All pictures copyright by Frisian Gem unless mentioned otherwise

23.3.2015

Voiko näyttelykoiraksi syntyä?

On koiria, jotka viihtyvät erinomaisesti näyttelyissä, toiset taas eivät. Sama koskee tietenkin meitä ihmisiä. Kaikki ihmisetkään eivät välttämättä pysty näkemään itseään näyttelykehässä juoksemassa ja esittämässä koiraansa yleisön seuraamana. Tällöin voi tietysti halutessaan pyytää esim. kasvattajaa tai jotain muuta henkilöä kaveriksi näyttelymatkalle ja esittämään koiraansa kehässä.  Koiran viihtyminen näyttelyssä on luonnollisesti yhteydessä omistajaan ja siihen, kuinka hyvin koira on pentuna sosiaalistettu, ts. totutettu pikkupennusta asti erilaisiin tilanteisiin, paikkoihin ja käsittelyyn (pennun sosiaalistaminen on luku sinänsä ja siitä riittäisi kirjoittamista enemmänkin!). Koiran luonne muodostuu perimän ja ympäristön yhteisvaikutuksesta, joten pelkkä "sosiaalistaminenkaan" ei tee koirasta välttämättä näyttelykoiraa, mutta sosiaalistamisesta on aina kaikissa tapauksissa hyötyä ajatellen koiran sopeutumista yhteiskuntaan (joka yhteiskunta tänä päivänä eroaa huomattavasti siitä, mihin koiran on täytynyt sopeutua evoluution alussa!) ja kaikkiin niihin tilanteisiin, joihin sen toivotaan jatkossakin sopeutuvan! Tämä on nykyisin eräs mieliaiheistani, joten taidankin kirjoittaa pennun sosiaalistamisesta myöhemmin lisää... :)


Vonne (Frisian Gem Chris Chevonne) 1 year 9 months
Jämijärvi 21.3.2015


Kuvat Vonnesta, jonka kanssa kävimme eilen Jämijärven ryhmänäyttelyssä, jossa tuomarina Hannele Jokisilta. Tällä kertaa Vonne (alla kuvassa oikealla) oli rotunsa paras (ROP) saaden myös sertin. Vieruskaveri on kooikerhondjeuros Masi (Bullbenz Kooi Noble Sade), jolla olikin oikea juhlapäivä - Masi oli vastakkaisen sukupuolen paras (VSP + serti) tullen myös Suomen Muotovalioksi! Onnea uudelle Suomen Muotovaliolle! Koira voi saada Suomen Muotovalion tittelin täytettyään kaksi vuotta, joten Vonnen kanssa tätä titteliä voi yrittää saavuttaa aikaisintaan ensi kesänä.

Näyttelypäivä oli pitkä, koska Vonne rotunsa parhaana pääsi vielä ryhmäkehään. Ryhmäkehään kutsuttiin tällä kertaa kaikki ROP-koirat ryhmistä 7 ja 8 yhdessä, joten koiria oli todella paljon, minun laskujeni mukaan yli 20 eri rotua. Olinkin iloisesti yllättynyt, kun ryhmätuomari Paavo Mattila valitsi Vonnen jatkoon n. 10 muun koiran joukossa. Neljän parhaan joukkoon Vonne ei enää sijoittunut. Kaikki tulokset täältä. Vonne on saanut turkkinsa takaisin mikä on hyvä asia näyttelyitä ajatellen, mutta on vaarassa jälleen sen menettää juoksujen jälkeen (juoksut olivat melko samanaikaisesti Musken juoksujen kanssa)... Ensi viikonloppuna lähdemme Vonnen kanssa vielä Turun KV-näyttelyyn, mutta sen jälkeen tulee jälleen näyttelyihin taukoa, kunnes Musken pennut ovat lähteneet uusiin koteihinsa ennen Juhannusta. Tarkoituksena on tuona aikana käyttää Vonne virallisissa terveystutkimuksissa.

Jämijärvi 21.3.2015
Frisian Gem Chris Chevonne "Vonne" ROP
Bullbenz Kooi Noble Sade "Masi" VSP, SMV


Pennun kanssa voi myös käydä monilla paikkakunnilla järjestettävissä näyttely- tai tottelevaisuuskoulutuksissa ennen ensimmäistä pentunäyttelyä ja virallisia näyttelyitä. Viime aikoina yleistyneet ns. pentukerhot (eli vain pennuille tarkoitetut "leikkikoulut") ovat myös paikkansa lunastaneet. Niissä pentu tapaa eri rotuisia ja -kokoisia pentukavereita ja tottuu kohtamaan lajitovereitaan ja erilaisia ihmisiä leikin lomassa. Omistajat voivat samalla vaihtaa kuulumisia keskenään. Itse olen ainakin tykännyt! Pentukerhoihin (tai vastaaviin pentutapahtumiin) voi ja kannattaa osallistua jo heti pennun saapuessa kotiin n. 8 viikkoisena, jolloin pennun ns. sosiaalistumisen vaihe on parhaillaan menossa jatkuen kiihkeimmillään n. 16 viikon ikään asti   (kuitenkin niin, että pentu saa ensin muutaman päivän tai viikon ajan kaikessa rauhassa tutustua uuteen omistajaansa/perheeseensä ja kotiinsa!).

Muske koirakoulu Vision pentukerhossa syyskuussa 2009 saavuttuaan Hollannista Suomeen:





Suomessa koirat ovat hyvin rokotettuja, ja pennulla on olemassa vielä emältä saatu rokotesuoja, joten kaikkien rokotusten ei tarvitse olle vielä voimassa lähdettäessä esim. pentukerhoon tai pennuille suunnattuihin koulutuksiin. Eri asia kuitenkin on esim. koirapuistot, joissa on yleensä paljon aikuisia, ennestään tuntemattomia koiria, joiden terveydentilasta tai käyttäytymisestä ei voi olla varmaa tietoa. Koirapuistoissa nuori pentu voi saada ikäänsä ja kokemattomuuteensa nähden vielä liian "rankkoja" kokemuksia. Etenkin kaikkia negatiivisia kokemuksia tulisi pennun kanssa välttää, sillä pennuilla on valitettavasti taipumus muistaa ne koko ikänsä. Itse harrastin systemaattista sosiaalistamista sen eri muodoissa viimeisen pentuni Vonnen kanssa ainakin n. vuoden ikään asti. Muiden koirieni kanssa en ole ollut yhtä aktiivinen tässä mielessä eikä pennun sosiaalistamistakaan vielä n. 10-15 vuotta sitten nostettu yhtä merkittävään asemaan kuin nykyisin.

Jotkut koirat tosiaan ovat kuin syntyneet näyttelykoiriksi, eli ne ikäänkuin syttyvät kehässä ("Katsokaa nyt kaikki, tässä juoksen MINÄ") ja nauttivat matkustamisesta ja tästä yhdessä tekemisen muodosta omistajan kanssa paljon. Nämä koirat tuntuvat viihtyvän näyttelytilaisuuksissa muutoinkin. Tämä lisää tietenkin omistajankin motivaatiota ja innostusta jatkaa harrastusta. Mikäli koira ei kuitenkaan osoittaudu yrityksistä huolimatta "tyypilliseksi rodun edustajaksi" useammankaan tuomarin mielestä, tai ei lainkaan ole oma iloinen itsensä näyttelyissä (jolloin koiran parhaat puolet eivät pääse esille), on näyttelyissä silloin turha käydä jatkuvasti kuukaudesta tai vuodesta toiseen. Pakolla tekeminen ei johda mihinkään; tästä ei nauti koira eikä omistaja! Tässä tapauksessa kannattaa keskittyä muihin harrastuksiin oman kiinnostuksensa mukaisesti (esim. toko, mejä/metsästys?, agility, rally-toko ym.) tai tarjota koiralle jotain muita virikkeitä, joista se rodulleen tyypillisesti nauttii ja tarvitsee (retkeily/vaeltaminen yhdessä luonnossa omistajan kanssa, mökkeily, uinti, leikit ymv. koiran saadessa myös liikkua paljon vapaana). Viimeksi mainittu virikkeellinen elämä koskee tietenkin kaikkia koiria, koska kaikkein tärkeintä kuitenkin on onnellinen ja hyvinvoiva koira, joka saa viettää koiralle ja rodulle tyypillistä elämää!

