All pictures copyright by Frisian Gem unless mentioned otherwise

30.4.2015

Pennut 2 viikkoa

Pennut ovat täyttäneet 2 viikkoa. Koskentaloa (2003) jälleen lainatakseni, "emo huolehtii pennuista käytännöllisesti katsoen niiden kolmen ensimmäisen elinviikon ajan ajan. Kasvattajan tehtäväksi jää lähinnä tilanteen tarkkaileminen". Näin on toki meilläkin käynyt, mutta pelkkä tarkkaileminen ei ole riittänyt, vaikka Muske on ollut kaikin tavoin erittäin hyvä emo. MUTTA, pentueet voivat olla erilaisia, ja tämä pentue vaikuttaa monessakin suhteessa olevan etuajassa :) Jo reilun viikon jälkeen yllätin pari pentua pungertavan tarpeensa itsenäisesti. Oppikirjojen mukaan pennut eivät pysty vielä tässä vaiheessa tekemään tarpeitaan ilman emän apua. Tästä on ollut seurauksena, että pesän puhtautesta on pitänyt huoli minun lisäkseni pesukone jopa kahdesti päivässä - huolimattatta siitä, että Muske on esimerkillisesti huolehtinut pentujen tarpeista. Muutama pentu alkoi jo horjuen kävellä ennen kahta viikkoa, ja eräs sinnikäs sissi yritti jopa pungertaa pentulaatikon matalimman reunan ylitse??? Kaikkien pentujen silmät avautuivat 10 päivän tienoilla, yksi toisensa jälkeen. Kuten kuvasta näkee, ruokailutila alkaa käydä ahtaaksi :)

Kuvia olen ottanut, kun sopiva tilanne on tullut eteen. Kuvien ottaminen alkaa olla yhä vaikeampaa pentujen liikkuessa vilkkaammin, enkä tietoisesti ole tässä vaiheessa pyrkinyt jokaista kuvaamaan erikseen - kuvat joko onnistuvat tai sitten ei, useimmiten ei :). Jälkeenpäin olen sitten katsonut kuka mahtaa missäkin kuvassa olla... :)

Muskella on riittänyt hyvin maitoa, mutta kroppa ja etenkin nisät ovat varmasti kovilla. Nisiä olen hautonut lämpimään veteen kostutetulla pyyhkeella useamman kerran päivässä ja voidellut silloin tällöin vauvoillekin sopivalla, vaarattomalla Lansinoh-voiteella. Vaikutus on ollut todennäköisesti positiivinen, koska Muske tuntuu nauttivan näistä toimenpiteistä.

Vaikka Muske syö monikertaisen määrän normaaliannokseen verrattuna, on se tällä hetkellä hoikka tyttö. Ruokaa olen terästänyt vaihdellen lihalla, kypsennetyllä lohella, kananmunalla ja emänmaidonvastikkeella (Espilac), jota suositellaan myös kantaville ja imettäville nartuille. Vastike sisältää kasviöljyä, juustojauhoa, heraa, (voi)rasvaa, maitojauhoa, kananmunan keltuaista, amonohappoja, hivenaineita ja vitamiineja.

Two weeks old: "We are not "very small puppies anymore".

The mother is the best!

The mother use to clean our faces, too :)


Gold-boy after eating... :) - Constantijn

Symmetric figure from the both side ("dark blue ribbon") - Enneman

Me and my brother ("turquoise ribbon and light blue ribbon")
Widdemar and Maximiliaan

Beautiful boy ("light blue ribbon") Maximiliaan

Sisters, "red and lilac"
Willemette and Roosmarijn

The boy with green ribbon, like puzzle, named Oolbrand

The Lady with lilac ribbon, named Roosmarijn

Me again :) - Roosmarijn


Ladies "lilac" and "red", Roosmarijn and Willemette

The boy who wears dark blue ribbon, named Enneman

Strong boy with gold ribbon, Constantijn

 Perfect Lady with pink ribbon, Amarenske

Pups with kooiker-toy (and the hedgehog). In front: Amarenske

Twins

Pink and yellow - Amarenske and Durrefina

Familiarise with eatch other?

Maximiliaan

Kuvien päivitys siirtyi Vapun päivän puolelle, koska pentulaatikosta alkoi yllättäen kuulua hirvea mekastus (Muske nukkui hetken jalkojeni vierellä) - ja siellähän pennut jo leikkivät toistensa kanssa ja osa pyrki laatikosta ulos!!!??? Rauhoittuivat kuitenkin pian nukkumaan saatuaan jälleen vatsansa täyteen :)

Vappurieha:



Kaksi päätä sekä etu- ja takajalkoja  - Hyvää Yötä!



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti