All pictures copyright by Frisian Gem unless mentioned otherwise

14.5.2013

Antjen ja Teslan kuulumisia

Ei epäilystäkään, etteikö Antje olisi tiineenä!! Parin päivän kuluttua käymme kuitenkin ultrassa, sillä kiinnostaa kovasti kuinka monta pentua (ainakin suunnilleen) on mahdollisesti odotettavissa. Kolmannen tiineysviikon alussa Antje oli parin päivän ajan pahoinvoiva ja oksentelikin useamman kerran. Sen jälkeen Antje on ollut mitä pirtein ja jotenkin onnellisen oloinen, voiden suorastaan paksusti. Ruuan määrää alan vasta nyt pikku hiljaa tällä viikolla lisäämään; lihomisesta ei siis voi olla kysymys :). Kuitenkin Antje on jo syönyt muutaman päivän ajan penturuokaa, vaikkakin normaali annoksen/päivä. Aiheeseen liittyvässä kirjallisuudessa sanotaan, että "vatsaontelon vähäinen laajeneminen alkaa 4. tiineysviikolla" ja "nisät suurenevat ja punertuvat myös 4. tiineysviikolla", mutta minun mielestäni kaikki tämä tapahtui jo viime viikolla ja nisät ovat olleet jo jonkin aikaa todella isot! Verrattuna Antjen ensimmäiseen tiineyteen, merkit ovat paljon selvemmät ja voimakkaammat.

Tällä hetkellä, 4. tiineysviikon alussa, Antje vaikuttaa olevan tyytyväinen, tasapaksu mammakandidaatti, joka kuitenkin liikkuu ja juoksee normimetsälenkeillä vauhdikkaasti, kuten ennenkin. Säännöllistä liikuntaa tulemme harrastamaan aivan tiiineyden loppuun asti Antjen ehdoilla, kuten edellisellä kerrallakin teimme. Kuntoa on hyvä pitää yllä ajatellen synnytystä etenkin, jos sattuisi tällä kertaa tulemaan isompikin pentue???, ulkomuodosta päätellen. Torstaina tiedämme tästä asiasta enemmän... :)

Kuvassa yksi Antjen edellisen pentueen pojista, komea Terra, joka lähetti Antje-äidille näin kauniin äitienpäivätervehdyksen!!! Kuvahan on jo vilahtanut FB:ssa, mutta se on minusta niin ihana, että ansaitsee tulla jäädäkseen myös tänne. Täytyy sanoa, että tämä kuva ilahdutti minua suuresti, vaikka en Terran äiti olekaan, ja tervehdys oli osoitettu Antjelle :)

Terra sends Mother´s Day Greetings to mother Antje

Tesla lähti sunnuntai-iltana takaisin kotiinsa oltuaan meidän ilonamme viime perjantaista lähtien. Mistään muusta kuin kahdesta vierekkäisestä puremajäljestä ei olisi voinut havaita, että tätä vauhdikasta, energistä ja iloista tyttöä oli kyy purrut alavatsaan/nivusiin vain muutamaa päivää aiemmin. Teslan omistaja oli havahtunut koiran karmeaan kiljaisuun, ja lähempi tarkastelu osoitti alavatsan seudulle nopeasti leviävän, pahannäköisen verenpurkauman, turvotuksen ja puremajäljet.  Kyy oli jo livahtanut piiloon. Tesla saatiin nopeasti, noin tunnin kuluessa hoitoon eläinsairaala Vethausiin, jossa Tesla sai hyvää ja asiantuntevaa hoitoa. Teslalle annettiin kyynmyrkyn vasta-ainetta jälki-seurausten minimoimiseksi ja se jäi vuorokaudeksi nestehoitoon ja seurantaan. Tulehduskipulääkkeistä ei ole tässä tilanteessa apua, vaan tarvittaessa annetaan opioidikipulääkettä. Tesla kotiutui viime viikon tiistaina eläinsairaalasta yhtä pirteänä kuin ennenkin, mutta kyynmyrkyn maksaan, munuaisiin ja sydänlihakseen kohdistuvan myrkyllisyyden/haitallisuuden vuoksi on kontrolliverikoe tarpeen n. kuukauden kuluttua tapahtuneesta.

Jos kyy puree: nopeasti ensihoitoon! Ei kannata jäädä odottelemaan, vaikka koira vaikuttaisi pirteältä (mitä nopeammin hoitoon, sen parempi ennusteen kannalta!), koira/puremakohta pidettävä levossa ja potilas kannettava pois maastosta ja autoon (hidastetaan myrkyn leviämistä), ei ns. kyytablettaja eli kortisonitabletteja enää koiralle, niistä ei ole nykykäsityksen mukaan hyötyä. Katso Vethausin ohjeet kyyn pureman sattuessa kohdalle. Tesla on voimakas ja hyväkuntoinen koira, joten ehkä siitä syystä sen kunto ei silmin nähden missään vaiheessa romahtanut. Siitä huolimatta, ja ennusteen kannalta oli hyvä, että lähdettiin nopeasti ensihoitoon ja tehohoito päästiin aloittamaan hyvin pian. Ennen eläinlääkäriasemalle lähtemistä koiran kanssa (etenkin, jos matka on pitkä), kannattaa ehkä varmistaa onko ko. eläinlääkäriasemalla saatavissa kyynmyrkyn vasta-ainetta? Päivystävissä eläinsairaaloissa sitä näyttäisi ainakin olevan, ja todennäköisesti nykyisin useimmilla eläinlääkäriasemilla, etenkin "sesonkiaikaan":)

Teslasta on kasvanut jo aivan oikean stabyn näköinen tyttö, jolla on hyvin hallussa perustottelevaisuuskuviot. Olen aina pitänyt kooikeria älykkäänä rotuna, mutta kyllä Teslaltakin potentiaalia löytyy, jopa aivan hämmästykseksi asti! Teslalle on opetettu perusasioiden lisäksi monia hauskoja ja hyödyllisiä temppuja, se tuntee mm. sanat "oikea" ja "vasen" ja se osaa esim. lenkillä siirtyä nopeasti pyydettäessä omistajan vasemmalta puolelta oikealla puolelle ja päinvastoin. Aikaisemmasta uskomuksesta poiketen, koira ei ole värisokea. Se näkee värit vain hieman eri skaalalla ja suppeammin kuin ihminen. Viikonloppuna en ollut kuitenkaan uskoa silmiäni, kun näin Teslan tunnistavan useita eri värejä värikorteista, jotka Maria oli sille tehnyt! Nopeasti se osoitti pyydettäessä tassullaan kummassa omistajan kädessä on esim. värikortti keltainen tai sininen. Värejä vaihdettiin summittaisesti moneen kertaan kädestä toiseen ja eri väreihin - ja aina se osui oikeaan! Käsittämätöntä! Käytännössä Tesla ymmärtääkseni osaa yhdistää tietyn (koiran tavalla näkemänsä) värin tiettyyn sanaan. Tässä englanninkielinen artikkeli aiheesta,


Kunnon staby tietää mitä tarkoittaa "oranssi" -
Hollannin kansallisväri :)

"Näytä pinkki" - ja taas meni Muskelta nappiin!

Viikonloppuna otin n. 300 kuvaa, joista vain muutama oli enemmän tai vähemmän onnistunut. Tässä Teslan värikortit sekä eräs kaukaa otettu kuva (zuumin kattavuus oli "siinä ja siinä").

Teslan värikortit, jotka se tunnistaa ja osaa osoittaa. Punainen
liila ja musta ovat koiralle vaikeimpia värejä "nähdä".



Tesla (Frisian Gem Donis Doecilia)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti