Päivänsäde ja Menninkäinen näyttelyssä

... mutta kumpi on kumpi? Joka tapauksessa eilen Kangasalan ryhmänäyttelyssä tapaamani Antjen poika ja Vonnen veli Peetu (Frisian Gem Chris Cenhelm) osoittautui sekä hellyyttäväksi, paksuturkkiseksi Menninkäiseksi että iloiseksi, ystävälliseksi ja sympaattiseksi Päivänsäteeksi. Peetusta onkin kasvanut komea poika! Virallisesti Peetun säkäkorkeutta ei ole mitattu, mutta minusta se vaikuttaa sopivan kokoiselta (ei liian pieni eikä liian iso) sekä vahvaluustoiselta- ja kalloiselta urokselta, jolla selvä urosmainen leima. Tällä hetkellä pää näyttää hyvinkin voimakkaalta, mutta vahvarunkoinen koira Peetu on muutoinkin. Lopullinen hapitus eli yleisvaikutelma, olemus ja ulkomuoto tulee vielä kehittymään, koska koira on vielä nuori. Olipa mukava nähdä Annea ja Peetua!

Alla olevaa kuvaa katsellessani ajattelin, että jospa voisi siirtää tuolta pieneltä Päivänsäteeltä vähän pitkiä, mustia korvakarvoja Peetulle ja vastaavasti Menninkäiseltä turkkia Vonnelle, kuva olisi tasapainoisempi :)  Toisaalta, olen huomannut urosten kasvattavan korvakarvojaan iän karttuessa, sillä mm. Antjen pojat B-pentueesta, Terra ja Bruno,  saivat roimasti pituutta korvakarvoihinsa vasta myöhemmin. Eilen näyttelytuomari saneli Vonnen arvosteluun hauskan kommentin; "Kaunis väritys, mutta hapsut jätetty tänään kotiin"  (paitsi siis korvista).

Peetu ja Vonne

Näyttely Kangasalan ratsastuskeskus Parvelassa oli miellyttävä, vaikka ahdasta oli; koirat ja omistajat tavaroineen olivat kuin sillit suolassa, mikä oli varmaan haastavaa koirillekin.  Sää oli kylmän kolea, joten talvitamineet olivat paikallaan maapohjaisessa hallissa! Näyttelypaikan kahviossa juttelin erään kehätoimitsijan kanssa, joka kertoi, että näyttelyyn oli tänä vuonna ilmoitettu rotuja ryhmistä 5, 6 ja 8 sata (100 !) koiraa enemmän kuin viime vuonna, ja tämä näyttäisi olevan tässä tilassa enemmän kuin riittävästi.

Peetu vasemmalta puolelta kuvattuna. Turkkia on tosiaan paljon. Kaulapantakin näyttää uppoavan sutjakkaasti turkin sekaan, joten todellisuudessa kaula on paljon ohuempi miltä kuvassa näyttää :)

Peetu

Näyttelyn viralliset tulokset ja rodut löytyvät täältä. Paikalla oli yllättävän paljon harvinaisempiakin rotuja.

Näyttelyssä ei kooikereiden joukosta valittu lainkaan VSP-koiraa. ROP ja paras narttu oli kaunis ja tasapainoinen CIB, monen maan valio ja voittaja (mm. MV-14) Manusia´s Olivia,  ja ROP-pentu Bella Belleza's Ezmerilla.  Vonnen tulos junnuluokassa oli ERI1, SA, PN2, SERT ja velipojan Peetun saldo tällä kertaa myös hienosti ERI1 (Peetu kilpaili nuorten luokassa).

Kooikereilla oli tuomarina minulle ( ja suurimmalle osalle kooikerväestä) uusi tuttavuus, Pia Itkonen. Oli hienoa huomata, että tuomari oli perehtynyt rotuun hyvin, paneutui kooikereiden arvosteluun huolellisesti ja oli selvästi erittäin hyvin perillä rodusta tyyppinä - kuin myös koiran arvosteluperusteista yleensä! Kirjallisia arvosteluja seurasi myös ystävälliset ja seikkaperäiset suulliset perustelut/kommentit jokaiselle koiran omistajalle erikseen. Lopuksi hän vielä toivotti mukavaa Joulun odotuksen aikaa kaikille. Toivottavasti hän on jatkossakin kiinnostunut arvostelemaan kooikereita!

Vähän jännitti viedä Vonnea näyttelyyn, koska edellisestä kerrasta oli kulunut melkein kolme kuukautta emmekä ole tässä välillä kertaakaan treenanneet esiintymistä. Hyvin näytti Vonne kuitenkin sisäistäneen kehässä esiintymisen, tosin topakka pirpana kävi vähän liiankin kuumana venyttäen innokkaasti takajalkojaan ja kroppaansa pitkin pituuttaan tuomarille esiintyessään. Toivottavasti seuraava näyttely sisätiloissa ei aiheuta samanlaisia ylikierroksia, kuten täällä uusien hajujen (mm. hevosen ja lannan hajut) maailmassa :)

Ensi viikonloppuna on vuorossa vuoden suurin koiratapahtuma ja näyttelyt Helsingin Messukeskuksessa. Toivottavasti herään "talvihorroksesta" ehtiäkseni ajoissa paikalle (kerran olen Messarista jo myöhästynyt!), sillä kooikerit arvostellaan muistaakseni heti aamulla. Eilen totesin, että talvinäyttelyt ja pimeys ei ole oikein minun juttuni; mies sai useaan kertaan eilenkin herätellä minua ja kuunnella mutinaa "Joo, mä nousen" huomatakseen, että olin salamannopeasti taas sikeässä uneassa. Ei muuta kuin perinteinen herätyskello, puhelin ja IPad herättämään, jokainen viiden minuutin välein, joten eiköhön se siitä :)

Vielä odotellaan...

Musken juoksuja, mutta sanoisin, että minä päivänä tahansa ne ovat odotettavissa. Sen verran tiuhaan Muske on jo jättänyt pojille viestejä melkein kahden kuukauden ajan! Onneksi Terhi (Yodan omistaja) kertoi muutama päivä sitten puhelimessa, että hän on varautunut vierailemaan meillä Yodan kanssa vaikka Jouluaattona! Ettei vaan niin kävisikin...?

Kuvassa Muske n. 3½ kuukauden ikäisenä pentuna, käpy suussa ja heinänkorsi sinne menossa...!!?

Asiaa turkista ja vähän muustakin

Hiljaiseloa ja odottelua; Vonnen turkin palautumisen/kasvun odottelua, lumen odottelua, Joulun (ja joululoman!) odottelua... mitäpä sitä muuta marraskuussa voisi tehdä kuin odotella, ellei oteta huomioon työn tekemistä. Omassa työssäni lukuvuoden loppu ennen Joulua ja vastaavasti ennen Juhannusta ovat vuoden kiireisintä aikaa. Vuoden pimeimpänä aikana on kai viisainta tehdä vain töitä, ulkoilla, levätä ja odotella valoisampia aikoja ja kevään saapumista.

Muske

Muskelle odottelen minä päivänä tahansa juoksuja, ja Muske odottelee tietenkin Yodaa :) Eilen katselin koirien "juoksupäiväkirjaa", jonka olen tallentanut koneelleni. Musken juoksujen väli ei ole koskaan ollut niin säännöllinen, kuin esimerkiksi Antjella - aina päivän pari alle tai yli 8 kuukautta. Kalenterin mukaaan Musken ensimmäinen juoksu alkoi 9 kuukauden iässä. Sen jälkeen ne ovat tulleet 8,  9½,  6,  8½, 7½ kuukauden  välein. Edellinen juoksu alkoi 29.4.2014. Tämän perusteella joulukuun loppupuolella olisi edellisistä juoksuista kulunut 8 kk,  Muske on kuitenkin jättänyt viestejä pojille jo parin kuukauden ajan, joten nähtäväksi jää miten käy tällä kertaa :)

Antje 

Muutaman viikon kuluttua Vonnella on edessään kaksi näyttelyä. Ensin lähdemme Kangasalan ryhmänäyttelyyn 29.11. ja sen jälkeen on vuorossa Messarin Voittaja-näyttely 6.12. Kovasti olen odotellut Vonnen saavan enemmän turkkia elokuisten juoksujen jälkeen, mutta ihmeen nihkeää tuo kasvu tuntuu olevan... Tulisi edes pakkasta, joka saattaisi hieman vauhdittaa turkin kasvua. Kaikki koirat syövät kuitenkin samaa, hyvälaatuista ruokaa; tällä hetkellä käytössä Golden Eagle Holistic Chicken Formula, joka on sopinut kaikille hyvin. Aamu-aterian yhteydessä kaikki saavat tujauksen Doils Vital-kalaöljyä. Omega-3 rasvahappovalmisteen sanotaan tukevan mm. sydämen, munuaisten, nivelten, ihon ja vanhenevan koiran elimistön toimintaa. Iltapäivän ateriaan olen sujauttanut etenkin Vonnelle vielä tilkan Nutrolin öljyä (Iho ja turkki), joka sisältää kylmäpuristettua hampunsiemnöljyä, rypsiöljyä ja pellavaöljyä. Muutaman kerran viikossa olen korvannut toisen nappula-aterian ruualla, jossa on ollut esim. tummaa riisiä, kanaa, lihaa, kalaa vaihdellen, viiriäisenmunaa tai kananmunaa, soseutettua porkkanaa, parsakaalia, marjoja tmv. ja tilkka erittäin rasvapitoista vuohenmaitoa (koostumukseltaan sopii koiran elimistölle, muistuttaa emänmaitoa). Vuohenmaitoa ja viiriäisenmunia olen saanut suoraan eräältä tilalta - kiitos Sari!!! Kuten ennenkin olen tainnut mainita (ja Eviran sivuilta todennut), pieni viiriäisenmuna sisältää moninkertaisesti enemmän hyödyllisiä ravinteita (vitamiineja, kivennäis- ja hivenaineita) kananmunaan verrattuna. Ainoastaan kolesterolia viiriäisenmuna sisältää huomattavasti vähemmän kuin kananmuna, ja sekin on vain hyvä asia.

Ja mitä tästä kaikesta hössöttämisestä on seurannut?

Koirat vaikuttavat hyvinvoivilta, pirteiltä ja terveiltä. Antjella ja Muskella on tällä hetkellä suorastaan upeat turkit! Vonnenkin turkki kiiltää ja se tuntuu aiempaa jäntevämmältä/hyväkuntoisemmalta, mutta vieläkään hännässä ei ole kuin muutama pitkä karva, mahan alla ei juuri mitään ja kaulakin on vielä ohuehkon karvan peitossa. Vielä on Messariin aikaa vajaa kuukausi, joten toivotaan jotain tapahtuneen siihen mennessä.

Antjella on tällä hetkellä paksu, kaunis turkki ja tuuhea häntä. Kuvat on otettu syyskuussa, jolloin Vonnellakin oli vielä häntä.

Antje

Vonne

Tänään katselin Antjea, kun se makaili tyytyväisenä, "nauravaisena" ja silmät iloisesti tuikkien olohuoneen sohvalla takkatulen lämmössä kerjäten rapsutuksia. Jotenkin tuli haikea ja herkistynyt olo. Mietin, kuinka hienot pentueet (2 pentuetta) Antje on jättänyt ja saa nyt nauttia onnellisista -jos ei vielä ihan eläkepäivistä, niin ainakin huolettomista päivistä tyttärensä Vonnen ja parhaan kaverinsa Musken kanssa. Kun Musken seuraava pentue aikanaan syntyy, tulevat sekä Muske että pennut luonnollisesti tarvitsemaan erityistä huolenpitoa ja huomiota. Tuona hetkenä Antjea katsellessani päätin, että tästä huolimatta tulen järjestämään päivittäin omaa aikaa ja virikkeitä yhtälailla sekä Antjelle että Vonnelle. Jotta eivät tuntisi itseään unohdetuiksi ja jäävänsä Musken ja pentujen varjoon. Välillä tuntuu siltä, että kiinnyn päivä päivältä Antjeen vain enemmän. Siihen vaikuttaa tietenkin koiran ikä ja sen kanssa vietetty yhteinen aika (pian 8 vuotta), mutta on siinä muutakin. Kaikki ovat omalla tavallaan omia persoonia, ja jokainen on yhtä tärkeä. Siksi kaikki antsaitsevat myös päivittäin omaa laatuaikaa ja huomionosoituksia, niin kiire ei saisi koskaan olla. Jonain päivänä se voi olla jo myöhäistä.

Antje

Vaihteeksi iloista stabyenergiaa

Musken tytär Tesla (Frisian Gem Donias Doecilia) kävi kylässä. Jälleennäkemisen riemu oli niin suuri, että tilat sisällä ja pihalla olisivat käyneet ahtaiksi :) Siispä lähdin avarampiin maisemiin Teslan ja Musken kanssa päästelemään suurimpia energialatauksia ulos, Vonne ja Antje jäivät tällä kertaa kotiin. Vonne siksi, että se luulee olevansa maailman suurin, energisin ja nopein koira pienessä ruumiissa. Epäsuhta leikeissä olisi kuitenkin melkoinen (jos ei ole itsesuojeluvaistoa, kuten Antjella :) ) eikä vaarallisilta tilanteilta voisi kokonaan välttyä, kuten kuvista voi päätellä. Joten pienen villikkotytön oli parempi jäädä kotiin. Antje vanhimpana narttuna nauttii eniten saadessaan kulkea rauhallisesti jo omia polkujaan. Kuitenkin kaikki 4 narttua tulevat erittäin hyvin toimeen keskenään, koskaan ei ole ollut minkäänlaisia ongelmia.

Tesla (Frisian Gem Donias Doecilia)

Tesla, seisova lintukoira?

Tesla, silmät tuikkien hämärässä

Maatilan tytölle Teslalle on kehittynyt komea, paksu, kiiltävä turkki ja vahva runko. Runkoon on tullut myös stabylle tyypillistä "syvyyttä" koiran täytettyä kesällä kaksi vuotta.  Vielä jokin aika sitten Tesla oli vielä jokseenkin pentumainen ja hontelo rungoltaan. Stabyhoun kehittyy hitaasti, mutta varmasti :).

Voiman käyttöä ja nopeutta äärimmillään - luille, lihaksille ja nivelille töitä!

Muske ja Tesla

Muske ja Tesla

Muske ja Tesla

Muske ja Tesla

Leikeissä jopa Muskekin sai pitkästä aikaa tuntea millaista on piehtaroida samanrotuisen ja erittäin energisen kaverin kanssa. Äiti näytti välillä olevan altavastaajana energisen tyttärensä pyörittelyssä, mutta kivaa oli. Sumuisen päivän mukavat ranta- ja metsäleikit loppuivat pimeän tuloon ja nyt nukuttaa mukavasti. Toivottavasti seuraava tapaaminen osuu sään suhteen aurinkoisempaan ajankohtaan, jolloin kuvatkin ovat mukavampia katsella.

Tesla

Tesla ja Muske

Karhupainia

Muske (Tesla jäähyllä)

Kotimatkalla oli jo pimeää (Tesla)

Arthur muutti Espanjaan

Tänään sain iloisia terveisiä Espanjasta! Toinen Antjen pojista (C-pentue), Vonnen veli Arthur (Frisian Gem Chris Cynebald), on muuttanut asumaan Suomen Turusta Välimeren rannalle Espanjaan omistajiensa Marien ja Joakimin kanssa! Kuulin heidän suunnitelmistaan jo kesällä ja ilahduin siitä, että perheelle hyvin rakas Arhur oli alusta asti suunnitelmissa mukana, ja koko perhe muuttaisi yhdessä uuteen kotimaahansa.

Kevättalvella Arthur kävi jo lomalla haistelemassa Espanjan rannikon tuulia ja oli heti kuin kotonaan. Myös matkustaminen on sujunut Arthurilta kuin vanhalta konkarilta (Arthurin kuvat: M. Cygnel-Sennerby).

Arthur spends Holiday in Spain

Arhur

Arthur on viihtynyt Espanjassa "kuin kala vedessä", onhan siellä lämmintä (jota kooikerit rakastavat!!!) ja kilometreittäin hiekkarantaa, jossa kirmailla :) Perhe asuu rivitaloalueella aivan rannikon tuntumassa, jossa Arthurilla on paljon koirakavereita. Arthurin emäntä aloittaa työt norjalaisessa koulussa vasta klo 11 aamupäivällä, joten he käyvät joka aamu Arthurin kanssa 1½ - 2 tunnin pituisella rantalenkillä. Se on parasta mitä Arthur tietää! Voin vain kuvitella miten Arthur nauttii saadessaan juosta vapaana pitkin rantaa aamun viileämpinä tunteina!

Greetings from Spain, my new homeland!
Love, Arthur

Arthur with friend Oscar

Arthur

Meidät on ystävällisesti toivotettu tervetulleiksi vierailulle Espanjaan, joten jonain sopivana ajankohtana matkustamme Vonnen kanssa tapaamaan ihanaa Artur-veljeä ja perhettä Espanjaan :) Silloin rantahiekka varmasti pöllyää ja vesi roiskuu!!!

Arhur n. 8 viikon ikäisenä perheineen:

Arthur 8 weeks

Arthur (8 weeks) with Family

Muita kuulumisia

Lokakuussa Vonne lähtee tapaamaan toista veljeään Peetua (Frisian Gem Chris Cenhelm) Seinäjoelle. Samalla sekä Peetu että Vonne pyörähtävät näyttelykehässä 25.10., eli näyttelyt eivät sittenkään ole tämän vuoden osalta Vonnelta eikä myöskään Peetulta kokonaan taakse jäänyttä elämää:) Seinäjoelle asti matkustamisen ainoa syy ei ole kuitenkaan näyttely, vaan tärkeimpänä syynä pidän mahdollisuutta tavata Peetua ja Annea! Vielä en ole päättänyt lähdemmekö matkaan autolla vai junalla - voisi olla virkistävä kokemus matkustaa vaihteeksi junalla!

Viimeksi Vonne matkusti junalla Hollannissa neljän kuukauden ikäisenä. Kuvissa Mariska Mussert Vonnen kanssa Rotterdamissa sekä Tiina ja Vonne Rotterdamin rautatieasemalla lokakuussa 2013.

Mariska and Vonne in Rotterdam, October 2013

Tiina and Vonne on Railway Station/Rotterdam, October 2013

Vonne ja Peetu tapasivat edellisen kerran viime vuoden marraskuussa, Peetun ja Annen käydessä vierailulla. Maltan tuskin odottaa näkeväni, kuinka komea poika Peetusta on tullut vajaan vuoden aikana! Sisarukset noin 5 kuukauden ikäisinä marraskuussa 2013:

Vonnen pitkä päivä

Vonnella oli eilen pitkä päivä täynnä mukavia ja vähemmän mukavia yllätyksiä. Ensin veimme pojan Pasilan Asemalle Helsinkiin. Siellä törmäsimme tuttuun koiraharrastajaan vuosien takaa, jonka kanssa vierähtikin reilu tunti hampurilaisravintolassa (koirat sallittuja tiloissa, joissa pöydät sijaitsevat ravintolan ulkopuolella), kooikereista, stabeista, hiilereistä (maailman pienin paimenkoira), snautsereista ym. jutellessa. Lancashire Heeler onkin mielenkiintoinen rotu (luonteessa jotain samaa kuin kooikerissa?), joka on ollut minulle tähän asti tuntematon. Hassu sattuma oli -päivän myöhempiä tapahtumia ajatellen- että Satu näytti minulle puhelimestaan kuvan yhdestä hiileristään, jolla oli kuono pahoin turvoksissa maa-ampiaisten hyökkäyksen jälkeen...

Kotimatkalla pysähdyimme Nurmijärven Kiljavalla, jossa Vonne juoksi hullun lailla pitkin metsää, hyppi kiville ja kannoille ja nautti taas suunnattomasti vapaudesta, nuuskimisesta, kaivamisesta ja tutkimisesta - ja kaikki se löytää...!. Ollessamme menossa autolle, se yhtä äkkiä kiljaisi, hyppäsi korkealle ilmaan ja lähti juoksemaan pelästyneenä, kuin jotain karkuun. Tutkin heti Vonnen, mutta en huomannut mitään erikoista. Jotenkin vaisu koira kuitenkin oli. Matkalla autossa alkoi raapiminen ja läähätys. Kotona Vonne juoksi kivuliaan ja tuskaisen oloisena pitkin huonetta ja meni sängyn alle piiloon (tyypillinen kivuliaan koiran reagtio!). Tarkempi tarkastelu osoitti, että mahan alle, takajalkojen väliin alkoi muodostua erittäin iso, punainen paukama. Soitto saman tien eläinlääkärille, sillä aloin epäillä käärmeen puremaa, vaikka en nähnytkään "kahta vierekkäistä puremajälkeä".

Pasilan asemalla

Nurmijärven Animagi (ent. Käpälämäki) oli avoinna klo 20 asti, joten saman tien autoon ja menoksi. Päästyämme perille, Vonnen kuono oli massiivisesti turvonnut, silmät "muurautuneet" umpeen ja olo heikko. Vonne laitettiin heti nesteytykseen, ja sovittiin aluksi, että ainakin sulkemisaikaan asti nesteytetään ja seurataan. Käärmeen puremaa ei voitu täysin pois sulkea, vaikka turvotuksen ja isojen paukamien vuoksi mahan alustaa oli vaikea tutkia. Epäiltiin myös jotain myrkyllistä hyönteistä tai muuta myrkytystä. Jälleen kerran täytyy antaa positiivista palautetta Animagille (ent. Käpälämäelle). Vaikka paikalla oli illalla enää yksi eläinlääkäri ja potilaita oli paljon, otettiin Vonne ylimääräisenä ilman ajanvarausta pikaisesti hoitoon ja palvelu oli erittäin ystävällistä, kuten aina! Eläinlääkäri arveli jo tässä vaiheessa, että parin tunnin nesteytys ei riitä, ja Vonnen tulee lähteä lisätutkimuksiin ja jatkohoitoon päivystykseen. Vonne ei saanyt kyynpureman vastamyrkkyä, koska kyynpuremasta ei ollut varmuutta. Itse asiassa, kyyn vastamyrkky on tällä hetkellä Suomesta lopussa, eikä maahantuojalta ole saatu sitä vielä lisää. Ensisijainen ja paras hoito kyynpureman (myrkytysten) kohdalla on kuitenkin mahdollisimman nopeasti (mielummin tunnin sisällä tapahtumasta) aloitettu nesteytys, jotta myrkky ei ehdi vahingoittaa sisäelimiä.

Matkalla Hattulaan

Kahdeksan jälkeen illalla kannoin Vonnen autoon tippapusseineen ja letkuineen. Vonne makasi häkissä ja tippatelineenä toimi auton katon rajassa oleva kahva. Näin lähdimme ajamaan kohti Hattulan Univet´iä, jossa mm. Teslan kyynpurema hoidettiin aikoinaan asiantuntemuksella ja hyvin. Animagin eläinlääkärin mukaan tilanne oli edelleen henkeä uhkaava ja vaati keskeytymätöntä intensiivistä hoitoa.

Hattulassa jälleen upea vastaanotto, hoitoon ryhdyttiin heti. Eläinlääkäri totesi mm. että Vonnen pää (ja osin kaula) oli kauttaaltaan turvonnut symmetrisesti (viittasi voimakkaaseen myrkytysreaktioon), mahan alla olevat paukamat olivat irrallisia, suuria paukamia mikä viittasi mahdollisesti siihen, että Vonne oli joutunut useamman myrkyllisen ampiaisen hyökkäyksen kohteeksi. Kun asiaa tarkemmin mietin, Vonne tosiaan tonki ja kaivoi maata ennen kuin lähti kiljaisten juoksemaan ikään kuin jotain karkuun metsässä. Todennäköisesti Vonne oli löytänyt maa-ampiaisen pesän, rikkonut sen ja saanut vihaiset ja erittäin myrkylliset maa-ampiaiset kimppuunsa! Hattulassa Vonnesta otettiin nesteytyksen lisäksi laajat verikokeet kyynpureman pois sulkemiseksi ja tilanteen kartoittamiseksi.

Verikokeissa ei todettu mitään epäilyttävää, tulehdusarvojen nousun lisäksi (kyynpuremassa mm. maksa- ja munuaisarvot, veren hyytymistekijät (sydän) ymv. merkitseviä). Vonne oli siis mitä ilmeisemmin saanut henkeä uhkaavan myrkytystilan maa-ampiaisten pistoista. Vastaavia tapauksia on kuulemani lisäksi olut tänä vuonna poikkeuksellisen paljon, kyynpuremien lisäksi. Kontrolliverikokeita suositeltiin kahden viikon kuluttua varmuudeksi.

Vaikka Hattulaan tuli koko ajan lisää akuuttipotilaita (mm. traktorin alle jäänyt koira, vakavasti sairastunut, pentuja parhaillaan odottava kissa jne.), henkilökunta jaksoi suhtautua kaikkiin asiakkaisiin ystävällisesti ja rauhallisesti. Lääkärin ja henkilökunnan kokemusta ja asiantuntemusta ei voinut olla aistimatta! Vonnen tapauksessakin käytiin diagnoosi, kaikki verikokeet ym. erittäin tarkoin läpi, ilman mitään kiireen tuntua. Ei voi muuta kuin ihailla tätä ammattikuntaa! Vaativa, haasteellinen työ, usein kovassa kiireessa ja paineessa, eikä varmasti omilta inhimillisiltä tunteiltakaan voi välttyä hoidettaessa vakavasti sairaita eläinpotilaita ja tuettaessa huolestuneita tai surullisia omistajia! Hattulan eläinlääkäriasema on auki kaikkina vuoden päivinä 24 h, joten se tulee olemaan jatkossakin koiriemme hoitopaikka mahdollisissa akuuteissa, päivystyshoitoa vaativissa tilanteissa.

Eläinlääkäri totesi, että saamansa hoidon jälkeen Vonne voi lähteä turvallisesti kotiin, mutta tilannetta tulee tarkkailla parin päivän ajan. Kotona olimme klo 1 yöllä. Tällä hetkellä Vonne on hieman rauhallisempi kuin tavallisesti ja nukkuu paljon, turvotus alkaa laskea ja se syö ja juo normaalisti, eikä vaikuta kivuliaalta. Menemme vielä kontrolliverikokeisiin parin viikon kuluttua, mutta en ole enää huolissani.

Vonne

Päivästä tuli Vonnelle pitkä seikkailu (n. 12 tuntia olimme Vonnen kanssa yhtäjaksoisesti reissussa), joka onneksi päättyi hyvin. Vonnenkin olisi parasta pysyä kaukana maanpinnasta, kuten Muskella on tapana; isojen kivien päälle on aivan pakko päästä Musken tähyilemään maailman menoa :)

Korkealla on turvallista :)

Tuomarin sana on laki

Eilen olimme Vonnen kanssa -näillä näkymin- viimeisessä näyttelyssä tämän vuoden aikana. Näyttelyyn oli ilmoitettu vain 4 kooikeria, 3 urosta ja 1 narttu eli Vonne.

Rotunsa  parhaaksi valittiin Oorbellen Kevin, joka esiintyi hienosti ja on muutenkin komea, joten ROP osui oikealle koiralle. Paljon onnea Lex´ille ja perheelle! Avoimen luokan uros, toinen komea poika Boodwijnbroke eli Breco (toivottavasti muistan kutsumanimen oikein) sai 3. sertinsä tullen näin Suomen muotovalioksi, hienoa! Paljon onnea Brecolle ja Jennille myös!

Seuraavaksi Vonnen analyysi - enkä yhtään yritäkään peitellä, että olin ja olen hieman turhautunut tai ainakin hyvin yllättynyt, vaikka näyttihän Vonne todellakin hieman pieneltä ainoana narttuna urosten joukossa :). Vonnen arvostelu tässä:

"Vielä ehdottomasti liian matala rotumääritelmään nähden. Erittäin narttumainen, hyvä pää. Hyvä ylälinja, alalinja ja rintakehä. Hyvä väritys, mutta muutama pilkku jaloissa. Hyvät kulmaukset ja erittäin iloinen temperamentti. Liikkuu sujuvasti/sulavasti (fluently)". Tulos JUN EH.

Tuomari mittasi Vonnen kolmeen kertaan  ja jokaisella kerralla painoi koiraa enemmän ja enemmän alaspäin, mittakeppi vinossa, mittakepin pystyosa lähes vaakatasossa??! Ensimmäisellä kerralla säkäkorkeudeksi tuli 34 cm, lopuksi 33 cm. Tämä on niitä muutamia kertoja näyttelyissä, jolloin en ollut uskoa korviani! Aiemmin Vonne on ollut "sopivan, hyvän tai oikean kokoinen, yhden kerran pienehkö narttu" ja mitattu yhden kerran 37½ cm:n ja kaksi kertaa 37 cm:n korkuiseksi. Itse olemme kotona saaneet saman tapaisia lukemia. Eli jos Vonne olisi 33 cm:n korkuinen, olisi Vonnen äidin Antjen säkä tämän perusteella oltava 34 cm (sillä todellisuudessa Antje on n. 1 cm Vonnea korkeampi!). Välillä äiti ja tytär näyttävät melkein saman kokoisilta, mutta onhan Antje jo ikänsäkin puolesta tytärtään rotevampi, paksuturkkisempi ja ainakin sentin (tai hieman enemmän) korkeampi.

Vonne ja Antje

Äiti ja tytär ovat siis lähes isohkon Jack Russelin korkuisia, niinkö? Kävellessäni eilen autolle, tapasin nimittäin erään Jack Russel-kasvattajan, jolla oli kaksi aivan ihanaa, iloista rodun edustajaa (olen aivan ihastunut tähän rotuun!). Kysyin häneltä, mikä rodun säkäkorkeus on. Hän sanoi rotumääritelmän mukaisen säkäkorkeuden olevan n. 25-30 cm, keskimäärin 28 cm. Hänen toinen koiransa oli 28 cm, ja toinen vähän yli 30 cm. Kun vertasin Vonnea (joka olisi em. tuomarin mukaan 33 cm) tähän isompaan Russeliin, oli eroa kuin yöllä ja päivällä, eli Vonne oli paljon, paljon korkeampi verrattuna isompaan russeliin!

Tuomarin sana on kuitenkin laki (vaikka mies sanoi kotona, että olisit itse mitannut Vonnen!). Silti harmittaa yleisesti ottaen tämäntapaiset ylilyönnit. Tuomari ei ilmeisesti ollut kovin hyvin perehtynyt rotuun (aluksi hän ei uskaltanut koskea koiriin lainkaan, hänelle oli jouduttu kuulemani mukaan sanomaan, että "niitä voi ja pitää koskea ja tutkia"), ja ilmeisesti hänelle oli sanottu -aivan oikein- että kooiker ei saa olla liian pieni eikä liian iso (vrt. Small Dutch Waterflow Dog). Olen siis hieman katkera, yhtä katkera kuin silloin, kun eräs tuomari sanoi Brunon omistajalle (yhdelle Antjen pojista) näyttelyssä, että koiralla on häntämutka, ja saa siksi H:n. Omistaja vei koiran pelästyneenä ortopedille tutkittavaksi, Koira kuvattiin ja otettiin hännän alla olevasta pienestä patista näyte. Häntämutkaa eikä mitään sen tapaistakaan ollut,  vaan kyseessä oli lääkärin (ja koetuloksen/röntgenin) mukaan "koteloitunut arpi tai patti", joka oli ilmeisesti aiheutunut hyänteisen tai punkin puremasta tai häntä oli osunut johonkin.

