarkkaa kooikereiden arvostelun alkamisaikaa on vaikea ennustaa (ainakin minun). Itse pyrin pääsemään paikalle sen jälkeen, kun stabyt on arvosteltu, enkä usko pahemmin myöhästyväni:)) 


Ongelmia kirjautumisessa

Ilmeisesti olen tullut jo jonkin verran riippuvaiseksi blogikirjoittelusta, koska pieni ahdistus iski tänään päälle, kun en päässyt monista yrityksistä huolimatta kirjautumaan Bloggeriin, vaikka tunnukset olivat ehdottomasti oikeat eikä väärät, kuten järjestelmä ilmoitti. Mitkään (ohjatut) temput eivät auttaneet, joten lopulta vaihdoin salasanan ja pääsin kerran kirjautumaan. Kun hetken päästä kirjauduin uudelleen, näyttöön ilmestyi teksti "tilisi on lopetettu". Suljin koneen, avasin sen uudelleen ja nyt olen täällä. Mutta mitenkä mahtaa olla jatkon laita? Eli jos ei meistä mitään kuulu, kuulumisia voi sitten seurata jatkossa kotisivuilta, jotka tulevat lähiaikoina saamaan jälleen uuden ilmeen päivityksineen Marikoon ammattitaidolla toteutettuina. Ja vielä tämä: aikaisemmin olen valittanut sivujen hidasta lataantumista, johon on syykin löytynyt! Syy ei ollutkaan kuvissa tai niiden määrässä, kuten kuvittelin. Otin Mozilla Firefox-selaimen käyttöön, jonka jälkeen nopeus parani melkein 100%,  ja nämäkin sivut näkyvät paremmin/oikein tällä selaimella.

1 kommentti:

  1. Minäkin olen menossa sinne kattelemaan koiruuksia :) Nähdään varmaan siellä. En ota ota Termiittiä mukaan mutta menen ihan turistina :)

    VastaaPoista