Vonnen kanssa kävimme jo pikkupentuna FSCF:n (The Frisian Staby Club of Finland) organisoimassa näyttelykoulutuksessa Koirakeitaassa. Paikalla oli luonnollisesti pääasiassa stabeja, mutta muutama muunkin rotuinen koira oli mukana. Kouluttajana toimi Sinikka Eloranta (kennel Sinisuven). Sinikka on taitava kouluttaja ja sai aikoinaan pikku Vonnenkin hetkessä ymmärtämään mistä on kysymys. Tässä Vonne pönöttää n. 4 kk:n ikäisenä Sinikan koulutuksessa - ja häntä heiluu innokkaasti:

Sinikka Eloranta ja Vonne n. 4 kk (marraskuu 2013)



Mitä koiranäyttelyt ovat?

Kennelliiton mukaan koiranäyttelyiden perimmäinen tarkoitus on palvella koirien jalostus- ja kasvatustyötä. Mikäli aihe kiinnostaa ja haluaa lisätietoa, Kennelliiton sivuilta löytyy kaikki mitä koiranäyttelyistä tulee tietää: Kennelliitto/Mitä koiranäyttelyt ovat? Asiaa on paljon eikä varsinkaan aloittelija voi hetkessä kaikkea sisäistää, joten kasvattaja tai joku muu kokenut näyttelyharrastaja lienevät tässä tapauksessa parhaita "boostereita", jos näyttelyistä on kiinnostunut eikä kokemusta itselle vielä ole kertynyt.

Musken kuulumisia

Tänään alkoi Musken 5. tiineysviikko, ja mamma voi erinomaisesti! Noin viikon kestänyt ruokahaluttomuus (4. viikko) on vaihtunut jälleen kovaan ruokahaluun. Muske on siirtynyt Golden Eagle Holistic penturuokaan (jota lisätään asteittain) saaden myös silloin tällöin muiden koirien ohella (luomu)jauhelihaa, kypsää lohta, kanaa, kananmunaa, lihaisia luita tai "koiralle biologisesti sopivaa" alku.Voima lammas-riisiaterian erillisinä aterioina (ei siis kaikkea sekaisin). Nappulatkin maistuvat jälleen oikein hyvin jopa sellaisinaan (hampaille töitä!), kun joukkoon lurauttaa Doils Vital öljyä (EPA, DHA, ETA ja E-vitamiini). Iltaisin olen lisännyt koirien ruokaan vielä pienen tilkan rypsiölyä.

Kuvassa Muske tänään seuraamassa kuola valuen perheen ruokailua :) Koira on viisas; ruokaa pitää pennuille yrittää hankkia aina, kun se on mahdollista (tosin pöydästä sitä ei tarjota!).

Muske on saanut ruokahalunsa takaisin :)


Seuraavassa postauksessa 5. viikon mahakuvat :)

1 kommentti:

  1. Hienoa että Muskella on ruokahalu löytynyt jälleen, kun on niitä ruokittaviakin tulossa niin monta :)
    Olisi ollut mukava tavata Turun näyttelyssä, mutta harmittavaisesti joudumme lähtemään viikonloppuna aivan toiseen suuntaan...

    VastaaPoista