Kun ajattelee esim. maailmanpoliittista tilannetta tällä hetkellä, nämä ovat todella naurettavan (hävettävän!) pieniä ja vähäpätöisiä asioita, mutta puolustelen asiaa sillä, että tämä on koirablogi...? Jos taas ajattelee lukuisia näyttelymatkoja vuoden aikana, auton kulumista/tuhansia bensalitroja, hiilijalanjälkiä, kalliita näyttelymaksuja (+ parkkimaksut ym. kulut lisäksi), viikonloppujen ajankäyttöä (jonka voisi viettää perheensä tai koiransa kanssa koiran kannalta mukavamminkin) ymv., toivoisi tietenkin tuomareiden kiinnittivän kunkin rodun kohdalla oleellisiin asioihin huomiota, perehtyneen ko. rotuun perusteellisesti ja olevan oman alansa asiantuntijoita. Olen siis katkera, en kestä tappioita, turhamainen, kunnianhimoinen -ja mitä vielä? Silti jaksan inttää, onko äiti n. 38 cm korkea ja tytär 33 cm, vaikka ne ovat melkein saman kokoisia? Iso kooiker Vonne ei missään tapauksessa ole, sillä äitikin on "vain" noin 38 cm, isä noin 40 cm ja äidin äiti 36 cm (äidin sisko taas isompi), mutta onko kukaan kuullut 33 tai 34 cm:n korkuisesta nartusta, eli onko tämän kokoisia edes olemassa (ideaalikoko nartuilla 36-38 cm)?

Eräs suomalainen näyttelytuomari mainitsee kotisivuillaan, että hän kokee tuomarin tehtävän lähinnä "palveluammatiksi", ts. hän pyrkii antamaan kaiken sen tiedon ja kokemuksen (asiantuntemuksen) mikä hänellä on annettavana. Näinhän sen pitäisi olla, eli asiantuntevaa!

PS. Älköön kukaan missään tapauksessa ottako tätä tosissaan, ainakaan aloittelevat näyttelyharrastajat! Pääsääntöisesti näyttelyt ovat todella mukavia, tuomarit ovat erittäin hyvin asiansa osaavia, näyttelyissä tapaa ihania ihmisiä ja rodun harrastajia ja ennen kaikkea lukuisia rodun edustajia. Tämä oli tällä kertaa vain yhden ihmisen yksi turhautunut vuodatus, jonka ihmisen tapana on purkaa kiukkumus jossakin tai johonkin, tällä kertaa täällä ikiomassa koirablogissa - ja sen jälkeen asia on unohdettu :) Kuitenkin, oma ajattelukin on sallittu - myös näyttelyissä :) Ollessani monia vuosia sitten suomalaisen filosofin, Juha Varton luennolla, hän sanoi: "Ihmisen pitää olla nöyrä, mutta ei alistunut, se ei ole sama asia." Kaikkeen ei pitäisi siis näytteille asettajankaan alistua, mutta minkäs teet, kun tuomarin sana on laki!

Vonne 

Pieniä tarinoita

Kahdet vielä ja sitten loppuu..., nimittäin ulkonäyttelyt. Sekä Vonne että Muske on menossa kumpikin vielä yhteen näyttelyyn, säävarauksella. Jos vettä sataa ko. päivinä kaatamalla ja sää on tuulinen/hyisen kylmä, harkitsen vakavasti jäänkö nukkumaan... (ehkä en kuitenkaan?). Toisaalta ajatus houkuttelee, sillä omaa aikaa jää töiden alettua paljon vähemmän kuin kesällä. Aikainen herätys joka aamu, pitkät työpäivät matkoineen (jatkuen usein iltaan tai yöhön), pimeys ymv. on saanut aikaan sen, että ainakin viikonloppuisin mieluiten nukkuisi pidempään.

Vonnen näyttelysaaliin pakkasin jo muutama viikko sitten pois pölyä keräämästä ja vein varastoon (paitsi tuota kuvassa näkyvää pientä kooiker patsasta en varastoinut; se on ostettu vuosia sitten Hollannista). Silti en osaa varmasti sanoa ilmoitanko yhden vai kaksi koiraa vielä myöhemmin syksyllä joihinkin sisänäyttelyihin. Mieli voi muuttua, ja näyttelyistä on saattanut tulla pakkomielle tai ainakin intohimo :)

Vonne´s "catch"

Tänään palautin omistajalleen oranssin starttipistoolin, joka on ollut minulla keväästä asti lainassa. Sillä testattiin muutama viikko sitten kolmikon (Antje, Vonne, Muske) mahdollista arkuutta/pelokkuutta aseen ääneen. Starttipistoolin ääni on ihmeen kova ja kauas kantava, joten ihan koirien korvien läheisyydessä sitä ei kannata laukaista, vaan muutaman kymmenen metrin päästä, kuten teimme (minulla koirat hihnassa). Kaikki säpsähtivät, terävöityvät ja jäivät hetkeksi kuuntelemaan, mutta palautuivat yhtä nopeasti rennoiksi jatkaen nuuskimista ja etenemistä normaalisti. Kukaan ei panikoinut eikä mitään havaittavaa pelkoa esiintynyt. Eli kävi, kuten eräs metsästyskoira-harrastaja kertoi olevan mahdollista; koira voi pelätä raketteja uutena vuotena tai ukonilmaa, mutta ei välttämättä aseen laukaisuääntä. Lähinnä kiinnosti Vonnen suhtautuminen (jos innostumme joskus esim. taippareista?) ja toisaalta Musken suhtautuminen, joka ei ole ollut uuden vuoden ystävä sen jälkeen, kun se sai omalla pihalla naapurin lähettämän raketin (tai jonkun sähinkäisen) jalkojensa juureen ollessaan vasta 6 kk:n ikäinen pentu. Pennun oli tarkoitus käydä vain nopeasti tarpeillaan n. klo 15 aikoihin (jolloin voimassa rakettien lähettämiskielto!), mutta huonosti kävi; pikku Muske juoksi säikähtäneenä kotiovea kohti etujalat ruudinmustina. Useimmat koirat, kissat ja muut eläimet eivät siedä raketteja, vaikka mitään ei olisi tapahtunutkaan, enkä voi olla varma kuuluisiko Muske tähän joukkoon ilman tätä kokemusta vai ei. Silti jaksan tästä vuosienkin jälkeen puhua, sillä olen ikuisesti katkera ja vihainen typerille naapurin junteille, jotka eivät osanneet pitää rakettien lähettämissäännöistä kiinni :(

The start pistol for training... :) :)

Muutama päivä sitten havahduin siihen, että Vonne näytti jotenkin korkeammalta kuin ennen. Etenkin jalat olivat ikään kuin kasvaneet :) Usein on sanottu, että etenkin kookernarttu on kasvanut täyteen korkeuteensa n. 8 kuukauden iässä. Silti olen joiltakin harrastajilta kuullut, että heidän kooikerinsa on kasvanut vielä 9-10 kuukauden jälkeenkin korkeutta. Ei muuta kuin mittatikku esille heti kotiin saapuessamme, ja ihme ja kumma (!), puoli senttimetriä sain mitattua korkeutta lisää (muutama tarkistusmittauskin tehtiin)! Muutama päivä sitten Vonne aloitti myös juoksunsa 14 kuukauden ikäisenä, joten kaikki voi olla mahdollista; sukukypsyys ja kasvulinjojen sulkeutuminen samoihin aikoihin?

Näköharha vai jalat pidentyneet?

Vonne (has got ½ cm more hight just before bleedings?)

Pieni lisäys edelliseen: Vonnella on mennyt juoksujen alettua pää sekaisin :) Pitkin iltaa se on halunnut ulos. Pari ensimmäistä kertaa menin halpaan; ajattelin, jospa sillä olisi isompikin hätä... Mutta ei, ulos päästyään se haistelee ja merkkaa, haistelee ja merkkaa - eteenpäin kulkemisesta ei tule yhtään mitään, sillä se kulkee siksakkia tien toiselta puolelta toiselle, merkkailee ja nuuskii täristen innostuksesta. Juuri kun ollaan päästy muutama metri eteenpäin, tulee täyskäännös ja palataan taaksepäin vielä herkullisemman hajun äärelle. Sama toistuu ja toistuu, sillä täällä päin on paljon koiria, luonnollisesti myös uroksia. Tulee mielenkiintoinen ulkonäyttely, jos tällainen meno jatkuu! Täytyy pysytellä omissa oloissa lauantaina ja saapua paikallekin viime tipassa. Näin innokasta tapausta ei minulla ole ennen ollut. Toivottavasti se nyt on vain "uutuuden viehätystä" ensimmäisten juoksujen alettua, eikä toistu jatkossa.

Joku on ehkä huomannutkin, että olen päivittänyt kotisivuni "Puppies"-sivun osalta, suunnitellun stabyhoun yhdistelmän, Musken ja Yodan kuvien kera. Omistajan mukaan Yoda on mm. "erittäin rauhallinen, iloinen, luoksepäästävä, sosiaalinen ja ystävällinen muita koiria kohtaan, tottelevainen, nopea/innokas oppimaan uusia asioita, nauttii jäljestämisestä eikä ole paukkuarka." Hollantilaisen pitkän linjan, tunnetun kasvattajan mukaan Yoda on "handsome", ja sukutaulujen perusteella "yhdistelmän sukulinjaus on hyvä sekä yhdistelmä mielenkiintoinen". Itse olen pyrkinyt löytämään yhdistelmän, jossa koirat täydentävät toisiaan niin yksilöinä kuin suvuittainkin, kartoittaen mahdolliset riskit ja mahdollisuudet tarkoin. Koirankasvatuksessa ei ole täydellisiä yhdistelmiä, on vain "mahdollisimman hyviä" yhdistelmiä tarkasteltuna erittäin monesta näkökulmasta suhteesssa koko populaatioon (ja tietenkin joskus jotain siltä väliltä :)

Muutama kuva Musken suunnitellusta suhasesta, Yodasta (Kayoba´s Ideal For Success):

Yoda (Kayoba´s Ideal For Success)

Yoda (Kayoba´s Ideal For Success)