All pictures copyright by Frisian Gem unless mentioned otherwise

26.5.2013

6. tiineysviikko

Frisian Gem Angenietje Kies (begin of 6. pregnancy week)


Antjen 6. viikko on aluillaan, ja tiineys näkyy jo selvästi. Pikkurouva on voinut erinomaisesti, mitä nyt jatkuvasti on nälissään. Penturuokaa olen kuitenkin antanut ja lisännyt vain tiinen nartun ajankohtaan nähden suositellun määrän, kuitenkin ruuan laatuun panostaen (parhaillaan kypsyy herkullinen lohi uunissa, Antje vahtii sitä keittiössä). Turhaa lihomista siis välttäen ja edelleen säännöllistä liikuntaa, sillä mennään eteenpäin.

Punkeilta ja käärmeiltä on vältytty, vaikka välillä on sydän kylmänä, kun etenkin Antje tonkii kaikki mahdolliset kannonkolot, risukasat ja kivien alustat metsälenkeillä. Sille näyttää kehittyneen tiineyden aikana poikkeuksellisen hyvä vainu, ja vauhtikin on vielä ajoittain hurja. Yllä kuva tilanteesta, jossa Antje poskeen vilahti taas ilmeisesti jokin mato tai ötökkä sammaleen alta kaivettuna. Punkkisyynin olen tehnyt parikin kertaa päivässä, mutta punkkeja ei ole onneksi löytynyt kummastakaan koirasta, vaikka mitään myrkkyjä missään muodossa ei nyt ole käytössä.

Tässä muutama kuva lisää Antje-mammasta alkaneelta 6. tiineysviikolta. Vähän kuvakulmasta riippuen vatsan ympärys näyttää enemmän tai vähemmän pullealta :)


Antje´s 6. pregnancy week - quite big belly :)

Antje (6. week)

Antje (6. week)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti