All pictures copyright by Frisian Gem unless mentioned otherwise

25.6.2012

7. tiineysviikko - 7. pregnancy week

Musken 7. tiineysviikko on alkanut sateisissa merkeissä, mutta positiivisesti ajatellen ainakin hääpareille sen pitäisi tietää hyvää:)) Joka tapauksessa, kesä on ollut tähän asti melko kylmä ja sateinen, ja maisema siksi suorastaan syksyisen apea. Toissapäivänä ja tänään on satanut todella kaatamalla, joten kaivoin koirille jopa sadetakit esille, jotta eivät aivan pohjavillojaan myöten kastuisivat. Rankkasateisten päivien vuoksi on täytynyt tyytyä pääosin sisäkuviin, vaikka ulkona otetut kuvat olisivatkin niin paljon kauniimpia.

Muske 6. weeks pregnant
Muske on voinut erinomaisesti, vaikka selvästi viikko viikolta pulkistuva maha on rauhoittanut sitä kummasti. Syötyään se kellahtaa mielellään tyytyväisenä nukkumaan, mutta ilmestyy kuin kello keittiöön, kun seuraava ruokaika lähestyy ja maha kurnii! Välillä tuntuu siltä, että tiineys alkaa ottaa voimille, vaikka synnytykseen on vielä aikaa kolmisen viikkoa. Silti olemme käyneet joka päivä metsälenkillä Musken ehdoilla, ja innostuipa Muske tässä vielä pari päivää sitten toteuttamaan metsässä lajilleen luonnollisia vaistojaankin; siinä tanner tömisi, maha heilui puolelta toiselle ja vauhtia riitti. Tästä pelästyneenä ja viisastuneena pidän jatkossa Musken kiinni turvallisuussyistä ja lintujen pesimisajan vuoksi.

Muske beaty
Viikonloppuna molemmat koirat saivat Axilur-matokuurin, eikä onneksi mennyt Muskeltakaan maha sekaisin. Ensi viikolla Muskella on vuorossa vielä herpes-rokotteen toisinto n. 7-10 päivää ennen synnytystä. Eilen saimme mieluisan vieraan, kun Kati kävi kylässä ja tulee uudestaan viimeistään sitten pentuja katsomaan, toivottavasti isommallakin porukalla - Katin hulppeaan autoon kyllä mahtuu:))

Muske is relaxing
Muske´s belly grows and grows...

and she seems to be satisfied, happy and rounded coming mother. At the begin of her 7. preganacy week her belly is grand. I´m just wondering how she looks like before the birth! She eats well and becames every time to the kitchen with clocklike regularity when puppies need more  food:)) We have had very rainy and quite cold summer specially during last few days, so unfortunatelly I´ve not got nice outdoor pictures about my dogs. Yesterday Kati K. was visiting, and I hope she comes again with some friends when puppies are born. Luckily she has very big car with very nice stabij stickers:))

Rain, rain and more rain

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti