All pictures copyright by Frisian Gem unless mentioned otherwise

28.6.2012

Rentouttavaa puuhaa - Relaxing work

Jännitystä vai odotettavissa olevan pentueen mukanaan tuomaa "äidinvaistojen heräämistä"? Joka tapauksessa lomalla on aikaa kaikenlaiseen pieneen askertaluunkin Musken synnytystä odotellessa. Kävin pari päivää sitten "vanhanajan kangaskaupassa", nimeltä Masan Kangas ja Pala, joka on toiminut usean vuosikymmenen ajan Hyvinkäällä. Liikkeestä löytyy kaikkea tarpeellista ompeluun, mutta tämä pieni liike on myös koiraihmisten suosiossa, sillä sieltä saa mm. superlon-paloja pentulaatikon pohjalle juuri sen kokoiseksi leikattuna kuin haluaa. Itse ostin tällä käynnillä kaupasta em. lisäksi joitakin pehmusteita/peittoja pentulaatikkoon, muovitettua froteeta superlonpatjan päälle/pehmusteiden alle ja 10 eriväristä metrin palaa ns.silkkinauhaa sekä kangasliimaa.  Kauppias on hyvin perehtynyt koiraihmisten tarpeisiin, ja kuultuaan meille odotettavan isoa pentuetta hän neuvoi, miten saa tehtyä helposti ja nopeasti koko pentueelle turvalliset, mutta kuitenkin pitävät nauhat/pannat kaulaan tunnistamisen helpottamiseksi. Hän oli ideoinut prototyypin erään toisen kasvattajan kanssa ja esitteli sitä minulle kaupassa:)) Nauhat kiinnitetään pentujen kaulaan niihin kangasliimalla liimattujen tarranauhojen avulla. Tarra kannattaa leikata niin pitkäksi, että siihen jää myös säätövaraa. Pennun kasvaessa isomman pannan tekee muutamassa minuutissa. Loistava idea ja varmasti turvallisempi kuin esim. nauhojen solminen pennun kaulaan rusetiksi (joita olen joissakin kuvissa nähnyt). Pentulaatikkokin on jo valmis, ja otamme sen esille ensi viikolla, jotta Muske ehtii tottua siihen.

All puppies will have different colored silk ribbons, made by AM:))

 



Kun pienet, pikkupentuina hyvinkin identtiset, mustapäiset ja mustavalkoiset pennut sitten syntyvät, jokainen saa (ei nyt heti synnyttyään, mutta melko pian) erivärisen, höyhenenkevyen pannan kaulaansa. Siinä vaiheessa, kun pentujen tulevat omistajat tulevat pentuja katsomaan on helpompi muistaa kuka kukin on. Suoranaista hyötyä näistä pikku pannoista on viimeistään silloin, kun pennut saavat tunnistusmerkinnät eläinlääkärin tarkastuksen yhteydessä, jonka jälkeen ne rekisteröidään Suomen Kennelliittoon kukin omalla kennelnimellään; eli mikrosiru tulee varmasti oikealle nimelle ja oikealle mustapäälle:))

Iloisia terveisiä ja kuulumisia jälleen Antjen pojilta

Brunon omistajat saivat tänään puhelun eläinlääkäriltä, joka kertoi Brunon patin olleen todellakin harmiton ohutneulanäytteen perusteella, eikä se ollut edes kysta.  Eläinlääkärin mukaan patti oli todennäköisesti syntynyt jonkin ulkoisen tekijän aiheuttamana, jollaisia voivat olla esim. purema tai jokin muu trauma (esim. osuma juostessa johonkin). Jälkikäteen on vaikea sanoa mistä patti oli saanut alkunsa, koska se oli hännän alapuolella, paksun karvan alla piilossa, josta sitä oli vaikea huomata. Netistä löysin inhottavia kuvia ja kertomuksia esimerkiksi punkin puremista koirilla, jotka voivat jättää aika isonkin reiän ihoon. Jos purema (mikä tahansa purema) tulehtuu ja komblisoituu ja saa aikaan kudostuhoa, voi tästäkin seurauksena olla vastaava kovettuma tai patti. Eräässä koirablogissa esiteltiin kuvin isoa pattia koiralla, joka oli syntynyt epäpuhtaan punkin pään jäätyä koiran ihon sisään ja koteloitunut sinne muodostaen ison patin. Joka tapauksessa Brunon patin tarina on nyt ohi,  ja siitä spekuloinninkin voi lopettaa, koska patti osoittautui kaikin puolin täysin harmittomaksi. Bruno on ilmoitettu heinä-elokuussa pariin näyttelyyn, ja täällä pidetään kovasti peukkuja Brunolle "isoihin kisoihin"! Heinäkuun lopussa Brunolle on varattu aika silmä- ja polvitutkimuksiin.

Tänään minäkin sain mieluisan puhelun Bennon perheeltä, eli tällä kertaa Mariannen äidiltä. Hän kertoi varaavansa Bennolle ajan virallisiin terveystarkastuksiin elokuun alkupuolella. On todella hienoa, että kaikki Antjen pennun omistajat ovat sitoutuneet näin upeasti koiriensa virallisten terveystutkimusten suorittamiseen, ja vielä näin samanaikaisesti, koska kerroin toivovani tulosten ehtivän päivitettäväksi Club Registeriin syyskuussa! Benno oli täällä ollessaan yksi rakkaimmista pennuistani sen leikkisyyden, reippauden ja silmiinpistävän iloisuuden vuoksi, ja samanlainen se on yhä edelleen. Benno on kuulemani mukaan koko suvun suosikki ja kaikkien maailman koirien ja ihmisten kaveri! Ja kun vähänkin on vettä näkyvissä, pulahtaa Benno uimaan. Mariannen äiti harmittelikin, että kuvien ottaminen on kesällä ollut vaikeaa, koska Bennolla on aina turkki pystyssä ja märkänä:)) Pääasia on, että Bennolla on hauskaa, kuvien ottaminen voi odottaa!  Kovasti lämmitti sydäntä kuultuani Bennon olevan perheelle kovin tärkeä perheenjäsen ja koiran nauttivan elämästään täysin siemauksin Köyliössä. Bennon perhe oli suunnitellut lähtevänsä Riihimäelle Bennon kanssa, mutta esteen vuoksi eivät valitettavasti päässeet. Ehkäpä syksyllä spanieleiden erikoisnäyttelyssä tapaamme ihanan ikiliikkujan, Bennon?

Relaxing works before birth of puppies

Muske´s has got new puppy box (made by my huspand) because the old one (made to Antje) is too small for Muske and her puppies needs. Muske will get it for testing next week. Well, maybe I´m childis or a bit nervous..., or  perhaps both? However, today I made 10 (just in case!) different colored, very small and light silk ribbons to puppies. If we´ll get extended family I have to know who is who among all those lovely black and whites and black heads! Besides, it was very relaxing work:))

Muske is fine and happy; she still eats well and she has enjoyed about nice, short and peaceful walkings in the forests every day even the belly must be already quite heavy to carry. Because of that we´ll have serene time step by step in order Muske can prepare and quiet to birth of puppies.

1 kommentti:

  1. Hello Aila, the ribbon looks beautiful!, I am also a bit nervous :) it is so exciting
    Love Kirsten and Aiko

    VastaaPoista